Aikakausmedia jakaa ensimmäistä kertaa tutkimusapurahaa – jaossa 30 000 euroa alaa hyödyttäviin tutkimuksiin
Aikakausmedia jakaa 30 000 euroa alaa hyödyttäviin tutkimushankkeisiin. Tutkimus voi esimerkiksi tuoda uutta tietoa lukijoista, liiketoiminnasta, journalismista tai mainonnasta. Apurahaa voi hakea kuka tahansa. Hakuaika päättyy 22. marraskuuta.
Aikakausmedian jakamien apurahojen tarkoituksena on vahvistaa alan kehitystä, jakaa osaamista ja mahdollistaa tutkimuksia, jotka hyödyttävät erityisesti aikakausmedioita.
Tutkimus voi esimerkiksi tuoda uutta tietoa aikakausmedioiden lukijoista, liiketoimintamahdollisuuksista, journalismista, vastuullisista valinnoista, mainonnasta tai muuttuvasta mediankäytöstä. Keskeistä on, että tulokset auttavat ymmärtämään ja kehittämään aikakausmedia-alaa – yksittäisen lehden kehittäminen ei ole riittävä peruste apurahan myöntämiselle.
– Tuettava tutkimus voi olla iso tai pieni, kunhan sen tuloksista on hyötyä myös muille. Suomessa ilmestyy kaksi ja puoli tuhatta aikakauslehteä, joten uskon vahvasti, että myös tutkimuksiin löytyy runsaasti eri näkökulmia, sanoo Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimuspäällikkö Outi Itävuo.
Kuka tahansa voi hakea
Apurahaa voi hakea mikä tahansa taho, joka sitoutuu hakemuksen ehtoihin. Hakija voi olla esimerkiksi aikakauslehden kustantaja tai julkaisija, tutkimusyritys, yliopisto, ammattikorkeakoulu tai lopputyötä tekevä opiskelija. Apurahojen myöntämisestä päättää Aikakausmedian Tutkimusryhmä, joka koostuu aikakausmediakustantajien edustajista.
Hakuaika päättyy perjantaina 22.11.2024. Apurahan saajat julkaistaan 9. joulukuuta, ja heille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti. Apurahan saajat julkaistaan myös Aikakausmedian verkkosivuilla.
Apurahajärjestelmä on toistaiseksi kertaluontoinen kokeilu, jonka onnistumista ja jatkoa arvioidaan ensi vuonna.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Itävuomarkkinointi- ja tutkimuspäällikö
Puh:040 540 1820outi.itavuo@aikakausmedia.fiKuvat
Linkit
Aikakausmedia
Aikakausmedia ry valvoo aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden etuja. Se kehittää ja tarjoaa työkaluja, joilla ala pystyy vastaamaan muuttuvan mediakentän kilpailuun. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on 230, ja ne julkaisevat yhteensä 450 painettua ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa. Jäsenistössä ovat edustettuina yleisö-, ammatti- ja järjestömediat sekä asiakasmediat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aikakausmedia ry
Editkilpailun ilmoittautuminen on alkanut – tässä ovat vuoden 2024 sarjat!2.12.2024 08:50:00 EET | Tiedote
Aikakausmedia-alan tärkein kilpailu on täällä taas! Tänä vuonna Editkilpailussa on yhteensä 16 toimituksellista ja markkinoinnillista sarjaa, joihin ilmoittautuminen on nyt käynnissä.
Aikakausmedia loi oppaan ruoasta kirjoittaville journalisteille – "Vallan vahtikoiralle kuuluu myös ruokajournalismi"16.10.2024 13:31:58 EEST | Tiedote
Käytätkö termejä roskaruoka, höttöhiilari tai sokeripommi? Kutsutko vain epäterveelliseksi miellettyjä ruokia herkuiksi? Miten valitset ruokajuttuun asiantuntijan? Aikakausmedian opas kertoo, millaisia asioita ruoasta kirjoitettaessa kannattaa pohtia.
Kansallinen Mediatutkimus: Aikakauslehdistä peräti 73 prosenttia kasvoi digissä20.9.2024 14:18:34 EEST | Tiedote
Valtaosa aikakauslehdistä sai lisää lukijoita digitaalisissa kanavissaan, ja eniten kasvaneen Eevan viikkolukijamäärä kasvoi yli sadalla tuhannella. Aikakauslehtiä lukee kuukausittain printissä ja digissä 84 prosenttia suomalaisista.
Tiedote: Suomen kattavin mediatietopalvelu Mediakortit.fi uudistui – tarjolla entistä enemmän kaikille avointa tietoa5.6.2024 09:42:57 EEST | Tiedote
Aikakausmedian Mediakorttipalvelu tarjoaa tietoa suomalaisista aikakauslehdistä ja niiden lukijoista kattavasti ilman kirjautumista. Uudistuksen myötä tietoa on tarjolla entistä runsaammin ja sitä on helpompi käyttää.
Editkilpailun markkinoinnillisissa sarjoissa palkittiin Berner, Lohjan kaupunki ja SOK16.5.2024 19:45:12 EEST | Tiedote
Aikakausmedian järjestämässä Editkilpailussa 2023 palkittiin toimituksellisten sarjojen lisäksi markkinoinnillisia onnistumisia kolmessa sarjassa. Voitokkaat toteutukset suunniteltiin Milttonilla ja Ankkalinnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme