Datahuoneelle ehdotetaan lisärahoitusta vuodelle 2024

Jaa

Hallitus ehdottaa Datahuoneelle 900 000 euron lisärahoitusta vuonna 2024. Lisärahoitus lähes tuplaisi Datahuoneen budjetin, joka on kuluvana vuonna noin 1,2 miljoonaa euroa. Lisärahoituksen turvin Datahuone kykenee tuottamaan dataan perustuvia analyyseja päätöksenteon tueksi nykyistä tehokkaammin.

Hallitus on päättänyt torstaina 23. marraskuuta täydennysehdotuksista vuoden 2024 talousarvioesitykseen. ”Datahuoneen vakinaistamiseen ja laajentamiseen” ehdotetaan yhteensä 0,9 miljoonan euron määrärahaa. 

Tällä hetkellä Datahuone on kolmivuotinen pilottihanke, jonka vastuuorganisaatio on VATT:n yhteydessä toimiva Datahuone-yksikkö. Lisäksi yhteistyöhankkeessa ovat mukana Tilastokeskus ja Taloustieteen keskus Helsinki GSE. Datahuoneen tavoitteena on tuottaa ajantasaisia yksikkötason data-aineistoja hyödyntävää, aikaisempaa tarkempaa ja nopeatempoisempaa analyysiä yhteiskunnallisten ja poliittisten ratkaisujen vaikutuksista. 

Datahuoneelle kyse olisi merkittävästä rahoituksen lisäyksestä, sillä tähän saakka toimintaa on pyöritetty noin 1,2 miljoonaan euron vuosibudjetilla. 

”Datahuone on toiminut hyvin pienillä määrärahoilla, joten olemme totta kai päätöksestä erittäin iloisia. Lisärahoitukselle on suuri tarve, jotta kykenemme vastaamaan nykyistä laajemmin muun muassa hallitusohjelmasta kumpuaviin monenlaisiin selvitystarpeisiin. Tavoitteemme on myös toiminnan vakinaistaminen”, sanoo Henna Laasonen, Datahuoneen johtaja. 

Datahuoneessa on jatkuvasti meneillään useita data-analyysiprojekteja, joita tehdään tyypillisesti eri ministeriöiden toimeksiannoista. Tällä hetkellä käynnissä on selvityksiä esimerkiksi yritystukien vaikutuksista vientikilpailukykyyn, tilapäistä suojelua saavien ukrainalaisten työmarkkina-asemasta, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tulonmuodostuksesta sekä oppivelvollisuusuudistuksen tavoitteiden toteutumisesta ja vaikuttavuudesta.  

”Meillä on valmius ottaa vastaan uusia toimeksiantoja tarvittaessa hyvinkin nopealla aikataululla. Datahuoneen idea on tukea tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja välillä siihen liittyvät tilanteet tulevat äkkiä”, Laasonen sanoo. 

Helsinki GSE:n akateemisen johtajan Otto Toivasen mukaan päätös osoittaa, että rekisteriaineistojen hyödyntämisen arvo ja merkitys yhteiskunnalliselle päätöksenteolle on ymmärretty. 

“Tutkijoille Datahuone tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia hieman perinteisestä tutkimuksesta poikkeaviin projekteihin sekä tutkimusta hyödyntävään yhteistyöhön”, toteaa Toivanen. 

Ehdotetun lisärahoituksen ansiosta myös Tilastokeskus pystyy tarjoamaan Datahuoneelle aineistoja aiempaa tehokkaammin. 

”Tilastokeskus pystyy kehittämään ja parantamaan Datahuoneen palvelua ja laajentamaan valmisaineistokirjastoa, joka tuo laadukkaita aineistoja sekä Datahuoneen että laajemminkin suomalaisen tutkimuksen käyttöön”, sanoo ylijohtaja Ville Vertanen Tilastokeskuksesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Datahuoneen johtaja Henna Laasonen
Datahuoneen johtaja Henna Laasonen
Lataa

Datahuone on kansainvälisestikin ainutlaatuinen tietopohjaista päätöksentekoa edistävä yksikkö. Kolmivuotisen rahoituksen saanut Datahuone on VATT:n itsenäinen yksikkö, joka toimii kiinteässä yhteistyössä Taloustieteen keskus Helsinki GSE:n ja Tilastokeskuksen kanssa. Datahuoneen tavoitteena on tuottaa ajantasaisia rekisteritietoja hyödyntävää aikaisempaa tarkempaa ja nopeatempoisempaa analyysiä yhteiskunnallisten ja poliittisten ratkaisuiden vaikutuksista. Datahuoneen sivut löytyvät osoitteesta https://datahuonepilotti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Datahuone

Datahuone suorista yritystuista: Yli miljardin euron tukijärjestelmä on pirstaleinen ja tukien vaikuttavuutta on hankala arvioida21.11.2024 01:00:00 EET | Tiedote

Suoria yritystukia maksettiin vuonna 2022 noin 20 000 yritykselle, selviää Datahuoneen tuoreesta yritystukiraportista. Datahuoneen laaja raportti käy läpi lähes kaikki vuonna 2022 maksetut, noin 1,37 miljardin euron yritystuet erityisesti siitä näkökulmasta, miten tuet kohdentuvat vientiyrityksille. ”Sirpaleisen tukijärjestelmän hallinnolliset kustannukset suhteessa mahdollisiin yhteiskunnallisiin hyötyihin voivat olla suuret”, toteaa Datahuoneen tutkija Max Toikka.

Datahuone: Työperusteisesti Suomessa oleskelevien joukossa työttöminä myös erityisasiantuntijoita30.8.2024 01:00:00 EEST | Tiedote

Työperusteisesti Suomessa oleskelevien reilun 20 000 palkansaajan joukossa työsuhde loppuu vuosittain noin joka kymmenennellä. Työttömäksi työnhakijaksi rekisteröityminen on harvinaisempaa. “Työperusteisesti Suomessa olevien työttömyysjaksot kestivät usein kauemmin kuin kolme tai kuusi kuukautta”, kertoo erikoistutkija Juho Alasalmi Datahuoneelta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye