Consti Oyj

Consti Talotekniikalle Tampereen virastotalon saneeraus- ja laajennushankkeen talotekniikkaurakka

Jaa

Consti Talotekniikka Oy toteuttaa Tampereen virastotalon saneeraus- ja laajennushankkeen LVIAS-työt. Talotekniikkaurakka alkaa lokakuussa 2023 ja valmistuu viimeistään kesäksi 2026. Urakan arvo on noin 10,5 miljoonaa euroa. Tilaajana toimii YIT Suomi Oy.

Consti Talotekniikka
Consti Talotekniikka Pasi Salminen

Tampereen virastotalon saneeraus ja laajennus aloitettiin keväällä 2023, ja se on rakennuttajana toimivan Tampereen Tilapalvelujen historian suurin hanke.

Arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema virastotalo on rakennettu kahdessa vaiheessa vuosina 1967 ja 1975.

Urakassa kiinteistön vanhemman, jo puretun osan tilalle rakentuu viisikerroksinen uudisosa. Uudisrakennukselle tavoitellaan Rakennustiedon ympäristöluokitusta, jossa korostuvat muun muassa veden ja energian säästö sekä matalammat hiilidioksidipäästöt. Kiinteistön eteläinen ja pohjoinen rakennusosa peruskorjataan. Uusi virastotalokokonaisuus tulee toimimaan toimistotilana noin 900 työntekijälle.

Hankkeen suunnittelua ja rakentamista ovat ohjanneet tavoitteet terveellisistä ja turvallisista tiloista. Erityisesti järjestelmien ja laitteiden energiatehokkuuteen on kiinnitetty huomiota.

Rakennuskokonaisuuteen asennettava kattava ratkaisu Ilmanvaihto-, lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien tarveohjaukseen on suunniteltu parantamaan rakennuksen energiatehokkuutta ja käyttöolosuhteita. Sisäilmaston laatu varmistetaan WISE-järjestelmällä, jolla tavoitetaan useat ympäristöluokituksen arviointikriteerit.

Hanke kirjataan Constin kolmannen kvartaalin tilauskantaan.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Consti on yksi Suomen johtavista korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneistä yhtiöistä. Consti tarjoaa kattavasti korjausrakentamisen ja talotekniikan sekä valikoidusti uudisrakentamisen palveluita taloyhtiöille, yrityksille ja sijoittajille sekä julkiselle sektorille Suomen kasvukeskuksissa.

Yhtiöllä on neljä toimialaa: Taloyhtiöt, Yritykset, Julkiset ja Talotekniikka. Vuonna 2022 Consti-konsernin liikevaihto oli 305 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 1000 korjausrakentamisen ja talotekniikan ammattilaista.

Consti Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla, ja sen kaupankäyntitunnus on CONSTI. www.consti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Consti Oyj

Hekan asunnot Tapanilassa saavat modernin ja viihtyisän ilmeen3.6.2024 14:02:46 EEST | Tiedote

Consti aloittaa Helsingin Tapanilassa, osoitteessa Saniaistie 3 merkittävän peruskorjausprojektin. Seitsemän vuonna 1979 valmistunutta asuinrakennusta kunnostetaan perusteellisesti. Peruskorjaus toteutetaan kokonaisurakkana, ja sen odotetaan kestävän kesäkuusta 2024 maaliskuuhun 2026. Urakan arvo on noin 15,6 miljoonaa euroa. Tilaajana toimii Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka), Helsingin kaupungin asuntotuotanto (ATT).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye