MUISTUTUS: Otava-perheen hyvinvointipressi tänään klo 13!
Mitä on tunnerohkeus ja millaista voimaa isoäideissä piilee? Voiko lastenkutsut järjestää ilman sokeria ja mitä koirista haaveilevan on hyvä tietää ennen oman lemmikin hankintaa? Kevään hyvinvointikirjoissa huomataan tavallisen hyvä arki, laitetaan koti järjestykseen ilman suursiivoustuskaa ja vapaudutaan kahlitsevista rooliodotuksista sekä takaiskujen taakoista. Onneen ei ole oikotietä, mutta pienet askeleet oikeaan suuntaan tuovat sen lähemmäksi. Tule mukaan Zoom-pressiimme!

Hyvinvointipressissä kiinnostavista aiheista kertovat:
Helena Åhman: Tunnerohkeus
Tämän päivän organisaatiot edellyttävät kykyä puhua suoraan, kohdata vastarintaa ja päästää irti turhasta. Näiden taitojen ytimessä on tunnerohkeus.
Nina Lyytinen ja Satu Pihlaja: Tunnista manipulointi
Haitallisen vaikuttamisen tunnistamisesta ja rajojen asettamisesta on hyötyä niin ihmissuhteissa kuin työpaikoilla ja sosiaalisessa mediassakin.
Maarit Lassander: Roolivapaus
Puhutteleva tietoteos kannustaa kyseenalaistamaan roolit, joihin olemme kasvaneet.
Maija-Riitta Ollila: Kohti omaa voimaa
Paremman terveyden tavoittelun ei tarvitse olla elämän ankeuttamista. Se voi olla suuri seikkailu, joka johdattaa terveyteen yksilöllisin menetelmin.
Kati Reijonen: Iso äitiys
Mummot eivät ole vain letunpaistajia ja nutunvirkkaajia. He ovat voima, joka voi muuttaa maailmaa.
Ilana Aalto: Vartin voima
Armollinen kodinjärjestämiskirja kaikille, jotka elävät tavallista elämää.
Atte Virolainen: Lääkäri-Atte: Selviytymisopas elämään
Suositun somelääkärin vetävä tietokirja huumeista ja rikollisuuden maailmasta.
Kirsi Hiilamo: Takaiskusta tasapainoon
Muuta vastoinkäymiset voimaksi rohkaisevan opaskirjan avulla.
Leeni Viio: Hyvää tekevät herkut
Suussasulavia naposteltavia, näppäriä välipaloja ja helppoja herkkuja ilman sokeriähkyä.
Niina Laitinen: Villasukkien matkassa
Niinan seitsemännessä sukkakirjassa inspiroidutaan metsistä, kallioista, koskista ja muista luonnon hienouksista suomalaisessa maisemassa.
Emmi Hakio: Koiraspesialistin pentuopas
Parasta kotimaista asiantuntemusta koiranpennun kasvattamiseen!
Kirsti Runavik: Pohjoinen shamanismi
Inspiroiva käsikirja avaa tien shamanismin vuosisataiseen perinteeseen.
Mikä: Otavan, Atenan, Liken ja Moreenin hyvinvointipressi
Milloin: tiistaina 12.12.2023 klo 13-14.30
Missä: Zoom-webinaari
Zoom-linkki ilmoittautumiseen: https://us06web.zoom.us/webinar/register/WN_8S6_GMEOQWmlbrRJYuRpAw
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat, viihde, käsityöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kevään käsityökirjoissa hehkuvat ilo ja värit16.4.2025 12:24:42 EEST | Tiedote
Koskettamaan kutsuvia virkkuutöitä Kanadalaisen Lee Sartorin kirjan inspiraationa ovat olleet neljä vuodenaikaa. Virkkaa eläviä pintoja -teoksen kiehtovissa yksi- ja monivärisissä virkkausmalleissaan hyödynnetään sekä tuttuja perussilmukoita että harvinaisempia silmukkayhdistelmiä. Teoksessa on neljäkymmentä kolmiulotteista, koskettamaan kutsuvaa virkattua pintaa ja viisi erilaista virkkuutyötä – tyynynpäällinen, rantakassi, huivi, kauluri ja pipo – joissa sovelletaan edellä kuvattuja virkkausmalleja. Mukana on sekä yksinkertaisia ja helppotekoisia perussilmukoilla virkattavia malleja että monimutkaisia, vaativia kuvioita, joista osa on kaksipuolisia! Jokaisesta virkkausmallista on yksityiskohtaiset sanalliset ohjeet ja selkeä piirroskaavio. Erikoistekniikat on selostettu vaihe vaiheelta ja havainnollisin valokuvin. Lee Sartori: Virkkaa eläviä pintoja Ilmestyy 24.4.2025 Suomentanut Hanna Kolari. Odotettu uusintapainos huipputekijän klassikkokirjasta Suositun Villit vanttuut ja vallatto
Mikael Agricola -palkinto Martti Anhavalle Dostojevski-käännöksestä12.4.2025 19:00:00 EEST | Tiedote
Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton Mikael Agricola -palkinto on myönnetty kirjailija ja suomentaja Martti Anhavalle Dostojevskin Riivaajat-teoksen suomennoksesta. Palkinnon arvo on 12 000 euroa.
Ilkikurinen romaani hyvästä tahdosta, häpeilemättömän huonoista valinnoista ja pienistä rikoksista11.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Ystäväpiiri lähtee saarelle viettämään yhden pariskunnan häitä, mutta pian onnellisiksi luultujen suhteiden takaa alkaa paljastua yllätyksiä.
52 taideteosta, 52 viikkoa: ranskalainen menestysromaani räjäyttää käsityksesi taiteesta10.4.2025 10:57:19 EEST | Tiedote
Vuoden koskettavin, sivistävin ja kaunein romaani on täydellinen kirja kaikenikäisille lukijoille. Ja kaikille Pariisia, taidetta ja elämää janoaville.
Maailman ensimmäinen suurromaani Genjin tarina nyt Kai Niemisen ja Martti Turusen upeana suomennoksena9.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kahdessa osassa ilmestyvä japanilainen klassikkoteos kertoo ylhäisön elämästä ja ihmissuhteista tuhannen vuoden takaa. Genjin tarina ilmestyi Japanissa noin vuonna tuhat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme