Medialautanen oikoo virheellisiä käsityksiä ruuasta ja hyvinvoinnista
Aikakausmedian uusi oppimateriaali yhdistää media- ja ruokakasvatuksen. Medialautanen pureutuu ruokajournalismiin ja -mainontaan hyvinvoinnin, nautinnon ja ekologisuuden näkökulmista.
Ruoka on suosittu teema aikakauslehdissä, kuten muussakin mediassa. Pelkästään ruokaan keskittyvien lehtien lisäksi moni aikakausmedia jakaa reseptejä, julkaisee ruokaliitteitä ja tarkastelee ruokaa ja ruuantuotantoa eri näkökulmista. Merkittäväksi teemaksi nautinnon ja hyvinvoinnin rinnalle on noussut ekologisuus, ja ruuan ja pakkausten ympäristövaikutukset näkyvät myös mainonnassa.
Aikakausmedian uusi digitaalinen oppimateriaali Medialautanen keskittyy sekä ruokajournalismiin että -mainontaan, ja sen avulla lehtien ruokasisältöjä voi tutkia nautinnon, hyvinvoinnin ja ekologisuuden näkökulmista.
Medialautasen tavoitteena on paitsi tutustuttaa aikakausmedioiden monipuoliseen ruokasisältöön myös edistää terveen ruokasuhteen kehittymistä, kouluruokamyönteisyyttä sekä ruuan ympäristövaikutusten ymmärtämistä.
– Ruoka puhuttaa, ja samalla siitä liikkuu valtavasti ristiriitaista ja virheellistäkin tietoa. Somen lisäksi vinksahtanutta ruokapuhetta välittävät myös aikuiset, toteaa Aikakausmedian mediakasvatusasiantuntija Piia Matikainen.
– Medialautasen avulla voi tutkia väitteiden paikkansapitävyyttä, tarkastella omaa ruokasuhdetta, harjoitella oman kehon viestien kuuntelemista sekä oppia tunnistamaan, mihin tarpeeseen ruokamainokset pyrkivät vetoamaan.
Medialautanen sopii moneen oppiaineeseen
Media- ja ruokakasvatuksen yhdistävältä Medialautaselta voi poimia omat aineistot eskarista yläkouluun, mutta materiaalia voi hyödyntää myös pienempien lasten kanssa.
Sivusto sisältää perustietoa ruuasta, tutustuttaa lapset ja nuoret aikakauslehtien ruokasisältöihin sekä tarjoaa mediakasvatuksellisia tehtäviä teemoihin liittyen. Medialautanen on jaettu kolmeen osaan: maistuvaan mediaan, terveelliseen mediaan ja ekologiseen mediaan.
Sivuston opetusvideot on tehty yhteistyössä Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:n kanssa, ja niissä ruokakasvatuksen asiantuntijat kertovat faktoja ruuasta, syömisestä ja ruuantuotannosta ikätasoisesti.
Materiaali julkaistiin 27. tammikuuta kasvatus- ja opetusalan Educa-messuilla, jossa se sai hyvin positiivisen ja innostuneen vastaanoton.
– Opettajien viesti oli, että tällaiselle on tarvetta ja että materiaali vaikuttaa helpolta ottaa käyttöön. Oli myös ilo huomata, että eri oppiaineiden opettajat kiinnostuivat materiaalista. Se oli tavoitekin. Emme halua kaataa mediakasvatusta vain äidinkielenopettajien harteille, Piia Matikainen kertoo.
Oppimateriaali sopii äidinkielen lisäksi terveystiedon, kotitalouden ja ympäristöopin tunneille. Materiaalikokonaisuus täydentyy ensi lukuvuonna uudella sisällöllä.
Aikakausmedian Aikakauslehdet mediakasvattajina -toiminta tukee erityisesti lasten ja nuorten medialukutaidon kehittymistä sekä myönteistä suhtautumista aikakauslehtiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia Matikainenmediakasvatusasiantuntija
Puh:040 920 9750piia.matikainen@aikakausmedia.fiKuvat
Linkit
Aikakausmedia
Aikakausmedia ry valvoo aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden etuja. Se kehittää ja tarjoaa työkaluja, joilla ala pystyy vastaamaan muuttuvan mediakentän kilpailuun. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on 230, ja ne julkaisevat yhteensä 440 painettua ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa. Jäsenistössä ovat edustettuina yleisö-, ammatti- ja järjestömediat sekä asiakasmediat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aikakausmedia ry
Editkilpailun ilmoittautuminen on alkanut – tässä ovat vuoden 2024 sarjat!2.12.2024 08:50:00 EET | Tiedote
Aikakausmedia-alan tärkein kilpailu on täällä taas! Tänä vuonna Editkilpailussa on yhteensä 16 toimituksellista ja markkinoinnillista sarjaa, joihin ilmoittautuminen on nyt käynnissä.
Aikakausmedia loi oppaan ruoasta kirjoittaville journalisteille – "Vallan vahtikoiralle kuuluu myös ruokajournalismi"16.10.2024 13:31:58 EEST | Tiedote
Käytätkö termejä roskaruoka, höttöhiilari tai sokeripommi? Kutsutko vain epäterveelliseksi miellettyjä ruokia herkuiksi? Miten valitset ruokajuttuun asiantuntijan? Aikakausmedian opas kertoo, millaisia asioita ruoasta kirjoitettaessa kannattaa pohtia.
Kansallinen Mediatutkimus: Aikakauslehdistä peräti 73 prosenttia kasvoi digissä20.9.2024 14:18:34 EEST | Tiedote
Valtaosa aikakauslehdistä sai lisää lukijoita digitaalisissa kanavissaan, ja eniten kasvaneen Eevan viikkolukijamäärä kasvoi yli sadalla tuhannella. Aikakauslehtiä lukee kuukausittain printissä ja digissä 84 prosenttia suomalaisista.
Aikakausmedia jakaa ensimmäistä kertaa tutkimusapurahaa – jaossa 30 000 euroa alaa hyödyttäviin tutkimuksiin12.9.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Aikakausmedia jakaa 30 000 euroa alaa hyödyttäviin tutkimushankkeisiin. Tutkimus voi esimerkiksi tuoda uutta tietoa lukijoista, liiketoiminnasta, journalismista tai mainonnasta. Apurahaa voi hakea kuka tahansa. Hakuaika päättyy 22. marraskuuta.
Tiedote: Suomen kattavin mediatietopalvelu Mediakortit.fi uudistui – tarjolla entistä enemmän kaikille avointa tietoa5.6.2024 09:42:57 EEST | Tiedote
Aikakausmedian Mediakorttipalvelu tarjoaa tietoa suomalaisista aikakauslehdistä ja niiden lukijoista kattavasti ilman kirjautumista. Uudistuksen myötä tietoa on tarjolla entistä runsaammin ja sitä on helpompi käyttää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme