HSL:n hallituksen päätöksiä 21.11.2023
HSL:n hallitus kokoontui 21. marraskuuta 2023 ja teki päätökset seuraavista asioista.
Liittyminen Hansel Oy:n kilpailuttamaan Microsoft-käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalveluja koskevaan puitejärjestelyyn
Hallitus päätti, että HSL voi liittyä Hansel Oy:n Microsoft-käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelujen puitejärjestelyyn sopimuskaudeksi 14.12.2024–13.12.2027. Hankinta sisältää mahdollisuuden jatkaa sopimusta yhden vuoden mittaisella optiokaudella. Hankinnan arvioidut kokonaiskustannukset optio mukaan lukien ovat yhteensä noin 11 000 000 euroa (+alv).
Turvallisuuspalveluiden väliaikainen puitejärjestely (yhteishankinta)
Hallitus päätti liittyä turvallisuuspalveluiden väliaikaiseen puitejärjestelyyn
Palveluintegraattorin hankinta
Hallitus päätti valita palveluingraattoriksi Fujitsu Finland Oy:n. Tarjousten vertailuperusteena käytettiin kokonaistaloudellista edullisuutta. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo on noin 6 miljoonaa euroa neljältä vuodelta.
Järvenpään kehyskuntasopimuksen irtisanominen
Hallitus päätti irtisanoa Järvenpään kehyskuntasopimuksen 31.12.2024. Muista kehyskunnista poiketen järvenpääläiset ovat voineet käyttää ilman merkittäviä kustannuksia HSL:n jäsenkuntien subventoimia liikennepalveluja, koska se sijaitsee maantieteellisesti HSL:n D-vyöhykkeen sisällä. Tilanne syntyi vuonna 2018, kun Tuusula liittyi HSL:n jäseneksi.
Asiasta on tiedotettu erillisellä tiedotteella
Järvenpään junaliikenteen liikennöintisuunnitelma
Hallitus päätti, että HSL sitoutuu hakemaan ratakapasiteettia tiheämpään junaliikenteeseen HSL:n laatiman liikennöintisuunnitelman mukaisesti, jos Järvenpää tekee päätöksen vuoden 2025 alusta voimaan tulevasta jäsenyydestä viimeistään tammikuussa 2024.
HSL on suunnitellut junatarjonnan täydentämistä Järvenpään ja Helsingin välillä niin, että yhdessä LVM:n junaliikenteen kanssa junien vuoroväli on noin 15 minuuttia arkisin klo 6–19 ja lauantaisin noin klo 9– 18. Tämä tarkoittaa tarjonnan kaksinkertaistamista arkisin ruuhka-aikojen ulkopuolella sekä lauantaisin.
Bussiliikenteen ympäristöbonus Y14 tarjouskilpailun järjestäminen
Hallitus päätti hyväksyä mallin, jolla HSL hyvittää jäteperäisten (kaksoislaskettavien) biopolttoaineiden käytöllä ja muilla erillistoimenpiteillä saavutetun CO2-, PM- ja NOx-päästöjen vähenemän linja-autojen sopimusliikenteessä. Ympäristöbonuksen myöntämisestä päätetään vuosittain erillisen kilpailutuksen perusteella. Hallitus päätti järjestää seuraavan tarjouskilpailun joulukuussa 2023, jotta bonus voidaan ottaa käyttöön helmikuussa 2024. Ympäristöbonuksen soveltamiskaudelle 2024 on varattu uusille toimenpiteille 1,38 miljoonan euron (+alv) suuruinen määräraha.
HSL-tuloskortin hyväksyminen vuodelle 2024
Hallitus päättää hyväksyä HSL-tuloskortin sekä siihen liittyvän tulospalkkion vuodelle 2024
Yhteyshenkilöt
Mika Nykänen, toimitusjohtaja, p. 09 4766 4040
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 400 työntekijää, ja liikevaihto on noin 700 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2021 HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin 238 miljoonaa, mikä on yli 60 % Suomessa tehdyistä joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta - http://www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Matkustajat kokevat HSL:n joukkoliikenteen varsin turvalliseksi19.7.2024 12:40:04 EEST | Uutinen
Asiakkaidemme mukaan joukkoliikenteen koettu turvallisuus on hyvällä tasolla Helsingin seudun joukkoliikenteessä. Selvitimme asiaa sähköpostikyselyllä vuodenvaihteessa 2023–2024. Saimme kyselyyn 13 745 vastausta.
Uusi raitiolinja 13 aloittaa 12.8. – ratikkaverkko laajenee Kalasatamaan ja Sompasaareen19.6.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin ratikkaverkko laajenee uusille alueille maanantaina 12.8, kun liikenne uudella linjalla 13 käynnistyy. Linja yhdistää Kalasataman ja Pasilan. Sen päätepysäkit ovat Länsi-Pasilassa Maistraatintorilla ja Sompasaaren eteläkärjessä sijaitsevassa Nihdissä.
HSL:n hallituksen päätöksiä 12.6.202412.6.2024 10:50:24 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 12. kesäkuuta 2024 ja päätti seuraavista asioista.
HSL-alueen asukkaat liikkuvat eniten Helsingin keskustaan sekä toivovat sinne entistäkin parempia joukkoliikenneyhteyksiä11.6.2024 11:02:25 EEST | Tiedote
HSL toteutti ensimmäistä kertaa koko HSL-alueen asukkaille suunnatun karttapohjaisen kyselyn matkakohteista, liikkumisesta ja liikkumistarpeista 15.4.-29.4.2024. Liikkumiskyselyn tulokset ovat poikkeuksellisen laaja ja kattava data-aineisto siitä, miten asukkaat liikkuvat ja haluaisivat liikkua HSL-alueella.
HSL:n hallituksen päätöksiä 21.5.202421.5.2024 13:00:10 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 21. toukokuuta 2024 ja teki päätökset seuraavista asioista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme