Jyväskylän yliopisto

Koulutusjohtamisen instituutin täydennyskoulutuksiin yli puolen miljoonan rahoitus

Jaa

Opetushallitus on myöntänyt syksyn 2023 lisärahoituksesta Jyväskylän yliopiston Koulutusjohtamisen instituutille neljä täydennyskoulutusrahoitusta opetustoimen henkilöstökoulutuksien toteuttamiseksi. Hankkeista yksi kohdentuu ammatillisten oppilaitosten varhaiskasvatuksen tutkinto-opiskelijoita kouluttavien opettajien täydennyskoulutukseen ja kolme hyvinvointijohtamiseen ja yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittämiseen.

Ammatillisten oppilaitosten opettajien täydennyskoulutus AmOUpdate: Varhaiskasvatuksen tutkimuksesta osaamista ja oivalluksia ammatillisten oppilaitosten opettajille sai rahoitusta 56 244 euroa. Hankkeen toteutuksesta vastaavat yhteistyössä kasvatustieteiden laitoksen varhaiskasvatustieteen ja varhaiserityiskasvatuksen asiantuntijat sekä Koulutusjohtamisen instituutti. Koulutuksen laajuus on kuusi opintopistettä ja siihen otetaan mukaan 40 osallistujaa.

VEPO-voimaa johtajuuteen -koulutuskokonaisuus keskittyy kasvatus ja koulutusalan johtajuuden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittämiseen varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa. Jaettua johtajuutta ja pedagogista johtajuutta korostavan koulutuksen tavoitteena on edistää koulutuksellista tasa-arvoa, moninaisuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä vahvistaa yhteistyötä eri tasojen välillä koulutusjärjestelmissä. Hanke toteutetaan valtakunnallisesti laajana; Jyväskylän yliopiston lisäksi mukana toteutuksessa ovat Helsingin, Itä-Suomen, Lapin ja Tampereen yliopistot sekä työelämä- ja kehittämisverkostoja ympäri Suomen. Viiden opintopisteen laajuinen koulutuskokonaisuus koostuu kolmesta kaikille yhteisestä koulutusosiosta sekä eri kohderyhmille (opettajat, johtotiimit, johtajat) suunnatuista, alueelliset erityistarpeet huomioivista osatoteutuksista. Hankeaikana koulutustoteutuksia on yhteensä 12 kpl ja osallistujatavoitemäärä yhteensä 280 osallistujaa eri puolilta Suomea. Hankkeen kokonaisrahoitus on 442 066 euroa.

Tiimijohtajuusosaamista kasvatus- ja koulutusalalle -koulutushanke syventää perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen sekä muiden koulutusmuotojen tiiminvetäjien johtajuusosaamista.  Koulutuksessa lisätään ymmärrystä tiimeistä, tiimien prosesseista ja toiminnasta osana oppilaitosten ja päiväkotien verkostoja. Hankeaikana koulutuksia järjestetään kaksi, joihin kumpaankin otetaan 24 osallistujaa. OPH myönsi hankkeeseen 54 970 euroa.

Yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa toteutettava TOIVO - Toimintakulttuurin ja hyvinvoinnin johtaminen kasvatus- ja koulutusalalla -hanke sai rahoitusta 41 390 euroa. Koulutuksessa tarjotaan tutkimusperustaisia menetelmiä ja toimintamalleja kasvatus- ja koulutusyhteisöjen johtajille hyvinvointijohtamiseen sekä yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Keskeisinä teemoina ovat oppivan yhteisön hyvinvointijohtaminen, yhteisöllisen toimintakulttuurin vahvistaminen sekä varhaiskasvatus-, oppilaitos- ja sivistysjohtajien oman ja työyhteisön hyvinvoinnin ja resilienssin tukeminen muuttuvassa toimintaympäristössä. Koulutuksen laajuus on viisi opintopistettä ja siihen otetaan mukaan 45 osallistujaa.

Opetushallituksen opetustoimen henkilöstökoulutuksen lisähakuun vuodelle 2023 tuli kaikkiaan 37 hakemusta, joista avustusta jaettiin 19 hankkeelle yhteensä noin 1,4 miljoonaa euroa.  Rahoituksen tavoitteena on edistää opetustoimessa työskentelevän henkilöstön jatkuvaa oppimista ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia kehittää ammatissa tarvittavaa osaamista. Henkilöstökoulutuksella tuetaan koulutuspoliittisten uudistusten toimeenpanoa ja kehitetään toimintaympäristön muutoksiin sopeutumisessa tarvittavaa osaamista.

Yhteyshenkilöt

Elina Fonsén, p. 050 470 9209, elina.k.fonsen@jyu.fi
Hanna-Kaisa Pekkarinen, p. 040 193 2600, hanna-kaisa.hk.pekkarinen@jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu muutti viisivuotiaiden lasten kasvuympäristöä varhaiskasvatuksessa20.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Vuosina 2021–2024 toteutetun kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun seurannassa arvioidaan paitsi lasten oppimisvalmiuksien kehittymistä myös kokeilun yhteyksiä esiopetus- ja varhaiskasvatustoiminnan järjestämiseen. Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat tarkastelleet varhaiskasvatuksen laadun rakennetekijöitä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun kokeilu- ja verrokkiryhmissä.

Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeille 2,5 miljoonan euron EU:n Horisontti Eurooppa -rahoitus19.12.2024 09:15:00 EET | Tiedote

Horisontti Eurooppa (Horizon Europe) on EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vuosille 2021–2027. Ohjelman tavoitteena on luoda Eurooppaan kasvua ja uusia työpaikkoja vahvistamalla EU-alueen tieteellistä osaamista, tukemalla uusien teknologioiden ja innovaatioiden kehitystä ja käyttöönottoa yrityksissä ja etsimällä ratkaisuja suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin Euroopassa. Jyväskylän yliopiston hankkeet saivat ohjelmasta rahoitusta 2,5 miljoonaa euroa. Hankkeet käynnistyvät alkuvuodesta.

Mielen hyvinvointi ja liikkuminen voivat muodostaa positiivisen kehän19.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Tuoreen tutkimuksen mukaan taipumus kokea positiivisia tunteita myötävaikutti siihen, että ihmiset olivat koronarajoitusten aikaan fyysisesti aktiivisia tai jopa lisäsivät aktiivisuuttaan. Masennusoireiden yhteys fyysiseen aktiivisuuteen oli päinvastainen. Tulokset viittaavat siihen, että mielen hyvinvointi voi auttaa ylläpitämään liikunnallisesti aktiivista elämäntapaa. Mielen hyvinvointi ja liikkuminen voivatkin muodostaa positiivisen kehän.

ERC-miljoonarahoituksella pyritään luomaan yhtenäistävä matemaattinen teoria Charles Darwinin 1800-luvulla kehittämästä seksuaalivalinnan teoriasta18.12.2024 07:10:00 EET | Tiedote

Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden apulaisprofessori Jussi Lehtoselle merkittävän ERC Consolidator Grant -rahoituksen. Viisivuotinen rahoitus on arvoltaan noin 1,8 miljoonaa euroa. Matemaattiseen evoluutiobiologiaan kuuluva tutkimus keskittyy yhtenäistämään kiisteltyä seksuaalivalinnan tutkimuskenttää kehittämällä yhtenäisen matemaattisen viitekehyksen, joka kattaa kaikki seksuaalivalinnan merkittävät teoriat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye