Matkamessujen matkailututkimus ja lomamatkaennuste 2024: Lomamatkoista ei nyt tingitä
Viime vuosina syntynyt matkailuvaje pitää suomalaisten matkakuumeen taloushuolista huolimatta edelleen korkealla. Etelä-Eurooppa pitää pintansa suunnitelmien kärjessä, mutta Viro nousee yksittäisenä maana korkeimmalle sijalle. Kolmasosalla etätyömahdollisuudet pidentävät lomamatkojen kestoa.
Suomalaisista 56 % suunnittelee matkustavansa vuonna 2024 ulkomaankohteisiin, mikä osoittaa edelleen elpymisen merkkejä. Kotimaanmatkojen kysyntä on vuoden takaiseen verrattuna kasvussa, 75 % vastaajista suunnitteli matkustavansa kotimaassa ensi vuonna. Ulkomaanmatkoja varattaessa odotetaan matkanjärjestäjältä asiantuntemusta ja palvelua ongelmatilanteissa.
Kaupunki- ja rantalomakohteet ovat vuonna 2024 jälleen ulkomaanlomien suunnittelussa korkeimmalla. Matkoja suunnitellaan eniten naapurimaihin Ruotsiin ja Viroon sekä alueellisesti eniten Etelä-Eurooppaan, mm. Espanjaan, Kreikkaan, Kroatiaan, Kyprokselle ja Portugaliin.
Suomalaiset mielivät kovasti myös Kaukoitään, Thaimaan lisäksi Intiaan, Sri Lankaan ja Malesiaan sekä lukuisiin Afrikan maihin, joihin kaikkiin voi tutustua Matkamessuilla.
”Viime vuonna matkailu jatkoi ripeää elpymistä. Huolenaiheena tällä hetkellä on kuluttajien luottamus omaan talouteensa. Edelleen näyttää kuitenkin siltä, että matkoista ei olla valmiita tinkimään ja toimialalla odotetaankin Matkamessujen kohtaamisia innolla”, sanoo SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.
Kotimaanmatkailussa heijastuu mökkimatkailu, mutta autoilu- ja kaupunkimatkailu nähdään yhä enemmän vaihtoehtona myös Suomessa. Luonnossa liikkumiseen keskittyvien matkojen tekeminen on edelleen myös korkealla. Matkailuautolla tai -vaunulla lomailun kiinnostus on hieman korkeammalla kuin vuosi sitten.
Etätyömahdollisuudet ovat pidentäneet lomamatkoja kotimaassa keskimäärin 3,7 päivää ja ulkomailla 4,5 päivää niillä, joilla on siihen työnsä puolesta mahdollisuus.
Vastuullisuuteen liittyvissä kriteereissä pidetään tärkeimpänä paikallisen kulttuurin ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä sekä paikallisten palveluiden suosimista, kierrätystä ja tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
Matkailun elpyminen jatkui vuonna 2023
Ulkomaanmatkailu Etelä-Eurooppaan säilyi edellisvuoden tasolla, sillä 47 % vastanneista kertoi matkustaneensa sinne viime vuonna. Matkustus muihin Pohjoismaihin pysyi niin ikään viime vuoden tasolla, mutta matkustus Baltiaan nousi jopa 10 prosenttiyksikköä. Myös Kaukoitään tehtiin lentoliikenteen lisäännyttyä enemmän matkoja. Kaupunkilomat ulkomailla ja kotimaassa, laiva- ja risteilylomat lähialueilla kasvattivat viime vuonna osuuttaan reippaasti. Luonnossa liikkumiseen keskittyvät matkat kiinnostivat edelleen, joskin niitä tehtiin vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Suomalaiset käyttivät kotimaassa rahaa hieman enemmän kuin aikaisemmin, mutta ulkomaan matkoihin rahankäyttö nousi 13 %.
Lisätietoja: Helsingin Messukeskus, viestintä: Anu-Eveliina Mattila, p. 050 555 6183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com. SMAL, toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti, p. 040 575 1303, heli.maki-franti@smal.fi.
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään 18.–21.1.2024 Helsingin Messukeskuksessa. Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day avaa Matkamessut 17.1.2023. Helsingin Caravan-messut järjestetään 19.-21.1.2024. | www.matkamessut.fi | LinkedIn| @matkatravelfair | #Matkamessut #Matka2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu-Eveliina Mattilaviestinnän asiantuntija
viestintä | tapahtumat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Matka Travel Fair 2025: knowledge, networking, and trends for the travel industry in the Nordics18.12.2024 12:22:09 EET | Press release
The highly anticipated Matka Travel Fair 2025 programme and exhibitor lineup are live on the event’s website. Taking place at Helsinki Expo and Convention Centre 16–19 January 2025, with an exclusive Day for Professionals on Thursday the 16th, the event is designed to inspire business plans for the year ahead. This year’s programme highlights the latest developments shaping the future travel business.
MP 25 -messujen ohjelmassa kisoja ja matkakertomuksia18.12.2024 11:58:01 EET | Tiedote
MP 25 Moottoripyörämessut kokoaa motoristit perjantaista sunnuntaihin 31.1. – 2.2.2025 Helsingin Messukeskukseen. Tie vie -alue tarjoaa elämyksellisiä matkakertomuksia ja MP Motoball -kisa järjestetään open, pro ja junior -sarjoissa. Moottoripyörät kisaavat rakennettujen moottoripyörien Petrol Circus Custom Bike Show’ssa ja MP Jonnelassa, jossa on alle 18-vuotiaisen menopelejä. MP Jonnelassa on mukana taituroimassa Stunt Freaks Team ja tarjolla on muutakin ohjelmaa nuorille.
Lääkäripäivien ohjelma julkaistu – Areenalavalla debatoidaan kunniaväkivallan uhrien hoidosta ja ravitsemussuositusten käyttöönoton haasteista18.12.2024 10:07:36 EET | Tiedote
Suomen suurin vuosittainen lääkärien täydennyskoulutustapahtuma Lääkäripäivät järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 22.–23.1.2025. Laajan kurssikokonaisuuden lisäksi ohjelmassa on ajankohtaisia puheenvuoroja ja debatteja näyttelyalueen Areenalavalla. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Lääkäriliitto ja Helsingin Messukeskus.
Habitaren 2025 nuorten muotoilijoiden alueen Talents- ja Protos-näyttelyiden haku on avoinna18.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Habitaren The Block -alue yhdistää nousevat muotoilijat ja tuoreet tuoteideat sekä tuotteita valmistavat yritykset. Alueella nähtävien uuden muotoilun Habitare Talents- ja -Protos-näyttelyiden haku on avautunut ja jatkuu 11.2.2025 saakka. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Vene 25 Båt -messujen Purjehdussatamassa upeita veneitä ja jänniä tositarinoita17.12.2024 13:05:19 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 25 Båt esittelee 7. – 16.2.2025 Helsingin Messukeskuksen Purjehdussatamassa on ainakin kolme isoa purjevenettä: X 4.9 X-yachts, Beneteau Oceanis 37.1 ja Beneteau Oceanis 40.1. Alueen vieressä olevalla Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n alueella on lisäksi kisaveneitä. Venemessuilla on nyt ensimmäistä kertaa Saariston satamat -alue ja Seuratori, josta saa tietoa veneilyseurojen toiminnoista. Seikkailija Kari ”Ruffe” Nurmi on tuottanut Purjehdussataman ohjelman ja odotettavissa on taas suuria tarinoita maailmanmeriltä. ”Haluan innostaa ihmisiä veneilyn pariin ja tuoda esille tarinoita, joissa unelmista on tehty totta”, toteaa Ruffe.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme