Ville-Juhani Sutinen: Fyysisten kirjojen museo

(Kirjoitus on julkaistu Kirjasto nyt ja huomenna -blogissa tänään 1.11.2023.)

"Oman sukupolveni kaupunkilaislapsista oli aikoinaan tapana huolestuneena todeta, että he törmäävät maatilan eläimiin enää televisiossa, eivätkä ole koskaan nähneet oikeaa lehmää tai hevosta. 2020-luvun lasten tilanne fyysisten kirjojen kanssa alkaa olla samanlainen: he lukevat tekstiä näyttöruudulta, mutta eivät ole koskaan nähneet oikeaa nidettä.

Tämä on tietenkin liioittelua, sillä lapset kohtaavat kirjoja edelleen vähintäänkin koulussa. Neuvolat myös antavat jokaisen vastasyntyneen kotiin lahjaksi kassillisen lastenkirjoja. Toisaalta juuri se, että valtio näkee tarpeelliseksi jakaa kirjoja perheille, kertoo, että ne ovat muuttuneet harvinaisuuksiksi. 

Tutkimusten mukaan ihmiset hankkivat koko ajan vähemmän kirjoja ja lukutaito laskee sekä lasten, nuorten että aikuisten parissa. Jopa sisustuselementtinä kirja on kokenut romahduksen.

Ihmiset toisin sanoen tietävät, mikä kirja on, mutta he eivät enää elä kirjojen ympäröimänä. Kun fyysinen kirja loittonee jokapäiväisestä elämästä, muuttuvat myös lukemisen ja sitä myötä maailman hahmottamisen tavat.

Kirjasto on keskeinen paikka kirjojen näkyvyyden kannalta. Siellä oikeat kirjat ovat edelleen kirjaimellisesti käden ulottuvilla. Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Kokemäellä, jossa Peipohjan lähikirjasto tarjosi kodin ja koulun ohella varhaisimman kosketukseni kirjoihin. Yksinhuoltajaperheen lapsena vietin siellä pitkiä aikoja pienestä pitäen. Sen lisäksi, että luin paljon, löysin kirjastosta kokonaisia uusia maailmoja.

Rohkenen väittää, että ilman Peipohjan lähikirjastoa minusta ei olisi koskaan tullut kirjailijaa. Lapsena luonteva ja tiivis suhde kirjoihin saattoi syntyä vain koulun vieressä olevan kirjaston kautta. Tuo kolmen huoneen lainasto vanhassa homeisessa puutalossa teki minusta Finlandia-voittajan. Harmi kyllä lähikirjasto on aikaa sitten lakkautettu.

Jos fyysisten kirjojen yleisen hupenemisen ohella myös kirjastot ja etenkin lähikirjastot katoavat, keskittynyt lukeminen muuttuu lapsille ja nuorille etäiseksi. Lukutaidon huonontumisen rinnalla se tarkoittaa, että monien suhde kirjallisuuteen katkeaa iäksi. Tämä ei merkitse ainoastaan taidenautinnon katoamista, sillä kirjat ovat yksi parhaista reiteistä ymmärtää ympäröivää maailmaa ja toisia ihmisiä. Niiden kautta meistä tulee lukutaitoista kansalaisia demokraattisessa yhteiskunnassa – ja tosiaankin parempia ihmisiä.

Muutin perheineni viime kesänä Jyväskylän Halssilaan. En tuntenut kaupunginosaa hyvin, vaikka olen asunut Jyväskylässä yli kymmenen vuotta. Ensimmäinen paikka, jossa Halssilassa kävin alle 2-vuotiaan poikani kanssa, oli lähikirjasto. Sittemmin olemme vierailleet siellä usein, ja nyt poikani sanoo jo pihalla innoissaan ”Portaita!” muistaessaan kirjastosaliin vievät rappuset.

Kirjasto tuntui helposti lähestyttävältä paikalta, jonka kautta saatoin tutustua uuteen asuinalueeseen. Lapselle se oli hyllyineen tunnistettava miljöö rakkaine tarinoineen ja hahmoineen.

Parin kuukauden päästä muutosta sain lukea paikallislehdestä, että Halssilan kirjasto aiotaan lakkauttaa osana Jyväskylän kaupungin säästötoimia. Halssilan asukasyhdistys ryhtyi auttamaan kirjastoa. Se on pelastanut paikan kerran ennenkin, silloin kirjailija Sofi Oksasen avulla, jonka lapsuuden kirjasto se oli.

Minut pyydettiin mukaan puolustamaan Halssilan kirjastoa ja suostuin empimättä. On totta, että Halssilasta on vain pari kilometriä keskustaan, jossa Jyväskylän pääkirjasto sijaitsee. Sielläkin me käymme usein poikani kanssa. On silti olennaista, että kirjat ovat saatavilla kävelymatkan päässä, jolloin niiden pariin ei tarvitse erikseen lähteä niin kuin teatteriin tai museoon. Vain siten ne voivat säilyä normaalina osana tulevaisuuden aikuisten arkea.

Museoon kirjastoja voisi verrata siinä mielessä, että kumpikin säilyttää esineitä. Museoissa artefaktit, jotka katoavat jokapäiväisestä elämästä, vaikkapa hevosrattaat tai kirjoituskoneet, ovat yhä olemassa, ja niiden kautta saa mielikuva eilispäivän elämästä. Samalla lailla kirjasto vaalii digitoituneessa yhteiskunnassa alati harvinaisemmiksi käyviä kirjoja.

On surullista, jos tulevaisuuden kirjasto on lapsuuteni luontevan käyntikohteen sijaan enemmänkin fyysisten kirjojen museo. Toisaalta vielä pahempaa olisi, jos kirjastot muuttuisivat digitaalisiksi tai häviäisivät tyystin.

Kirja esineenä on itsenäinen kokonaisuus, jonka kansien sisällä on oma maailmansa. Sen sivuilta ei pääse loikkimaan pois hyperlinkeillä, vaan siellä on syvennyttävä yhteen asiaan." 

Ville-Juhani Sutinen