Työntekijöiden altistuminen liuotinaineille ei näytä lisäävän Parkinsonin taudin riskiä
Aivorappeumasairauksien työperäisiä riskitekijöitä tunnetaan heikosti, vaikka monessa työssä altistutaan hermostohaitallisille työaltisteille. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan on epätodennäköistä, että ammatillinen liuotinainealtistuminen olisi yhteydessä Parkinsonin taudin riskiin.
Työterveyslaitoksen mediatiedote 14.11.2023
Työterveyslaitoksen tutkimushankkeessa selvitettiin, lisääkö työntekijöiden pitkäaikainen altistuminen liuotinaineille Parkinsonin taudin riskiä.
Parkinsonin tauti on monitekijäinen aivojen rappeumasairaus, jonka oireita ovat muun muassa liikkeiden hidastuminen, lepovapina, lihasjänteyden lisääntyminen ja huonontunut tasapaino. Väestön ikääntyessä on sairastuneiden määrä kasvanut nopeasti myös Suomessa.
Tunnetusti hermostohaitallisille työaltisteille, kuten liuottimille, hitsaushuuruille ja metalliyhdisteille, altistutaan valtaosin pienissä työpaikoissa ja samanaikaisesti voidaan altistua useille kemikaaleille.
– Laajoja aivorappeumasairauksien työperäisiä riskitekijöitä kartoittavia tutkimuksia on varsin vähän. Syitä tähän ovat esimerkiksi vaikeudet sairaustapausten tunnistamisessa ja puutteelliset tiedot sairastumisen mekanismeista, sanoo HUS:n ylilääkäri Markku Sainio, joka työskenteli aiemmin Työterveyslaitoksessa.
– Aivorappeumasairaudet kehittyvät hitaasti ja ne ilmenevät usein vasta työelämän jälkeen, joten niiden työperäisten riskitekijöiden tutkiminen on ollut vaikeaa, hän jatkaa.
Tutkimuksessa oli mukana noin 17 200 Parkinsonin tautia sairastavaa ja noin 35 700 verrokkia, jotka olivat syntyneet vuosina 1930–1950 ja iältään 45–84-vuotiaita. Parkinsonin tautia sairastavista 16 prosenttia oli työuransa aikana saattanut altistua klooratuille hiilivedyille.
Kumulatiivinen altistuminen klooratuille hiilivedyille oli yhteydessä hieman korkeampaan (23,5 %) Parkinsonin taudin ilmaantumisen riskiin, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
– Tulosten perusteella on pääteltävissä, että Parkinsonin taudin ja ammatillisen liuotinainealtistumisen yhteys on Suomessa epätodennäköinen. Tutkimuksen perusteella riskiä ei voi kuitenkaan poissulkea erittäin runsaasti altistuneilla työntekijöillä, Markku Sainio kertoo.
Tutkimushanke: Aivojen rappeumasairauksien työperäiset riskitekijät
- Valtakunnallisessa tapaus-verrokkitutkimuksessa tutkittiin ammatillisen liuotinainealtistumisen ja Parkinsonin taudin yhteyttä käyttämällä Tilastokeskuksen väestölaskentojen luokiteltuja ammattitietoja ja Työterveyslaitoksen kehittämää FINJEM-työaltistematriisia altistumisen arviointiin.
- Tiedot Parkinsonin tautiin sairastuneista saatiin Kansaneläkelaitoksen lääkkeiden erityiskorvausoikeuden rekisteristä vuosilta 1980–2014.
- Korvausoikeutetuista muodostettiin tapaus-verrokkitutkimusten tapausaineisto, ja kullekin tapaukselle valittiin Digi- ja väestötietoviraston (ent. Väestörekisterikeskus) ylläpitämästä väestötietojärjestelmästä kaksi verrokkia kaltaistaen syntymävuoden ja sukupuolen mukaan.
- Tutustu tutkimusartikkeliin (englanniksi): Parkinson's disease and occupational exposure to organic solvents in Finland: a nationwide case-control study - PubMed (nih.gov)
Lisätiedot
- Christer Hublin (tutkimushanke), ylilääkäri, Työterveyslaitos, Christer.Hublin@ttl.fi
- Aki Koskinen (analyysit), vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos, Aki.Koskinen@ttl.fi
- Markku Sainio (tutkimustulokset), ylilääkäri, HUS, Markku.Sainio@hus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja tiedotteemme.
Tilaa kohdennettu uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Verktygslådan för psykisk hälsa användes närmare 130 000 gånger för att utveckla arbetshälsan14.4.2025 15:52:53 EEST | Pressmeddelande
Främjandet av arbetshälsan och den psykiska hälsan har gått från ord till handling med hjälp av Programmet för psykisk hälsa i arbetslivet. Under de senaste två åren har man på tusentals finländska arbetsplatser genomfört förändringar som stödjer arbetsflödet och arbetsförmågan genom att utnyttja Verktygslådan för psykisk hälsa. En av hemligheterna bakom populariteten var att verktygen passar in i arbetets vardag och ledarskap.
Mielenterveyden työkalupakkiin tartuttiin lähes 130 000 kertaa työhyvinvoinnin kehittämiseksi14.4.2025 15:52:53 EEST | Tiedote
Työhyvinvoinnin ja mielenterveyden edistämisessä on päästy sanoista tekoihin Työelämän mielenterveysohjelman vauhdittamana. Viimeisen kahden vuoden aikana tuhansilla suomalaisilla työpaikoilla tehtiin työn sujuvuutta ja työkykyä tukevia muutoksia hyödyntämällä Mielenterveyden työkalupakkia. Yksi suosion salaisuus oli siinä, että työkalut sopivat osaksi työn arkea ja johtamista.
The Mental Health Toolkit was accessed nearly 130,000 times in order to develop well-being at work14.4.2025 15:52:53 EEST | Press release
The Mental Health at Work Programme has helped in shifting the promotion of well-being at work and mental health from words to action. Over the past two years, thousands of Finnish workplaces have used the Mental Health Toolkit to make changes that support the smooth flow of work and work ability. One of the secrets behind the popularity of the tools is that they are suitable for daily work and management.
Arbetskraft eller framtida medborgare? Attityden till invandring behöver friska vindar10.4.2025 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den nuvarande debatten om migration tjänar inte det finländska samhället och dess framtid. De politiska beslutsfattarna är ofta upptagna av stundens politiska tvister, utan att rikta blicken mot framtiden. Migranterna reduceras därför ofta till ett problem som bör lösas eller en resurs som bör utnyttjas. På DEMOGRAPHY-programmets diskussionstillfälle ”Tuuletusta maahanmuuttokeskusteluun” den 10 april 2025 sökte man ett nytt perspektiv på invandringsdebatten.
Työvoimaa vai tulevia kansalaisia? Suhtautuminen maahanmuuttoon kaipaa tuuletusta10.4.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Nykyinen keskustelu muuttoliikkeistä ei palvele suomalaista yhteiskuntaa ja sen tulevaisuutta. Poliittiset päättäjät ovat usein kiinni tämän hetken poliittisissa kiistoissa, eivätkä kohdista katsetta tulevaisuuteen. Muuttajat pelkistyvät siksi usein ongelmaksi, joka tulisi ratkaista tai resurssiksi, jota tulisi hyödyntää. DEMOGRAPHY-ohjelman Tuuletusta maahanmuuttokeskusteluun -tilaisuudessa 10.4.2025 etsittiin tuoretta näkökulmaa maahanmuuttokeskusteluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme