Työterveyslaitos

Mielenterveyden työkalupakkiin tartuttiin lähes 130 000 kertaa työhyvinvoinnin kehittämiseksi

Jaa

Työhyvinvoinnin ja mielenterveyden edistämisessä on päästy sanoista tekoihin Työelämän mielenterveysohjelman vauhdittamana. Viimeisen kahden vuoden aikana tuhansilla suomalaisilla työpaikoilla tehtiin työn sujuvuutta ja työkykyä tukevia muutoksia hyödyntämällä Mielenterveyden työkalupakkia. Yksi suosion salaisuus oli siinä, että työkalut sopivat osaksi työn arkea ja johtamista.

Työterveyslaitoksen mediatiedote 14.4.2025 

Suomalaisilla työpaikoilla on tehty paljon työhyvinvoinnin parantamiseksi, ja myös uudenlaisille työkaluille on ollut tarvetta. 

Kahden vuoden aikana yli 2600 suomalaista työyhteisöä ja työterveyshuollon yksikköä on osallistunut Työterveyslaitoksen järjestämiin työhyvinvointia ja mielenterveyttä tukeviin maksuttomiin valmennuksiin ja tilaisuuksiin. Nämä myös koettiin hyödyllisiksi: 98 prosenttia osallistujista aikoi hyödyntää saamiaan oppeja työssään tai työpaikallaan. 

Samalla ajanjaksolla Mielenterveyden työkalupakin maksuttomia digityökaluja ja materiaaleja hyödynnettiin noin 128 000 kertaa. Näistä suosituin olit Miten voit? -työhyvinvointitesti. Työkaluja voi hyödyntää esimerkiksi esihenkilötyön kehittämiseen, kuormitustekijöiden hallitsemiseen tai organisaation palautumiskäytäntöjen arviointiin.

– Paljon puhutaan siitä, että jotain pitäisi tehdä niin sanotulle mielenterveyskriisille. On ilahduttavaa voida sanoa, että nyt on tehty ja tartuttu toimeen nimenomaan työyhteisöjen näkökulmasta eikä yksilölähtöisesti, sanoo Mielenterveyden työkalupakki -hankkeen projektipäällikkö Sara Lindström Työterveyslaitoksesta. 

Miten Suomi voi? -tutkimuksen mukaan suomalaisten työhyvinvoinnin heikkeneminen taittui loppuvuonna 2024. Samana vuonna myös mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen pitkään jatkunut kasvu pysähtyi. Samanaikaisesti yhteiskunnan eri tasoilla on käynnissä laajoja kehittämistoimia. Niiden ohella sairauspoissaolojen kehitykseen on voinut vaikuttaa  se, että nykyisessä taloussuhdanteessa terveyshaasteista kärsiviä on poistunut työelämästä.

Kehittämiselle on aikaa vain pienissä pätkissä

Työterveyslaitoksessa on havaittu, että ajan ottaminen työhyvinvoinnin parantamiseen on työpaikoilla välillä kiven alla. Avainroolissa olevilla esihenkilöillä on tyypillisesti laajat vastuualueet, jolloin kehittämiseen on aikaa vain pieninä pätkinä. 

Mielenterveyden työkalupakin työkalut ovat saaneet kiitosta siitä, että ne tarjoavat näihin hetkiin konkreettista tukea ja välineitä. Niitä voi hyödyntää osana työyhteisöjen arkea niin kuukausipalavereissa kuin työpaikkaselvitysten jälkeen. Esimerkiksi asiantuntijatyötä tekevässä suuryrityksessä löydettiin konkreettisia ratkaisuja palautumisen haasteisiin käyttämällä Palautumislaskuria. Työkalujen käyttö toi myös näkyväksi sen, mikä työyhteisössä jo oli hyvällä tolalla. Vastaavasti hyvinvointialueen yksikössä kehitettiin työprosesseja sujuvammiksi Resilienssityökalusarjan avulla. 

– Mielen hyvinvointi on osa työkykyä, ja sen tukeminen tapahtuu työpaikan arjessa osana johtamista. Tämä ei ole mikään erillinen asia, joka johtajien pitäisi huomioida, vaan kyse on työn edellytysten parantamisesta, sanoo hankkeen vastaava johtaja Pauliina Mattila-Holappa Työterveyslaitoksesta. 

Työkalut tukevat työyhteisötason kehittämistä

Mielenterveyden työkalupakin työkalut keskittyvät työyhteisössä tapahtuvaan ja ennaltaehkäisevään kehittämiseen, joka ei ole vielä valtavirtaa työkykyasioissa.

– Vaikuttavat muutokset työn organisoinnissa tehdään yhdessä sopimalla, ei yksilötasolla. Digiratkaisut auttavat kehittämisessä, ja Mielenterveyden työkalupakki on ainutlaatuinen, maksuton kokonaisuus työyhteisöille, sanoo Sara Lindström.

– Työpaikoilla on mahdollisuus hyödyntää myös työterveyshuollon ja työsuojelun asiantuntemusta ja tehdä yhteistyötä työhyvinvoinnin kehittämisessä. Nyt hankkeen jatkokaudella olemme laajentaneet kehittämistä kattamaan laajemmin myös tätä näkökulmaa, sanoo johtaja Salla Toppinen-Tanner Työterveyslaitoksesta.

Mielenterveyden työkalupakki -hanke

Lisätiedot

Mielenterveyden työkalupakki -hanke:

Työelämän mielenterveysohjelma 

  • Hankepäällikkö, erityisasiantuntija Jaana Vastamäki, sosiaali- ja terveysministeriö, jaana.vastamaki@gov.fi, 0295163468

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet

Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fi

Linkit

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.

Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.

Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.

Lisätietoja:

Tietoa meistä 

Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot, mediakalenterin ja aiemmat tiedotteemme.

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.

X: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Työterveyslaitoksen logo.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos

Arbetskraft eller framtida medborgare? Attityden till invandring behöver friska vindar10.4.2025 13:00:00 EEST | Pressmeddelande

Den nuvarande debatten om migration tjänar inte det finländska samhället och dess framtid. De politiska beslutsfattarna är ofta upptagna av stundens politiska tvister, utan att rikta blicken mot framtiden. Migranterna reduceras därför ofta till ett problem som bör lösas eller en resurs som bör utnyttjas. På DEMOGRAPHY-programmets diskussionstillfälle ”Tuuletusta maahanmuuttokeskusteluun” den 10 april 2025 sökte man ett nytt perspektiv på invandringsdebatten.

Työvoimaa vai tulevia kansalaisia? Suhtautuminen maahanmuuttoon kaipaa tuuletusta10.4.2025 13:00:00 EEST | Tiedote

Nykyinen keskustelu muuttoliikkeistä ei palvele suomalaista yhteiskuntaa ja sen tulevaisuutta. Poliittiset päättäjät ovat usein kiinni tämän hetken poliittisissa kiistoissa, eivätkä kohdista katsetta tulevaisuuteen. Muuttajat pelkistyvät siksi usein ongelmaksi, joka tulisi ratkaista tai resurssiksi, jota tulisi hyödyntää. DEMOGRAPHY-ohjelman Tuuletusta maahanmuuttokeskusteluun -tilaisuudessa 10.4.2025 etsittiin tuoretta näkökulmaa maahanmuuttokeskusteluun.

Workforce or future citizens? Attitudes towards migration need a breath of fresh air10.4.2025 13:00:00 EEST | Press release

The current discussion on migration does not serve the Finnish society and its future. Political decision-makers are often caught up in current political disputes and fail to look towards the future. That is why migrants are often reduced to a problem that should be solved or a resource that should be utilised. The “Tuuletusta maahanmuuttokeskusteluun” event, organised by the DEMOGRAPHY programme on 10 April 2025 aimed to bring fresh perspectives to the public debate on migration.

Työterveyslaitoksen tutkimuskatsaus: huhtikuu 20259.4.2025 08:00:00 EEST | Uutinen

Tässä tutkimuskatsauksessa on esitelty tiiviisti kuusi tuoreinta tutkimusta Työterveyslaitoksen tutkijoilta. Niissä on tarkasteltu esimerkiksi työhyvinvoinnin tukemista turvallisuuskriittisillä aloilla, osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevien fyysistä työkuormitusta ja sitä, miten reilu, vihreä työpaikka toteutetaan. Tutkimuskatsauksen avulla pääset nopeasti ajan tasalle tuoreista tutkimusjulkaisuista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye