Carunan data: espoolaisten sähkönkulutus on kasvanut vuodessa lähes 50 prosenttia ja vauhti kiihtyy
Energiamurros tapahtuu Suomessa kaiken aikaa: jossain liitetään sähköverkkoon aurinkovoimala, toisaalla joku vaihtaa bensa-auton sähköiseen tai vanhan kattilan lämpöpumppuun. Samalla sähkönkäyttö kasvaa. Espoo on ensimmäinen kaupunki, jossa sähköverkosta tulee pullonkaula puhtaalle siirtymälle, jos tarvittavia investointeja sähköverkkoon ei pystytä aloittamaan pian.
Lokakuussa 2023 Espoossa kulutettiin sähköä 59 % enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Sähkönkulutus kasvoi lämpötilakorjattunakin 48 prosenttia, eli kylmempi syksy ei kasvua selitä. Kasvun taustalla on energiamurros, kuten kaukolämmön ja liikenteen sähköistyminen.
Espoossa huipputehon ennustetaan kaksinkertaistuvan nopeasti vielä tämän vuosikymmenen aikana. Lisäksi vuoteen 2040 mennessä Espooseen on ennustettu muuttavan 50 000 uutta asukasta, mikä ennestään lisää kulutusta.
Koko Carunan alueella lokakuussa sähköä kului (lämpötilakorjattuna) 12 % enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Muissa Carunan jakelualueen kunnissa kulutuksen kasvu on ollut parin prosentin luokkaa, mutta tehoennusteet tuleville vuosille ovat kovia kaikilla alueilla ja vauhti kiihtyy.
“Espoossa sähköverkon kapasiteetti tulee vastaan ensimmäisenä ja datan perusteella muutos tapahtuu nyt nopeammin kuin kukaan olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut”, Carunan asiakkuusjohtaja Kosti Rautiainen sanoo.
Puhtaaseen energiaan siirtyminen vauhdittaa sähköverkkojen investointitarpeita
Rautiaisen mukaan hiilineutraaliustavoitteet saavutetaan vain, jos onnistumme luopumaan fossiilisista energialähteistä. International Energy Agency:n muutama viikko sitten julkaistun raportin* mukaan maailmalla verkon kapasiteettipula aiheuttaa jo ongelmia, ja investoinnit sähköverkkoihin eivät ole pysyneet uusiutuvan energian lisäämisen ja yhteiskunnan sähköistymisen tahdissa.
Kasvava sähkönkäyttö edellyttää lisää kapasiteettia ja entistä parempaa toimitusvarmuutta - käytännössä siis muuntajia, sähköasemia ja isompia kaapeleita.
”Sähköverkon regulaation tulee kannustaa jakeluyhtiöitä investoimaan ja kehittämään verkkoa asiakkaiden tarpeita vastaavasti. Puhtaaseen siirtymään tarvittavat investoinnit pitää käynnistää nyt, sillä isojen investointien kaavoitukseen, luvitukseen ja toteutukseen menee tyypillisesti jopa seitsemän vuotta”, Rautiainen sanoo.
Lisäksi sähkön riittävyys on huoltovarmuuskysymys. Lyhyellä tähtäimellä kulutusjousto voi olla ratkaisu tehopiikkien hillitsemiseen, mutta se ei yksin riitä.
“Olemme tottuneet siihen, että sähköä on aina saatavilla. Jos tulevaisuudessa uusiutuvaa energiaa ei mahduta liittämään sähköverkkoon tai sähköä ei pystytä siirtämään asiakkaille, koko energiajärjestelmä alkaa olemaan ongelmissa. Käytännössä tämä olisi sama kuin ostaisi auton ilman tarvittavaa tieverkostoa.”
Rautiaisen arvion mukaan Carunan verkkoalueella uusiin liittymiin, kapasiteetin lisäyksiin ja verkon saneerauksiin liittyvä investointitarve on kokonaisuutena yli kaksi miljardia euroa vuoteen 2035 mennessä. Suomi on tähän mennessä hyvin hoidettujen sähköverkkojensa takia ollut houkutteleva kohde puhtaan siirtymän investoinneille. On tärkeää, että nämä investoinnit pystytään hallitusti toteuttamaan ja jokainen suomalainen voi luottaa siihen, että sähköä on saatavilla tilanteessa kuin tilanteessa.
*Linkki IEA:n raporttiin: https://www.iea.org/reports/electricity-grids-and-secure-energy-transitions
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Liitteet
Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 720 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Caruna liputtaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden puolesta25.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Caruna on mukana edistämässä YK:n tavoitteita. YK:n kestävän kehityksen tavoitteita juhlistetaan 25.9. maailmanlaajuisella liputuskampanjalla. Myös Caruna osoittaa sitoutumistaan kestävään kehitykseen osallistumalla liputukseen toimistollaan Espoon Leppävaarassa.
Koillismaalla sähkönjakelun varmuus paranee, kun yli 600 sähköpylvästä vaihdetaan uuteen12.9.2024 08:45:00 EEST | Tiedote
Koillismaan sähköverkon varmuus paranee, kun Caruna vaihtaa sähköpylväitä uusiin. Pylväitä vaihdetaan Kuusamon, Ranuan, Ylikiimingin, Pudasjärven ja Taivalkosken alueella. Yhteensä pylväitä vaihdetaan 676 kappaletta, joista suurin osa Pudasjärvellä
Espoon Kivenlahdessa rakennettiin sähköverkkoa: suurjännitteinen kaapeli maan alla on vielä harvinaisuus11.9.2024 07:45:00 EEST | Artikkeli
Espoolaisten sähkönjakelu vahvistuu, kun Kivenlahdessa vaihdetaan kilometrin verran suurjännitteistä maakaapelia paksumpaan. Suurjänniteverkko rakennetaan yleensä ilmajohtona, mutta tiiviisti rakennetussa ympäristössä, kuten Espoossa, joudutaan joskus turvautumaan maakaapeliin.
Carunan alueella tuli täyteen 300 megawattia aurinkovoimaa – tuotantokapasiteetti on nelinkertaistunut kolmessa vuodessa9.9.2024 10:30:00 EEST | Artikkeli
Elokuussa meni rikki 300 megawatin rajapyykki Carunan jakelualueen aurinkovoiman tuotannossa. Carunan jakelualueella aurinkosähkön määrä on nelinkertaistunut kolmessa vuodessa. Eniten aurinkosähköä tuotetaan Espoossa, Salossa ja Lohjalla.
Vielä 10 vuotta sitten sähkökatkot olivat pidempiä - sähköverkkoyhtiön käyttökeskuksessa valvotaan verkkoa vuorokauden ympäri2.9.2024 08:20:30 EEST | Artikkeli
Kun sähköverkkoon tulee vika, se näkyy asiakkaalle välkkyvinä valoina tai sähkökatkona. Maakaapelointien ja sähköverkon kaukokäytettävyyden ansiosta viat eivät ole yhtä laajoja kuin ennen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme