Oulun yliopisto

Tutkija kaipaa pelimarkkinoille lisää liikkumiseen kannustavia pelejä

Jaa

Digitaaliset pelit voivat lisätä liikkumista. Peleihin kannattaisikin lisätä suostuttelevia ja palkitsevia ominaisuuksia, joiden avulla pelaajien liikuntaa ja hyvinvointia voidaan lisätä. Tutkija kaipaa pelimarkkinoille lisää erilaisia liikkumiseen kannustavia pelejä.

Henkilö pukeutuneena keltaiseen toppatakkiin, valkoiseen pipoon ja valkoisiin housuihin laskee pulkalla mäkeä.
Oulun yliopisto / Mikko Törmänen

FM Tim Luoto havaitsi väitöstutkimuksessaan, että digitaalisilla peleillä voi olla liikuntaa ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia, kun peleihin suunnitellaan liikkumista tukevia ja palkitsevia elementtejä. Luoto tutki digitaalisten pelien ominaisuuksien hyödyntämistä liikunnan ja hyvinvoinnin lisäämisessä.

Tutkimuksessa pelien sisältämät kilpailuun, yhteistyöhön ja sosiaalisuuteen liittyvät elementit korostuivat pelaajia liikuttavina tekijöinä. Kilpailu on kilpailemista toisia pelaajia tai pelin asettamia haasteita vastaan. Erilaisissa joukkue- tai moninpeleissä yhteistyö mahdollistaa menestyksen ja voi motivoida pelaajia. Sosiaalisuuteen liittyy kannustavia elementtejä, kuten vertaistuki tai kanssakäyminen muiden pelaajien tai pelien hahmojen kanssa.

Luoto tunnisti peleissä myös suostuttelevia ominaisuuksia, joita hyödyntämällä pelaaja saa onnistumisen kokemuksia, palkintoja ja kokee hallinnan tunnetta. ”Kun pelin haaste on sopiva ja se palkitsee onnistumisesta, silloin peli ikään kuin suostuttelee pelaamaan”, Luoto sanoo.

Perinteisiin videopeleihin voisikin tutkijan mukaan upottaa liikunnasta palkitsevia elementtejä, kuten pelirahaa, energiaa tai muita palkintoja.

Luoto tutki nk. liikuttavia pelejä, kuten varusmiesten fyysistä aktiivisuutta selvittäneessä MOPO-hankkeessa kehitettyä Clans of Oulu -peliä ja laajemmin tunnettua kaupallista Ingress Primea. Edellä mainittujen kaltaisia pelejä pelataan liikkumalla todellisessa ympäristössä, joskus jopa vaativassa maastossa ja huonossa säässä. Esimerkiksi suosittu Pokémon Go -peli suostuttelee pelaajaansa kävelemään ja siten ehkä lisäämään terveellisen liikunnan määrää.

”Liikuttavien pelien määrän, tyylin ja genrejen soisi lisääntyvän niin, että jokaisella olisi mahdollisuus löytää omaan tyyliin ja makuun sopiva peli. Jos valikoima olisi laajempi, pelit tavoittaisivat laajemman yleisön ja niiden positiiviset terveysvaikutukset olisivat suuremmat.”

Tutkimusaineisto koostui useiden pelien lisäksi pelaajien havainnoinnista, haastatteluista ja kyselyaineistosta. MOPO-hankkeessa pelaajat olivat kutsuntaikäisiä (17–18-vuotiaita) miehiä ja laadullisessa aineistossa heitä oli mukana 10 henkilöä. Määrällisessä aineistossa tutkittavia oli 819 ja interventiotutkimuksessa 280. Ingress Primen pelaajia tarkkailtiin ja heidän kanssaan käytiin peliin ja sen liikuntaan suostuttelevuuteen liittyviä keskusteluja.

Väitöskirja

Filosofian maisteri Tim Luoto väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 1.12.2023. Kulttuuriantropologian alaan kuuluvan väitöksen otsikko on Digitaalinen taikapiiri: Lisätyn todellisuuden pelien fyysisesti aktivoivat ominaisuudet pohjoisessa kontekstissa (Digital Magic Circle: Physically Activating Properties of the Augmented Reality Games in the Northern Context). Vastaväittäjänä toimii professori Frans Mäyrä Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Hannu I. Heikkinen. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla luentosalissa IT115 klo 12 ja sitä voi seurata etäyhteydellä https://oulu.zoom.us/j/68309302775

Yhteyshenkilöt

FM Tim Luoto, p. 050 3815421, tiluoto@gmail.com
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p. 040 7650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Akkukierrätys kuntoon Euroopassa ja teollisuuden sivuvirroista virtaa akkuihin2.10.2024 06:06:00 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston rooli akkukemian tutkimuksessa vahvistuu entisestään. Uusissa, laajoissa tutkimushankkeissa pyritään tehostamaan akkumateriaalien kierrätystä ja talteenottoa Euroopassa sekä kehittämään akkuteknologioista kestävämpiä. Oulun yliopiston kestävän kemian tutkimusyksikkö on mukana kahdessa kolmivuotisessa kansainvälissä hankkeessa kehittämässä uusia elektrodimateriaaleja akkuihin hyödyntämällä teollisuuden sivutuotteita ja kierrätettyjä akkuja.

Munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen lisää vakavien autoimmuunisairauksien riskiä26.9.2024 06:50:00 EEST | Tiedote

Munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen eli POI (primary ovarian insufficiency) on tila, jossa munasarjat lakkaavat toimimasta ennen naisen 40 vuoden ikää. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan POI lisää naisten riskiä sairastua vakaviin autoimmuunisairauksiin. Kyseessä on tähän mennessä suurin POI:n ja autoimmuunisairauksien välistä yhteyttä selvittävä tutkimus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye