SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Hiltunen: Ihmisille luotava mahdollisuuksia menestyä ja pärjätä elämässään

Jaa

Eduskunta käy keskustelua opposition vaihtoehtobudjeteista. Sivistysvaliokunnan jäsen Pia Hiltunen näkee, että SDP:n vaihtoehto tarjoaa oikeudenmukaisemman vaihtoehdon verrattuna Orpo–Purran hallituksen linjaan.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– SDP ottaa Suomen taloustilanteen yhtä vakavasti kuin hallituspuolueetkin. Kaikki puolueet ovat yhtä huolissaan valtion velkaantumisen taittamisesta ja talouden tasapainottamisesta. Kyse on siitä, millä keinoilla pääsemme tulojen ja menojen tasapainoon. SDP tarjoaa vaihtoehdon, jossa sopeutamme niin menoja kuin tulojakin ja teemme sen oikeudenmukaisemmin kuin Orpo–Purran hallitus, toteaa Hiltunen.

Istuva hallitus on saanut oppositiolta paljon kritiikkiä siitä, että sen leikkaukset kohdistuvat ainoastaan heikompiosaisiin ja että valtion veropohjaa rapautetaan veronalennuksilla, jotka kertyvät jo hyvin toimeentuleville. Hiltunen näkee, että kun rahaa ei ole lisää, on arvovalinta hallituspuolueilta, miten olemassa olevat varat kohdistetaan ja kenen kustannettavaksi leikkaukset jäävät.

– Meille mm. tulevaisuuden tekijöistä huolehtiminen on erittäin tärkeää ja ehkäisemme toimillamme myös lapsiperheköyhyyttä. Työelämän murroksiin vastaamme toimilla, jotka hyödyttävät sekä työnantajaa että työntekijää. Kuntien toimintaedellytyksistä huolehditaan niin, että ne voivat jatkossakin olla sivistys- ja elinvoimakuntia. Hyvinvointialueiden rahoitus turvataan myös, jotta jokainen saa tarvitsemansa hoidon. Huolehdimme pieni- ja keskituloisista työssäkäyvistä ihmisistä oikeudenmukaisilla tuloveronalennuksilla. Myös TKI-panostuksia lisätään ja vihreään siirtymään panostetaan ilmastotavoitteissa pysyen, painottaa Hiltunen.

– Istuva hallitus on panostanut ainoastaan leikkauksiin, mutta kasvun avaimet puuttuvat. Suomi ei nouse leikkaamalla ja kuten näemme, valtion velkaantuminenkaan ei taitu hallituksen toimilla. Meille tärkeintä on luoda ihmisille mahdollisuuksia pärjätä elämässään niin, että jokaisella on mahdollisuus menestyä, päättää Hiltunen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Savo-Karjalan kansanedustajat jättivät yhteistyössä aloitteita ensi vuoden budjettiin4.10.2024 13:45:58 EEST | Tiedote

– Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajat jättivät yhteistyössä 21 talousarvioaloitetta vuoden 2025 budjettiin, kun niiden jättöaika päättyi perjantaina klo 12.00. Pääosa aloitteista käsittelee väyläverkon määrärahoja valtion teillä, mutta mukana on myös Itä-Suomen yliopistoa, Joensuun nuorisoverstasta, museoita, talohankkeita sekä lentopaikkoja, selvittää vaalipiirin yhteistyöverkoston vuoden 2024 vetäjä kansanedustaja Timo Suhonen (sd).

SDP:n Juha Viitalalta aloitteita liikenneturvallisuuden, kulttuurin ja luontokohteiden edistämiseksi Satakunnassa4.10.2024 13:41:19 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Viitala on jättänyt seitsemän talousarvioaloitetta, jotka tähtäävät liikenneturvallisuuden parantamiseen, kulttuurin edistämiseen ja vankien kuntouttavan työn tukemiseen Satakunnassa. Aloitteilla pyritään muun muassa lisäämään alueen liikenneturvallisuutta, vahvistamaan kulttuuritarjontaa ja hyödyntämään vankien työpanosta Metsähallituksen luontokohteiden ylläpidossa.

SDP:n Peltonen esittää riista-aidan rakentamista Lahdenväylällä Keravan ja Järvenpään välille4.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen kantaa suurta huolta liikenneturvallisuudesta vilkkaasti liikennöidyllä Lahdenväylällä. Tieosuudelta puuttuu tällä hetkellä yhteensä kuusi kilometriä riista-aitaa Keravan ja Järvenpään väliltä. Peltonen on tänään jättänyt talousarvioaloitteen, jossa hän ehdottaa lisämäärärahaa valtion ensi vuoden budjettiin puuttuvan riista-aidan rakentamiseksi tieosuudelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye