Datahuone: Työperusteisesti Suomessa oleskelevien joukossa työttöminä myös erityisasiantuntijoita
Työperusteisesti Suomessa oleskelevien reilun 20 000 palkansaajan joukossa työsuhde loppuu vuosittain noin joka kymmenennellä. Työttömäksi työnhakijaksi rekisteröityminen on harvinaisempaa. “Työperusteisesti Suomessa olevien työttömyysjaksot kestivät usein kauemmin kuin kolme tai kuusi kuukautta”, kertoo erikoistutkija Juho Alasalmi Datahuoneelta.
Suomessa on oleskellut vuosina 2017–2021 keskimäärin noin 20 000 palkansaajaa ei-pysyvällä työperusteisellä oleskeluluvalla. Määrä kasvoi viiden vuoden aikana noin 17 000 henkilöstä noin 27 000 henkilöön. Työperusteisesti maassa olevista palkansaajista vuosittain noin 10 prosentilla työsuhde päättyi ilman, että he siirtyivät suoraan uuteen työsuhteeseen. Vain noin 2–3 prosenttia rekisteröityi työttömiksi työnhakijoiksi, kertoo Datahuoneen asiaa selvittänyt raportti.
”Työttömyyden kokeminen työperusteisesti maassa olevien keskuudessa on aika harvinaista. Toisaalta niillä henkilöillä, jotka kokevat työttömyyttä, työttömyysjaksot kestävät usein melko kauan – kauemmin kuin kolme tai kuusi kuukautta”, sanoo raportin tekijä, erikoistutkija Juho Alasalmi Datahuoneelta.
Hallitus on parhaillaan valmistelemassa uudistusta, jossa työperusteisesti Suomessa oleskelevien, työttömiksi joutuvien, EU:n ulkopuolelta tulleiden henkilöiden työnhakuaikaa rajattaisiin kolmeen tai kuuteen kuukauteen riippuen ammattiryhmästä sekä siitä, kuinka kauan henkilö on oleskellut maassa.
Datahuoneen perjantaina 30. elokuuta 2024 julkaistua raporttia on käytetty tulevan hallituksen esityksen vaikutusarvioinneissa.
Työttöminä myös erityisasiantuntijoita
Työttömyyden määrittely vaikuttaa siihen, miten suurta joukkoa ulkomaalaisista työttömyys kohtaa. Kaikki ilman työtä olevat eivät rekisteröidy työttömiksi työnhakijoiksi.
Datahuoneen raportin mukaan työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautuivat useimmin ne, jotka ansaitsivat vähemmän kuin 3 000 euroa kuukaudessa. Työttömyyttä koettiin kuitenkin kaikissa ammattiryhmissä, eli työttömien joukossa oli muun muassa tuotantotyöntekijöitä, palvelutyöntekijöitä ja erityisasiantuntijoita.
Ammattiryhmistä asiantuntijat, erityisasiantuntijat ja johtajat päättivät työttömyytensä muita useammin maastamuuttoon, opiskelun aloittamiseen tai muutoin työvoimasta poistumiseen. Heitä rekisteröityi työttömiksi työnhakijoiksi vähemmän kuin muiden ammattiryhmien edustajia.
“Jos kuitenkin työttömyysjaksot määritellään työsuhteen loppumisen ja uuden työsuhteen alkamisen väliseksi ajaksi, asiantuntijoiden ja johtajien työttömyysjaksot vaikuttaisivat olevan pidempiä kuin muissa ammattiryhmissä”, toteaa erikoistutkija Juho Alasalmi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho AlasalmiErikoistutkijaVATT / Datahuone
Puh:+358 295 519 420juho.alasalmi@vatt.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Datahuone on VATT:n itsenäinen yksikkö, joka tukee tietopohjaista päätöksentekoa. Datahuone tuottaa ajantasaisia rekisteriaineistoja hyödyntäviä selvityksiä päätöksenteon tueksi ja poliittisten ratkaisujen vaikutusten arvioimiseksi. Datahuone toimii kiinteässä yhteistyössä Tilastokeskuksen ja Taloustieteen keskus Helsinki GSE:n kanssa. Datahuoneen sivut löytyvät osoitteesta https://datahuonepilotti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Datahuone
Datahuone suorista yritystuista: Yli miljardin euron tukijärjestelmä on pirstaleinen ja tukien vaikuttavuutta on hankala arvioida21.11.2024 01:00:00 EET | Tiedote
Suoria yritystukia maksettiin vuonna 2022 noin 20 000 yritykselle, selviää Datahuoneen tuoreesta yritystukiraportista. Datahuoneen laaja raportti käy läpi lähes kaikki vuonna 2022 maksetut, noin 1,37 miljardin euron yritystuet erityisesti siitä näkökulmasta, miten tuet kohdentuvat vientiyrityksille. ”Sirpaleisen tukijärjestelmän hallinnolliset kustannukset suhteessa mahdollisiin yhteiskunnallisiin hyötyihin voivat olla suuret”, toteaa Datahuoneen tutkija Max Toikka.
Datahuoneen verkkosivujen osoite vaihtuu – uudeksi osoitteeksi vattdatahuone.fi14.11.2024 13:34:08 EET | Uutinen
Datahuoneen verkkosivujen osoite on päivitetty vakinaistamisen myötä. Uusi domain heijastaa Datahuoneen siirtymää pilottihankkeesta vakinaiseksi toiminnaksi. Verkkosivujen vanha osoite ohjaa kävijät automattisesti Datahuoneen uuteen osoitteeseen.
Datahuone vakinaistetaan – rahoitus lisättiin valtiontalouden kehyksiin25.4.2024 15:55:22 EEST | Tiedote
Nopeatempoista data-analyysia päätöksenteon tueksi tuottavan Datahuoneen rahoitus on lisätty valtiontalouden kehyksiin vuosille 2025–2028. Asiasta päätti valtioneuvosto tänään. Alun perin Datahuone käynnistettiin vuonna 2023 kolmevuotisena pilottiprojektina. Käytännössä päätös tarkoittaa Datahuoneen toiminnan vakinaistamista.
Prosentti suomalaisista omistaa yli puolet yksityishenkilöiden metsien hiilivarastosta3.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Metsät ovat merkittäviä hiilinieluja. Lähes puolet Suomen kaikesta metsäpinta-alasta on yksityishenkilöiden omistuksessa, joten metsänomistajien päätökset ja niille luodut kannustimet ovat ilmastonmuutoksen hillinnässä keskeisiä. Datahuoneen tuore selvitys kartoittaa metsänomistuksen jakautumista Suomessa.
Datahuoneen ensimmäinen toimintavuosi oli menestys – mukana jo suurin osa ministeriöistä6.2.2024 14:00:01 EET | Tiedote
Tietoon perustuvan päätöksenteon pilottihanke Datahuone on edennyt yhteistyöhön lukuisten ministeriöiden kanssa, kuten VM, TEM, OKM ja OM. ”Laajennamme toimintaamme yhä uusille hallinnonaloille sitä mukaa, kun saamme käyttöömme niiden tarpeisiin sopivaa dataa”, sanoo Datahuoneen johtaja Henna Laasonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme