Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto saksofonisti Linda Fredrikssonille – Uusi nuorille muusikoille suunnattu Taimi-palkinto pianisti ja puhallinsoittaja Joonatan Henrikssonille
Jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 3. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon saksofonisti Linda Fredrikssonille ja nosti nuorista jazzkyvyistä esiin uudella Taimi-palkinnollaan pianisti ja puhallinsoittaja Joonatan Henrikssonin. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti konserttijärjestäjä Marita Nyrhinen.
Suomen Jazzliiton Yrjö-palkintoa on jaettu vuodesta 1967 lähtien ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle. Edellisvuosina palkinto on myönnetty trumpetisti Jukka Eskolalle (2022), rumpali Mikko Hassiselle (2021), saksofonisti Timo Lassylle (2020) ja pianisti Riitta Paakille (2019). Tänä vuonna palkinnon sai saksofonisti Linda Fredriksson.
– Linda Fredriksson on noussut yhdeksi aikamme kiinnostavimmista suomalaisista jazzartisteista, jonka omaleimainen ääni ja vahva ilmaisu ovat löytäneet kiitollisia kuulijoita niin kotimaassa kuin ulkomailla, kertoo Jazzliiton hallituksesta koostuvan palkintoraadin jäsen Minnakaisa Kuivalainen tunnustukseen johtaneista perusteista.
– Räjähdysmäisen suosion saanutta soololevyä on edeltänyt vaikuttava ura instrumentalistina, jonka kyvyt noteerattiin kansainvälisestikin. Linda Fredrikssonin musiikki koskettaa yleisöä yli genrerajojen herkästi ja vakuuttavasti, kuvailee Kuivalainen.
Saksofonisti Linda Fredriksson tunnetaan rohkeana improvisoijana sekä omaleimaisena ja raja-aitoja ylittävänä muusikkona. Fredriksson nousi kotimaisen jazzin kirkkaimpiin nimiin viimeistään esikoissooloalbumillaan Juniper (We Jazz Records 2021), joka sai poikkeuksellisen ylistävän vastaanoton niin kriitikoilta kuin yleisöltä. Albumi palkittiin Jazz-Emmalla ja Teosto-palkinnolla vuonna 2022.
Ennen soolouraansa Fredriksson on tullut tunnetuksi mm. Mopon, Superpositionin ja Ricky-Tick Big Bandin riveistä, jonka lisäksi hän on tehnyt yhteistyötä mm. Ultra Bran, Raoul Björkenheimin, Timo Lassyn ja Olavi Uusivirran kanssa.
Soitinopintonsa Fredriksson aloitti 9-vuotiaana alttosaksofonin parissa. Sittemmin hänen soitinrepertuaarinsa on laajentunut kattamaan myös baritonisaksofonin, huilun ja bassoklarinetin. Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistuneen Fredrikssonin tavaramerkkinä pidetään etenkin monipuolista baritonisaksofonismia, joka liikkuu eteerisistä melodioista räiskyvään improvisaatioon.
YRJÖ-TEOKSENA KUVATAITEILIJA JUSSI GOMANIN PINETREE
Yrjö-palkinto on vuosittain vaihtuvan taiteilijan tilausteos. Tänä vuonna taideteos on Pudasjärveltä kotoisin olevan kuvataitelijan, Jussi Gomanin, teos Pinetree (akryyli kankaalle, 2023). Teoksen nimi viittaa Linda Fredrikssonin Juniper-albumiin, joka inspiroi Gomania Yrjö-teoksen luomisprosessissa:
– Pinetree Song -kappale antoi maalaukselle nimen ja värillisen teeman. Maalauksen pohja on ruudutettu, mikä symbolisoi varmaa ja jämäkkää pohjaa vapaalle taiteelle toteutua. Abstrahoidut muodot on sommiteltu maalaukseen kuvaamaan jazzin rytmien monipuolista ja leikkisää, mutta samalla ammattitaitoista ilmaisua, kertoo Goman teoksestaan.
Jussi Goman on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2008. Hänen teoksiaan on mm. Suomen valtion, Helsingin taidemuseon ja Kiasman kokoelmissa. Vuonna 2020 Gomanille myönnettiin Suomen Taideyhdistyksen William Thuring -pääpalkinto.
JAZZLIITON UUSI TAIMI-PALKINTO PIANISTI JA PUHALLINSOITTAJA JOONATAN HENRIKSSONILLE
Jazzliiton uusi vuotuinen Taimi-palkinto myönnetään nuorelle muusikolle, joka kehittää intohimoisesti omaa musiikillista ilmaisuaan. Palkinnolla Jazzliitto haluaa kannustaa nuoria oman äänen rohkeaan etsimiseen ja esille tuomiseen. Kaikkien aikojen ensimmäinen Taimi-palkinto myönnettiin pianisti ja puhallinsoittaja Joonatan Henrikssonille.
– Joonatan Henriksson on kohauttanut suomalaista jazzkenttää taitavalla ja ilmaisuvoimaisella soitollaan jo 11-vuotiaasta alkaen. Hän on esiintynyt konserteissa ja festivaaleilla oman yhtyeensä lisäksi mm. Jukka Perkon ja Kalevi Louhivuoren kanssa, taustoittaa Jazzliiton hallituksesta koostuvan palkintoraadin jäsen Jari Perkiömäki.
– Pianonsoiton ohella Henriksson on keskittynyt soolosoittimena erityisesti klarinettiin, jolla hän hallitsee niin perinteisen kuin modernimman ilmaisun jo nyt korkealla ammatillisella tasolla. On odotettavissa, että ensi kevään abiturientti Henriksson tulee lähivuosina nousemaan merkittäväksi tekijäksi kansainvälistyvässä suomalaisessa jazzkentässä, jatkaa Perkiömäki.
Taimi-palkintoon kuuluu esiintymismahdollisuus kolmella kotimaisella jazzfestivaalilla, jotka vaihtuvat vuosittain. Tämän vuoden palkintokonserttifestivaalit ovat Pori Jazz, Porvoo Jazz ja kouvolalainen InkJazz. Lisäksi Suomen Jazzliitto tarjoaa ensimmäisen Taimi-palkinnon saajalle konsertin Suomen Jazzliiton Jazz-Espa-festivaalilla, joka täyttää ensi kesänä 25 vuotta. Keikkakalenteriaan päivittävä Henriksson iloitsee saamastaan tunnustuksesta:
– Olen erittäin kiitollinen, että minulle on suotu kunnia vastaanottaa ensimmäinen Taimi-palkinto. Suurin unelmani on jättää oma kädenjälkeni suomalaisen jazzin historiaan, ja uskon tämän palkinnon olevan suuri edistysaskel tavoitteeni saavuttamiseksi, Henriksson kertoo.
YLEN VARJO-YRJÖ KONSERTTIJÄRJESTÄJÄ MARITA NYRHISELLE
Yleisradion Jazzradion myöntämän Varjo-Yrjö-tunnustuksen sai Marita Nyrhinen. Hän on perustajajäsen ja keskeinen aktiivi ensi vuonna 40 vuotta täyttävässä Ylistaron Kaukolankylän jazzkerho ry:ssä, joka järjestää jazzkonsertteja Seinäjoen alueella. Nykyisin Jazzsoikoon!-brändin alla toteutettavissa tapahtumissa esiintyy myös nimekkäitä ulkomaisia artisteja. Konserttitoiminnan lisäksi Nyrhinen on elävöittänyt suomalaista jazzkulttuuria jazztoimittajana sekä levy- ja konserttiarvostelijana, aluksi eteläpohjanmaalaisessa Ilkassa ja Satakunnan Kansassa, nykyisin Kulttuuritoimitus.fi -sivustolla.
Tunnustukset jaettiin Tampereella Tullikamarin Pakkahuoneella 3.11.2023. Tilaisuus ja Linda Fredrikssonin konsertti olivat osa Suomen Jazzliiton Valtakunnallisten Jazzpäivien ja Tampere Jazz Happeningin ohjelmistoa.
Lisätiedot, kuvat ja haastattelupyynnöt:
Valtteri Pokela
Viestintä- ja tuotantokoordinaattori
Suomen Jazzliitto ry.
Puh. 044 512 5578
valtteri.pokela@jazzfinland.fi
Suomen Jazzliitto ry on suomalainen jazzmusiikin ja -kulttuurin etujärjestö. Se toimii alan asiantuntijaorganisaationa ja aktiivisena tuotantotahona valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Jazzliitto lisää jazzmusiikin näkyvyyttä yhteiskunnassa ja tuottaa tietoa suomalaisesta jazzalasta. Jazzliiton toiminta perustuu kotimaisen jazzkentän toimijat kokoavaan edustuksellisuuteen. Jazzliitolla on 48 jäsenyhteisöä. www.jazzliitto.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Valtteri PokelaViestintä- ja tuotantokoordinaattoriSuomen Jazzliitto
Valtteri vastaa kotimaan tuotannoista, tiedotuksesta, koulutuksesta ja kansainvälisistä hankkeista. Valtteri toimii myös ympäristövastaavanamme ja kuuluu vastuullisuustyöryhmäämme.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Jazzliitto ry on suomalainen jazzmusiikin ja -kulttuurin etujärjestö. Se toimii alan asiantuntijaorganisaationa ja aktiivisena tuotantotahona valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Jazzliitto lisää jazzmusiikin näkyvyyttä yhteiskunnassa ja tuottaa tietoa suomalaisesta jazzalasta. Jazzliiton toiminta perustuu kotimaisen jazzkentän toimijat kokoavaan edustuksellisuuteen. Jazzliitolla on 48 jäsenyhteisöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Jazzliitto ry
Suomen jazzalan merkittävimmät tunnustukset jaettiin Tampereella – Jazzliiton Yrjö-palkinto basisti Antti Lötjöselle1.11.2024 19:30:00 EET | Uutinen
Kotimaisen jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 1. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon basisti Antti Lötjöselle ja kunnioitti Andania-elämäntyöpalkinnollaan konserttijärjestäjä Jari Hyttiä. Nuorista jazzkyvyistä Jazzliitto noteerasi Taimi-palkinnollaan laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antilan. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti promoottori Olle Ekman.
The Most Prestigious Awards in Finnish Jazz Presented in Tampere – Jazz Federation’s Yrjö Award to Bassist Antti Lötjönen1.11.2024 19:30:00 EET | News
The most respected recognitions in the Finnish jazz scene were presented at the Tampere Jazz Happening on Friday, November 1. The Finnish Jazz Federation awarded the Yrjö Award to bassist Antti Lötjönen and honored concert organizer Jari Hytti with the Andania Lifetime Achievement Award. Among young jazz talents, the Jazz Federation acknowledged singer, pianist, and violinist Helmi Antila with the Taimi Award. Promoter Olle Ekman received Yle's Varjo-Yrjö recognition for promoting jazz culture.
Suomen jazzalan merkittävimmät tunnustukset jaettiin Tampereella – Jazzliiton Yrjö-palkinto basisti Antti Lötjöselle1.11.2024 19:30:00 EET | Tiedote
Kotimaisen jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 1. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon basisti Antti Lötjöselle ja kunnioitti Andania-elämäntyöpalkinnollaan konserttijärjestäjä Jari Hyttiä. Nuorista jazzkyvyistä Jazzliitto noteerasi Taimi-palkinnollaan laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antilan. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti promoottori Olle Ekman.
The Most Prestigious Awards in Finnish Jazz Presented in Tampere – Jazz Federation’s Yrjö Award to Bassist Antti Lötjönen1.11.2024 19:30:00 EET | Press release
The most respected recognitions in the Finnish jazz scene were presented at the Tampere Jazz Happening on Friday, November 1. The Finnish Jazz Federation awarded the Yrjö Award to bassist Antti Lötjönen and honored concert organizer Jari Hytti with the Andania Lifetime Achievement Award. Among young jazz talents, the Jazz Federation acknowledged singer, pianist, and violinist Helmi Antila with the Taimi Award. Promoter Olle Ekman received Yle's Varjo-Yrjö recognition for promoting jazz culture.
Runoudesta ammentava Josefiina Vannesluoma & Mortal Lease Jazzliiton kiertueella marraskuussa23.10.2024 08:32:25 EEST | Tiedote
Vuonna 2023 debyyttialbuminsa julkaissut ja sillä Emma-ehdokkuuden saanut Josefiina Vannesluoma & Mortal Lease suuntaa Jazzliiton kiertueelle 1.–8.11.2024. Edith Whartonin runosarjasta ammentava yhtye aloittaa kiertueensa näyttävästi Tampere Jazz Happening -festivaaleilla 1.11., jonka jälkeen kokoonpanoa kuullaan Vaasassa, Savonlinnassa, Joensuussa ja Porvoossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme