Ateneumin vuoden 2024 näyttelyissä etsitään olennaista ja pohditaan elämän ja kuoleman suuria kysymyksiä
Taidemuseon kolmannessa kerroksessa nähdään 5.4.–25.8.2024 mestarillisen luonto- ja henkilökuvaajan, tunnetta ja totuutta etsineen Eero Järnefeltin retrospektiivinen näyttely.
Lokakuun 4. päivänä kolmannessa kerroksessa avautuu keskiajan ja modernin taiteen jännittävä kohtaaminen: Gothic Modern -näyttely.
Ateneumin taidemuseon kolmannessa kerroksessa nähdään vuonna 2024 kaksi vaihtuvaa näyttelyä: kotimainen Eero Järnefelt sekä kansainvälinen Gothic Modern.
Näiden lisäksi museon ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa on koko vuoden ajan nähtävänä jatkuvasti päivittyvä kokoelmanäyttely Ajan kysymys, joka avautui huhtikuussa 2023.
Keväällä 2024 Ajan kysymys -näyttelyn sisältöön on luvassa useita muutoksia. Muun muassa paperipohjaiset teokset, joita on erityisesti Moderni elämä -teeman saleissa, vaihdetaan helmikuun aikana. Myös useat Kansan kuvat -teeman teoksista vaihtuvat keväällä, kun osa kokoelmanäyttelyn Akseli Gallen-Kallelan teoksista matkaa Belvederen museoon Wieniin ja kun osa Ateneumin Albert Edelfelt -näyttelyssä (5.5.–17.9.2023) mukana olleista teoksista liitetään kokoelmanäyttelyyn.
Eero Järnefelt
5.4.–25.8.2024
Näyttely esittelee kosmopoliitin kulttuuriperheen kasvatin Eero Järnefeltin (1863–1937) mittavaa tuotantoa sekä taiteilijan merkitystä Suomen taiteelle ja suomalaisuudelle. Totuuden, tyypillisyyden ja olennaisen kuvaamiseen pyrkinyt Järnefelt tunnetaan erityisesti maisema-, pilvi- ja luontokuvauksistaan, Koli-aiheisista maalauksistaan sekä aikansa merkkihenkilöistä tekemistään muotokuvista. Suomen itsenäistyessä Järnefelt saavutti maassa lähes virallisen muotokuvamaalarin aseman.
Kaikki edellä mainitut aiheet ovat laajasti edustettuina Ateneumin näyttelyssä kuten myös Järnefeltin perhe ja lähisuku, joiden vaikutus Suomen 1800-luvun lopun ja vuosisadanvaihteen taiteeseen ja kulttuuriin oli valtava. Järnefeltin veljet, kriitikko Kasper, kirjailija Arvid, muusikko Armas sekä sisar, myöhemmin Jean Sibeliuksen puolisona tunnettu Aino muistetaan paitsi kuvataiteen, kirjallisuuden ja musiikin tekijöinä, myös osana laajempaa kulttuuritoimijoiden verkostoa. Vanhemmista etenkin isä Alexander Järnefelt otti fennomaanien kielitaistelun, ts. suomen kielen kehittämisen, elämäntehtäväkseen. Äiti Elisabeth Järnefelt, muistetaan erityisesti kirjallisesta salongistaan, jonka tunnetuin osallistuja oli Juhani Aho.
Suurin osa näyttelyn teoksista on peräisin Kansallisgallerian kokoelmasta, mutta mukana on myös poikkeuksellisen paljon lainoja yksityiskokoelmista. Näyttelyn kuraattori on Ateneumin intendentti Timo Huusko.
Gothic Modern
4.10.2024–26.1.2025
Kansainvälinen näyttely esittelee 1800- ja 1900-lukujen modernia taidetta, joka sai vaikutteita eurooppalaisesta keskiajan ja pohjoisen renessanssin taiteesta. Monipuolisen näyttelyn teemoihin kuuluvat kuolema ja rituaalit, mutta myös seksuaalisuus ja valaistuminen.
Pitkä tutkimusprojekti on tarkastellut ensimmäistä kertaa sitä, miten modernin ajan taiteilijat kiinnostuivat keskiajan taiteesta. Näyttely uudelleen kirjoittaa modernin taiteen historiaa. Sen taiteilijoita ovat muun muassa Arnold Böcklin, Lucas Cranach vanhempi, Albrecht Dürer, Akseli Gallen-Kallela, Theodor Kittelsen, Käthe Kollwitz, Edvard Munch, Hugo Simberg, Helene Schjerfbeck ja Marianne Stokes. Maalausten ja grafiikan teosten lisäksi esille saadaan myös esineitä, veistoksia ja huonekaluja.
Kansainvälisen näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Oslon Nasjonalmuseet ja Wienin Albertina Museum, joissa näyttely nähdään Ateneumin jälkeen. Näyttelyn kuraattoreita ovat Ateneumin intendentti Anna-Maria von Bonsdorff (johtaja 1.1.2024 alkaen), Nasjonalmuseetin Vibeke Waallann Hansen sekä Berliinin Alte Nationalgalerien johtaja Ralph Gleis. Vierailevana kuraattorina toimii professori Juliet Simpson (Coventry University).
Kokoelmanäyttelyn ja kahden vaihtuvan näyttelyn lisäksi Ateneumin Fokus-salissa nähdään vuonna 2024 kaksi näyttelyä: Impivaara ja Lars-Gunnar Nordström.
Fokus-sali: IC-98 ja Impivaara
27.2.2024–28.4.2024
Impivaara on Patrik Söderlundin ja Visa Suonpään muodostaman IC-98-taiteilijaryhmän uusi lyhytelokuva. Se päivittää Aleksis Kiven klassikon Seitsemän veljestä (1870) osaksi 2020-luvun ympäristökriisistä, kulttuurimme energeettisestä perustasta ja lajien välisestä yhteiselosta käytävää keskustelua. Elokuvan silmänkantamattomia saloja ja laajoja taivaita esittävät maisemajaksot viittaavat kansallisiin, kuvataiteellisiin kertomuksiin ja siten myös Kansallisgallerian kokoelmien ikonisiin maisemakuvauksiin.
Fokus-sali: Lars-Gunnar Nordström
27.8.2024 – 24.11.2024
Suomalaisen konkretismin uranuurtajan ja suunnannäyttäjän, Lars-Gunnar ”Nubben” Nordströmin syntymästä tulee 2024 kuluneeksi 100 vuotta. Ateneum juhlistaa Nordströmiä pienimuotoisella Fokus-näyttelyllä, joka rakentuu Kansallisgallerian kokoelmiin kuuluvalle aineistolle. Näyttelyn painopiste on Nubbenin varhaistuotannossa; 1940-luvun ja 1950-luvun teoksissa ja hänen täysabstraktin ilmaisunsa kehittymisessä. Esillä on myös valokuvia ja arkistomateriaalia, jotka valottavat maamme varhaisen konkretismin vastaanottoa, ajan henkistä ilmapiiriä ja kansainvälisyyden suurta merkitystä Nordströmille ja hänen hengenheimolaisilleen.
Sekä Eero Järnefelt- että Gothic Modern -näyttelyyn on mahdollista syventyä näyttelyintrolla, jossa opas esittelee näyttelyn teemoja ja teoksia laajan kuvaesityksen myötä. Eero Järnefelt -näyttelyintrojen ryhmämyynti on jo alkanut, varauksen voi tehdä varauskalenterin kautta.
Gothic Modern -näyttelyintrot tulevat myyntiin keväällä 2024.
Lokakuussa 2023 avautunut Väriä & valoa – impressionismin perintö on nähtävissä museon kolmannessa kerroksessa 25.2.2024 saakka.
Ateneumin aukioloajat vuonna 2024: Ti - pe klo 10–20.00 | La, su klo 10–17 | Ma suljettu
Ateneumin pääsyliput vuonna 2024: Normaali pääsylippu lippukassalta 22 € | Normaali pääsylippu verkosta 20 € | Alennettu pääsymaksu 12 € | Alle 18-vuotiaat maksutta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kuvat: press.ateneum.fi
Johanna SavolainenViestintäpäällikkö
Puh:+358 44 305 4594johanna.savolainen@ateneum.fiAnna KariTiedottaja
Puh:+358 40 717 8185anna.kari@ateneum.fiKuvat
Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä. www.kansallisgalleria.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum
1800-talets kvinnliga konstnärer och Wien i början av 1900-talet presenterar sig på utställningarna år 202514.11.2024 14:00:00 EET | Pressmeddelande
På Konstmuseet Ateneum ses år 2025 två tillfälliga utställningar. Gränsöverskridare samlar för första gången 1800-talets resande kvinnliga konstnärers arbeten 7.3–24.8.2025. Gallen-Kallela, Klimt & Wien som visas 26.9.2025–1.2.2026 berättar om hur Akseli Gallen-Kallelas konst utvecklades i interaktion med internationella modernisterna som Gustav Klimt och Koloman Moser. Samtidigt visas samlingsutställningen En tidsfråga. Den nu pågående utställningen Gothic Modern visas fram till den 26 januari 2025.
Vuoden 2025 näyttelyissä esittäytyvät 1800-luvun naistaiteilijat ja 1900-luvun alun Wien14.11.2024 14:00:00 EET | Tiedote
Ateneumin taidemuseossa nähdään vuonna 2025 kaksi vaihtuvaa näyttelyä. Rajojen rikkojat tuo ensimmäistä kertaa yhteen 1800-luvun matkustavien naistaiteilijoiden työtä 7.3.–24.8.2025. 26.9.2025–1.2.2026 nähtävä Gallen-Kallela, Klimt & Wien kertoo, miten Akseli Gallen-Kallelan taide kehittyi vuorovaikutuksessa kansainvälisten modernistien, kuten Gustav Klimtin ja Koloman Moserin kanssa. Lisäksi esillä on kokoelmanäyttely Ajan kysymys. Tällä hetkellä nähtävä Gothic Modern -näyttely on esillä 26. tammikuuta 2025 asti.
The 2025 exhibitions to feature women artists of the 1800s and the Vienna of the early 1900s14.11.2024 14:00:00 EET | Press release
In 2025, the Ateneum Art Museum will present two temporary exhibitions. From 7 March to 24 August 2025, Crossing Borders will, for the first time, bring together in one exhibition the work of travelling women artists from the 1800s. To be shown from 26 September 2025 to 1 February 2026, Gallen-Kallela, Klimt & Wien will explore how Akseli Gallen-Kallela’s art developed in interaction with international modernists, such as Gustav Klimt and Koloman Moser. Also on show will be the collection exhibition A Question of Time. The Gothic Modern exhibition, currently on display, will run until January 26, 2025.
Välkommen till presskonferensen för Gothic Modern-utställningen på onsdag den 2 oktober 2024 kl. 10.15.18.9.2024 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Presskonferensen för utställningen hålls onsdagen 2.10.2024 kl. 10.15 både på Ateneum och på nätet – noggrannare information nedan. Medeltidens och renässansens konst erbjöd 1900-talets konstnärer emotionellt material och metoder för att behandla människans innersta känslor, psykets mörka sidor samt födseln, döden, lidandet och sexualiteten. Utställningen Gothic Modern – från mörker till ljus lyfter fram ett fascinerande fenomen som inte förr har granskats i konsthistorien, och belyser hur det uppträder i kända konstnärers verk. Ateneum inledde det betydande, internationella samarbetsprojektet redan år 2018, och museet blir också den första platsen där utställningen visas, 4.10.2024–26.1.2025.
Tervetuloa Gothic Modern -näyttelyn tiedotustilaisuuteen keskiviikkona 2.10.202418.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Näyttelyn tiedotustilaisuus on ke 2.10.2024 sekä Ateneumissa että verkossa klo 10.15 – lisätiedot alempana. Keskiajan ja renessanssin taide tarjosi 1800- ja 1900 -lukujen taiteilijoille emotionaalista materiaalia ja tapoja käsitellä ihmisen perimmäisiä tuntemuksia, psyyken pimeää puolta sekä syntymää, kuolemaa, kärsimystä ja seksuaalisuutta. Gothic Modern – pimeydestä valoon -näyttely nostaa esille kiehtovan ilmiön, jota ei ole aikaisemmin taidehistoriassa käsitelty, ja tarkastelee sen esiintymistä tunnettujen taiteilijoiden teoksissa. Ateneum käynnisti merkittävän, kansainvälisen yhteistyöhankkeen jo vuonna 2018, ja museo toimii myös näyttelyn ensimmäisenä esityspaikkana 4.10.2024–26.1.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme