Messukeskus

Teknologia 23 kasvatti suosiotaan tarjoten ratkaisuja alan osaajapulaan ja kilpailukykyyn

Jaa

Pohjoismaiden johtava teollisuustapahtuma Teknologia 23 esitteli uusimmat älykkään ja kestävän teollisuuden teknologiat Helsingin Messukeskuksessa 7.–9.11. Tapahtuma kasvoi edelliskerrasta kaikilla mittareilla.

Teknologia 23 -tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana 12 216 alan ammattilaista ja päättäjää.
Teknologia 23 -tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana 12 216 alan ammattilaista ja päättäjää. Pekka Hannila

Teknologia 23 -tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana 12 216 alan ammattilaista ja päättäjää. Osastoilla esittäytyi 400 näytteilleasettajaa, ja laaja ohjelma sisälsi yli 170 puheenvuoroa ja keskustelua. Avainaiheita olivat puhdas siirtymä, toimitusverkostot, vetyteollisuus sekä tekoäly.

”Olimme isolla panostuksella mukana Teknologia-tapahtumassa juhlien näyttävästi 100-vuotista taivaltamme sähkö- ja automaatioteknologian parissa. Messut ovat meille tärkeä foorumi, sillä haluamme kohdata asiakkaitamme kasvokkain ja keskustella heidän kanssaan uusista ratkaisuista ja innovaatioistamme face-to-face”, sanoo Phoenix Contact Oy:n myyntijohtaja Hans Lindström.

Bosch Rexroth Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Hämäläinen katseli Teknologia-tapahtumaa sekä oman yrityksensä näkövinkkelistä että Suomen hydrauliikka- ja pneumatiikka-alan yhdistys FFPA:n puheenjohtajan ominaisuudessa. Tapahtuman viime tunneilla tunnelmat olivat erittäin positiiviset.

”Olemme hyvin tyytyväisiä Teknologia-tapahtumaan. Niin tapahtuman ilme kuin toteutus hallissa oli onnistunut. Saimme uusia kontakteja ja yrityksemme messutavoitteet läpi. Myös FFPA:n isännöimä Tech Corner -ohjelmalava keräsi hyvin yleisöä”, tiivisti Hämäläinen.

Tulevaisuuden työnantaja -teema toi opiskelijat verkostoitumaan alan yritysten kanssa ja tapaamaan rekrytoijia. Valmet oli hyödyntänyt teeman täysitehoisesti varustamalla osastolleen näyttävän rekrynurkkauksen. “Messut ovat erinomainen paikka alan opiskelijoiden tavoittamiseen. Kerroimme kesätyöpaikoistamme, autoimme houkuttelevan CV:n rakentamisessa ja ja kävimme monia hyviä keskusteluja. Tavoitimme kolmen päivän aikana satoja yrityksestämme kiinnostuneita opiskelijoita”, kiittää Valmentin rekrytoija Sari Ylisirniö.

”Teknologia 23 toi yhteen alan keskeiset toimijat, mahdollisti verkostoitumisen, tarjosi näkymiä alan tulevaisuuteen ja nosti esiin uusia kaupallisia kyvykkyyksiä. Olemme iloisia siitä, että tapahtuma selvästi koetaan tärkeäksi ja palaute on ollut hyvin positiivista. Henkilökohtaisten tapaamisten voima on vahva”, sanoo tapahtumasta vastaava liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström.

Startup-kilpailun voittajaksi VitalSigns

Teknologia-tapahtuman Startup-kilpailussa ykköseksi nousi VitalSigns, joka sai voitostaan Suomen Messusäätiön 10 000 euron palkinnon. VitalSignsin kehittämä uuden sukupolven lääkinnällinen laite pystyy samanaikaisesti havaitsemaan ja analysoimaan useita biosignaaleja samalla kun se dokumentoi tulokset automaattisesti ja ehdottaa diagnoosia lääkäreille. Laitetta, sen sovellusta ja tekoälypohjaista analyysiä voivat hyödyntää myös kuluttajat, telelääketieteen alustat sekä eläinlääketiede. Kunniamaininnan sai Finnadvance kehittämilleen organ-on-chip-alustoille, jotka mahdollistavat yhä yksilökohtaisemman lääkehoidon suunnittelun. Startup-kilpailu järjestettiin yhteistyössä Finnish Business Angels Networkin (FiBAN) kanssa. Valinnan teki raati, joka koostui teknologia-alan asiantuntijaorganisaatioiden edustajista.

Korkeakoulujoukkueille järjestetyn Amazing Robots -kilpailun ja 10 000 euron palkintosumman voitti Aalto-yliopiston joukkue suunnittelemallaan hauskalla Ulysses-fisubotilla.

Teknologia-tapahtuma järjestetään Messukeskuksessa joka toinen vuosi, seuraavan kerran 25.–27.11.2025. Tapahtuma koostuu useista osa-alueista, joita ovat automaatio, elektroniikka, energia, hydrauliikka ja pneumatiikka, koneenrakentaminen, kunnossapito, robotiikka, ICT ja 3D.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin Messukeskus, liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström, p. 044 562 4524, marcus.bergstrom@messukeskus.com. Viestinnän asiantuntija Antti Karjunen, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com

Kuvat

Teknologia-tapahtuman Startup-kilpailun voitti VitalSigns. Finaaliin ylsi kuusi yritystä.
Teknologia-tapahtuman Startup-kilpailun voitti VitalSigns. Finaaliin ylsi kuusi yritystä.
Pekka Hannila
Lataa
Osastoilla esittäytyi 400 näytteilleasettajaa.
Osastoilla esittäytyi 400 näytteilleasettajaa.
Lataa
Teknologia 23 -tapahtumassa nähtiin robotiikkaa sekä osastoilla että Amazing Robots -kilpailussa.
Teknologia 23 -tapahtumassa nähtiin robotiikkaa sekä osastoilla että Amazing Robots -kilpailussa.
Lataa
Tulevaisuuden työnantaja -teema toi opiskelijat verkostoitumaan alan yritysten kanssa ja tapaamaan rekrytoijia.
Tulevaisuuden työnantaja -teema toi opiskelijat verkostoitumaan alan yritysten kanssa ja tapaamaan rekrytoijia.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Helsinki Book Fair offers a record number of events, more than 30 international author guests4.10.2024 17:23:06 EEST | Press release

The Helsinki Book Fair 24-27.10.2024 at the Helsinki Expo and Convention Centre offers programme on 17 stages. There will be two new stages – the Arabia stage, which focuses on craft and hobby literature, and the Busholmen stage for children’s literature in Swedish. In addition to the the star Finnish writers of 2024, more than 30 international guests will be appearing at the fair. “The unbelievable diversity of the programme is the strength of the Helsinki Book Fair,” says Programme Director Ville Blåfield.

Agri-INNO-palkinnosta (10 000 e) kisaa kolme innovaatiota4.10.2024 08:53:35 EEST | Tiedote

Maatalousalan innovaatiopalkinto Agri-INNO 2024 voittaja selviää MaatalousKonemessujen avajaispäivänä 17.10. klo 9.30-10.15. Finaalissa on innovatiivisista tuotteestaan pitchaamassa kolme yritystä; Probot Oy mobiilirobotiikkaa hyödyntävällä ratkaisullaan, Soilfood Oy uudenlaisella kuivikekuidulla ja Spogen.ai puhuvalla tekoälyavustajalla. MaatalousKonemessut järjestetään torstaista lauantaihin 17. – 19.10.2024 Helsingin Messukeskuksessa.

Vene 25 Båt -messuilla entistä monipuolisemmin moottoriveneitä3.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 25 Båt -messut esittelee ensi helmikuussa 7. – 16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa laajan kattauksen moottoriveneitä. Useat yritykset tuovat messuille entistä enemmän veneitä, myös niitä kaivattuja pienempiä moottoriveneitä. Mukana ovat kaikki merkittävimmät moottorivenemerkit. ”Ensi helmikuussa aloitetaan veneilykausi venemessuilla niin, että veneitä on esillä todella paljon”, lupaa Kalle Mäkelä Messukeskuksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye