Etsintäkuulutus: Anders Wilhelm Boije af Gennäs
Porvoon museo kaipaa tietoja 1800-luvulla eläneen Treksilän kartanonherran leikkaamista silueteista.
Porvoon museo valmistelee ensi kesän näyttelyjään ja toivoo nyt ilmiantoja silueteista, jotka on leikannut Anders Wilhelm Boije af Gennäs (1804–1888). Maanviljelyyn ja teolliseen toimintaan keskittynyt Treksilän kartanon isäntä oli äärimmäisen taitava leikkaamaan siluetteja paperista. Porvoon museossa Boijen leikkaamia siluetteja on yli 30 ja Suomen Kansallismuseon kokoelmassa on muutama. Nyt Porvoossa kaivataan lisätietoa muissa kokoelmissa – julkisissa tai yksityisissä – olevista Boijen silueteista.
— Boijen siluetit ovat pienikokoisia ja kulkivat helposti kirjekuoressa, joten on mahdollista, että siluetteja on päätynyt ympäri Suomea, sanoo museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera.
Siluettitaide liitetään usein muotokuviin, mutta Boijen leikkaamista silueteista suurin osa esittää maisemia, joista löytyy ihmisiä, eläimiä, puita ja muita luonnonelementtejä. Jos Boije leikkasi henkilökuvan, hän teki usein kokovartalokuvan, josta välittyy henkilön luonne ja olemus.
— Yksityiskohtien määrä Boijen silueteissa on hengästyttävä. Kuvista välittyy selkeästi 1800-luvulla eläneen kartanonherran arki ja elinpiiri.
Tietoja silueteista tai Boijen elämästä laajemmin toivotaan ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen johanna.lehto-vahtera@porvoonmuseo.fi tai puhelimitse 044 0800 227.
Näyttely silueteista avataan kesällä 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Lehto-VahteraMuseonjohtaja
Puh:0440800227johanna.lehto-vahtera@porvoonmuseo.fiInari PorkkaViestintäassistentti
Puh:040 187 9096inari.porkka@porvoonmuseo.fiKuvat
Linkit
Porvoon museo
Porvoon museo on Suomen vanhimpia museoita. Se perustettiin vuonna 1896 ja sitä on alusta lähtien ylläpitänyt Porvoon museoyhdistys ry. Museo vaalii, ylläpitää, tutkii ja välittää Porvoon ja Itä-Uudenmaan alueen aineellista ja aineetonta kulttuuri- ja luonnonperintöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Porvoon museoyhdistys ry, Porvoon Museo
Blå timmen. En utställning om vinterfåglar20.11.2024 14:23:05 EET | Pressmeddelande
I slutet av november flyger en flock i Finland övervintrande fåglar in till Holmska gården vid Borgå museum.
Sininen hetki. Näyttely talven linnuista20.11.2024 14:23:05 EET | Tiedote
Porvoon museon Holmin taloon on lennähtänyt Suomessa talvehtivien lintujen parvi.
Något bekant, något okänt – Borgå museums jul tar besökarna till 1700-talet23.9.2024 09:59:27 EEST | Pressmeddelande
I Borgå museums Holmska gården presenteras en 1700-tals borgarfamiljs julförberedelser och festserveringar. Eftersom de vanligaste jultraditionerna i Finland härstammar från 1800-talet, lyser julgranen med sin frånvaro i ett välbärgat 1700-tals borgahem.
Jotain tuttua, jotain vierasta – Porvoon museon joulu vie kävijät 1700-luvulle23.9.2024 09:59:27 EEST | Tiedote
Porvoon museon Holmin talossa esitellään 1700-luvun porvarisperheen jouluvalmisteluja ja juhlatarjoiluja. Yleisimmät suomalaiset jouluperinteet juontavat juurensa 1800-luvulle, joten mm. joulukuusi loistaa poissaolollaan 1700-luvun varakkaan porvarin kodissa.
Something familiar and something unfamiliar – Christmas in Porvoo Museum takes visitors to the 1700s23.9.2024 09:59:27 EEST | Press release
In Porvoo Museum’s Holm House presents the Christmas preparations and festivities of an 18th century burgher family. As most of the usual Finnish Christmas traditions originate in the 19th century, familiar elements – such as a Christmas tree – are conspicuous by their absene in the home of a wealthy merchant of the 1700s.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme