Henkilökohtaista apua hyvällä asenteella Keusoten uudesta yksiköstä
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) on luotu kokonaan uusi yksikkö: henkilökohtaisen avun palvelua tarjoava hyvinvointialueen oma avustajapalvelu polkaistiin käyntiin lokakuussa. Uudistuksen taustalla on muun muassa henkilökohtaisen avun lisääntynyt tarve.
Henkilökohtaisella avulla mahdollistetaan vammaisen henkilön mahdollisimman itsenäinen ja omannäköinen elämä ja sujuva arki. Henkilökohtainen avustaja auttaa vammaista henkilöä sellaisissa toimissa, joita hän tekisi ilman vammaansa itsenäisesti.
Henkilökohtaisen avun palvelua myönnetään Keusotessa jatkossakin tuttuun tapaan myös työnantajamallilla, palvelusetelillä ja ostopalveluna. Keusoten oma avustajapalvelu täydentää aiempaa palveluvalikoimaa, jotta voidaan varmistaa, että henkilökohtaista apua on saatavilla erilaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin.
– Henkilökohtaisen avun tuottaminen hyvinvointialueen omana palvelutuotantona on vielä melko harvinaista. Meillä se koetaan tärkeänä, jotta voidaan vastata lisääntyneeseen avun tarpeeseen ja kustannusten kasvuun. Henkilökohtaista apua täytyy olla saatavilla sitä tarvitseville tilanteessa kuin tilanteessa, täsmentää Sami Niemi-Ruuth, yksiköstä vastaava esihenkilö.
Hyvä tekemisen kulttuuri ja myönteinen asenne
Keusoten henkilökohtaisen avun yksikössä työskentelee tällä hetkellä 9 henkilökohtaista avustajaa sekä esihenkilö ja henkilökohtaisen avun kartoitustoiminnasta vastaava lähihoitaja. Henkilökohtaisen avustajan työ sopii monen ikäisille ja monenlaisiin elämäntilanteisiin. Keskeistä siinä on myönteinen asenne ja luotettavuus. Keusoten omassa avustajatoiminnassa kaikki avustajat saavat kattavan perehdytyskoulutuksen, joten avustajaksi voivat hakeutua myös henkilöt, joilla ei ole alalta aiempaa työkokemusta. Yksi heistä on Sami Lehto.
Lehtoa houkutti uudessa yksikössä erityisesti ajatus siitä, että voi olla alusta asti mukana luomassa sellaista työkulttuuria, jossa on hyvä työskennellä. Sähköasentajaksi valmistunut ja muun muassa myyntityössä ja jäteautonkuljettajana aiemmin työskennellyt Lehto on ollut tyytyväinen tekemäänsä ratkaisuun.
– Odotukseni ovat ylittyneet. Työyhteisössämme on todella hyvä tekemisen kulttuuri ja hommat toimivat. Joka kerta asiakkaan luo mennessä tulee tunne, että on odotettu ja tarpeellinen. Onhan se hienoa tehdä työtä, jolla on niin suuri merkitys asiakkaille, Lehto kiittelee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Niemi-Ruuth
esihenkilö, henkilökohtaisen avun oma palvelutuotanto
p. 050 497 2610
sami.niemi-ruuth@keusote.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusote helpottaa suun terveydenhuollon tarkastuksiin pääsyä palvelusetelillä ja jononpurulla4.10.2024 13:08:03 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) halutaan helpottaa suun terveydenhuollon tarkastuksiin pääsyä: palvelusetelit otetaan käyttöön mahdollisimman pian ja jononpurkua varten lisätään henkilöstöä määräaikaisesti.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue valitsi SuomiSote-alustan asukkaiden ja ammattilaisten käyttöön2.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue on valinnut BeeHealthyn SuomiSote-etäasiointialustan asukkaidensa ja ammattilaistensa käyttöön. Uudet digitaaliset palvelut avautuvat hyvinvointialueen asukkaille keväällä 2025, ja koko käyttöönottoprojekti valmistuu keväällä 2026.
Aluehallitus hyväksyi allianssikilpailutuksen käynnistämisen1.10.2024 18:18:10 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli kokouksessaan 1.10. ikääntyneiden palveluiden ja suun terveydenhuollon palvelutuotannon allianssivalmistelua. Valmistelu on osa hyvinvointialueohjelman tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa ja tähtää palveluiden tuotantorakenteen uudistamiseen allianssikumppanuusmallilla.
Ajanvaraus maksuttomiin influenssarokotuksiin alkanut 65 vuotta täyttäneille ja muille riskiryhmiin kuuluville30.9.2024 16:51:41 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) on alkanut ajanvaraus 65 vuotta täyttäneiden ja muiden riskiryhmään kuuluvien influenssarokotuksiin. Samalla käynnillä tarjotaan lisäksi koronarokotetta 65 vuotta täyttäneille ja 18 vuotta täyttäneille vakavan koronataudin riskiryhmiin kuuluville.
Keusoten aluevaltuusto valitsi ulkoisen tarkastuksen päällikön27.9.2024 14:36:21 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto (Keusote) valitsi kokouksessaan 26.9.2024 Taija Myyrän ulkoisen tarkastuksen päälliköksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme