Opiskelijat ympäri maailman suunnittelevat kestävää ja innovatiivista aluetta Viikkiin – Saint-Gobainin Architecture Student Contest -kilpailu järjestetään vuonna 2024 Helsingissä
Saint-Gobain järjestää vuosittain kansainvälisen arkkitehtiopiskelijoiden ideakilpailun, ja keväällä 2024 voitosta kilpaillaan Helsingissä. Vuoden 2024 kilpailutehtävä sijoittuu Helsingin yliopiston Viikin kampuksen ympäristöön. Kilpailu järjestetään yhteistyössä Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston ja Green Building Council Finlandin kanssa.
Saint-Gobainin järjestämän kansainvälisen Architecture Student Contest -kilpailun tavoitteena on tarjota opiskelijoille mahdollisuus perehtyä energiatehokkaaseen ja vastuulliseen rakentamiseen aidon arkkitehtonisen haasteen kautta. Vuoden 2024 kilpailutehtävä sijoittuu Helsingin Viikkiin, ja se on työstetty yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Helsingin kaupungin kanssa.
“Me Saint-Gobainissa uskomme, että rakennuksissa voi yhdistyä korkeampi suorituskyky ja kestävä kehitys. Haluamme maksimoida ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden rakennetussa ympäristössä, samalla minimoiden rakennusten elinkaaren ympäristövaikutukset. Yliopistot kouluttavat tulevia sukupolvia ja opiskelijat rakentavat jo tulevaisuutta. Yhdessä voimme rakentaa sen paremmin. Ideakilpailun tavoitteena on suunnitella energiatehokkaita ja vähähiilisiä rakennuksia, jotka tarjoavat käyttäjilleen toimivan ja miellyttävän elinympäristön ja parempia tiloja elämän eri tarkoituksiin – kaikkialla maailmassa”, kertoo Saint-Gobain Finlandin suunnittelijapalvelun myyntipäällikkö Mikael Nyholm, joka on ollut kahtena vuonna mukana arvioimassa kilpailutöitä.
“Helsingin kaupunki toivoo kilpailulta kehitysideoita Viikin identiteetin kannalta tärkeälle alueelle yliopistokampuksen ja tutkimus- ja koetilan välissä. Tavoitteena on saada kilpailualueesta eloisaa ja aktiiviseen toimintaan houkuttelevaa ympäristöä sekä kehittää sille monipuolisia asumisen vaihtoehtoja. Uudisrakentamiseen ja vanhan rakennuskannan korjaamiseen etsitään vähähiilisiä ratkaisuja kaupungin hiilineutraalisuustavoitteiden mukaisesti”, kertoo arkkitehti Johanna Mutanen Helsingin kaupungin asemakaavoituksesta.
Vuoden 2024 kilpailussa arkkitehtiopiskelijoiden tehtävänä on kehittää Gardenian aluetta Viikin tutkimustilan ja pieneläinsairaalan läheisyydessä. Alueen kiinteistöt omistaa Helsingin yliopisto, ja Helsingin kaupunki on laatinut alueelle Keski-Viikin kaavarunkoa tulevan kehityksen pohjaksi. Kampusalueella sijaitsevat myös Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus ja Ruokavirasto.
”Kansainvälinen arkkitehtikilpailu on hieno mahdollisuus kehittää Viikin kampusaluetta ja tehdä näkyväksi kestävän rakentamisen ratkaisuja. Viikin tiedeyhteisössä tehdään huippuluokan tutkimusta ja opetusta kestävään kehitykseen liittyen ja tavoitteenamme onkin, että Viikki on jonain päivänä maailman kestävin kampus. Toivottavasti arkkitehtikilpailun tuloksena syntyy tätä visiota tukevia ideoita”, sanoo Helsingin yliopiston kampusarkkitehti Henrik Ahola.
Korjaus- ja uudisrakentamista kestävästi ja luontoarvot huomioiden
Vuoden 2024 kilpailutehtävässä Viikkiin Gardenian alueelle suunnitellaan asuntoja esimerkiksi vierailevien tutkijoiden lyhytaikaiseen majoitukseen sekä pysyvämmiksi asunnoiksi opiskelijoille ja perheille. Kilpailutehtävässä alueelle suunnitellaan kokonaan uusi asuinrakennus sekä muutetaan olemassa oleva toimistorakennus asumiskäyttöön. Tehtävässä huomioidaan korjaus- ja uudisrakentaminen erikseen, kiertotalouden ratkaisuihin rohkaisemista unohtamatta.
Tehtävässä huomioidaan myös potentiaalisen rakentamisen yhteys Gardeniaan, jossa toimii nykyään CoolHead-pienpanimo. Lisäksi pyritään yhdistämään vanha suojeltu maatalousmuseo ja sen kivijulkisivu muuhun maisemaan. Opiskelijoiden tulee huomioida kilpailutöissään alueen luontoarvot sekä alueella asuvien tai liikkuvien opiskelijoiden ja tutkijoiden viihtyvyys. Kilpailutyön on oltava innovatiivinen ja kestävän kehityksen mukainen.
“Kilpailuissa kaikilla osanottajilla on lupa esitellä jotain innovatiivista ja poikkeuksellista. Kansainväliset tunnetut kilpailut, kuten Saint-Gobainin arkkitehtuurikisa on siis mahdollisuus esitellä laajemmalle yleisölle jotain ihan uutta. Ja kun ylipäätään kiinteistö- ja rakennusalalla on runsaasti muutospaineita, ovat kilpailujen tuoma näkyvyys yksi tapa levittää vähähiilisiä ratkaisuja nopeasti markkinan tietoisuuteen”, toteaa Green Building Council Finlandin toimitusjohtaja Antti Ruuska.
Kansainväliseen finaaliin pääsevät maansa parhaat
Tänä vuonna 19. kertaa järjestettävä kilpailu on kaksiosainen, ja siihen kuuluvat sekä kansallinen vaihe, että kansainvälinen finaali. Helsingin kansainväliseen finaaliin valitaan kustakin osallistujamaasta kansallisen vaiheen paras kilpailutyö. Suomen kansallisen finaalin voittaja julkistetaan Helsingin kaupungintalolla 15.4.2024. Kansainvälisen kilpailun finaali järjestetään Helsingissä 10.–12.6.2024.
Saint-Gobain järjestää kilpailun vuosittain eri maissa kilpailun voittajamaiden mukaisesti, ja kehittää yhteistyössä kulloisenkin kaupungin tai muiden sidosryhmien kanssa tehtävän, joka vastaa aitoon arkkitehtoniseen tarpeeseen. Kilpailuun osallistuu vuosittain tuhansia opiskelijoita yli 30 maan yliopistoista. Opiskelijat eri maista ehdottavat ideoitaan, ja parhaat palkitaan.
“Vuonna 2022 arkkitehtiopiskelijakilpailun voitto tuli Suomeen ensimmäistä kertaa ja perinteen mukaan pääsimme myös järjestämään kilpailua Suomeen. Tämä on huikea mahdollisuus viedä Suomea, Helsinkiä ja suomalaista arkkitehtuuria maailmalle globaalisti. Viikin alue on huikean monimuotoinen ja maailman pääkaupunkien mittakaavassa ainutlaatuinen yhteydessään lähiluontoon ja kehittyvään entistä kestävämpään kaupunkiympäristöön. On mielenkiintoista nähdä, miten opiskelijat toteuttavat suunnitelmissaan Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston kunnianhimoiset kilpailutehtävään nivotut ilmasto- ja kiertotaloustavoitteet”, iloitsee Saint-Gobain Finlandin markkinointi- ja vastuullisuuspäällikkö Anne Kaiser.
Vuosittaisen opiskelijakilpailun tavoitteena on kehittää kestävään kehitykseen perustuva projekti, joka huomioi sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden. Suunniteltavat rakennukset ovat erittäin energiatehokkaita ja vähähiilisiä, ja ne tarjoavat mukavan ympäristön asukkailleen. Tuloksena syntyy kaikille parempia asuntoja sekä työ- ja vapaa-ajan tiloja.
Yhteyshenkilöt
Anne Kaiser, markkinointi- ja vastuullisuuspäällikkö, Saint-Gobain Finland Oy
040 028 9933
anne.kaiser@saint-gobain.com
Mikael Nyholm, suunnittelijapalvelun myyntipäällikkö, Saint-Gobain Finland Oy
040 536 1581
mikael.nyholm@saint-gobain.com
Johanna Mutanen, arkkitehti, asemakaavoitus, Helsingin kaupunki
09 310 37299
johanna.mutanen@hel.fi
Henrik Ahola, kampusarkkitehti, Helsingin yliopisto
02 941 23002
henrik.ahola@helsinki.fi
Antti Ruuska, toimitusjohtaja, Green Building Council Finland
040 176 3142
antti.ruuska@figbc.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Mikä on Saint-Gobain?
Saint-Gobain suunnittelee, valmistaa ja toimittaa rakennusmateriaaleja, -tuotteita ja ratkaisuja, jotka lisäävät hyvinvointia yhteiskunnassa; parantamalla ihmisten päivittäistä elämänlaatua ja vastaten tulevien sukupolvien haasteisiin toimimalla vastuullisesti. Suomessa Saint-Gobain Finland Oy palvelee asiakkaitaan rakennustuotesektorin tunnetuilla tuotemerkeillä: Ecophon, Gyproc, ISOVER, PAM sekä Weber.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Saint-Gobain Finland
Saint-Gobains slaggbearbetningsanläggning främjar cirkulär ekonomi i byggbranschen20.11.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Saint-Gobains nya slaggbearbetningsanläggning i Brahestad är under uppbyggnad och färdigställs nästa år. SSAB å sin sida förändrar sin egen slagghanteringsprocess och investerar i relaterade lösningar som kylning och logistik. I företagens gemensamma projekt förädlas slagg som tillverkas som sidoström i stålproduktionen till koldioxidsnåla bindemedel som ersätter traditionell cement.
Saint-Gobainin rakennuttama kuonanjalostuslaitos edistää rakennusalan kiertotaloutta20.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Saint-Gobainin uusi kuonanjalostuslaitos Raahessa on nyt rakenteilla ja se valmistuu ensi vuonna. SSAB puolestaan muuttaa omaa kuonankäsittelyprosessiaan ja investoi siihen liittyviin ratkaisuihin, kuten jäähdytykseen ja logistiikkaan. Yritysten yhteishankkeessa terästuotannon sivuvirtana valmistettavasta kuonasta jalostetaan vähähiilisiä sideaineita korvaamaan perinteisiä sementtejä.
Saint-Gobain’s slag processing plant promotes the circular economy in the construction industry20.11.2024 10:00:00 EET | Press release
Saint-Gobain’s new slag processing plant in Raahe is now under construction and will complete next year. SSAB in turn is transforming its own slag handling process and is investing in the related solutions for this, including cooling and logistics. This joint project between the two companies will turn the slag created as a by-product in steelmaking into low-carbon binders to replace traditional cements.
ISOVER – kiertotalouden pioneeri matkalla kohti nettonollapäästöjä4.7.2024 14:12:11 EEST | Tiedote
Jo vuosikymmenten ajan Isover on ollut merkittävä osa suomalaista rakentamista ja teollisuutta – luoden innovaatioita, joilla kierrätyslasista valmistetaan energiatehokkaita eristeitä kaikkiin eristystarpeisiin. Neitseellisiä uusiutumattomia raaka-aineita säästäen ja hiilipäästöjä vähentäen.
Saint-Gobain Architecture Student -kilpailun 2024 voittajat28.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
224 yliopistoa 29 eri maasta osallistui 19. kerran järjestettyyn Saint-Gobainin arkkitehtiopiskelijoiden kilpailuun. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin Suomessa ja kohteena oli Helsingin Viikissä sijaitseva alue, jonne opiskelijat ympäri maailmaa ideoivat ratkaisuja. Voittajat julkistettiin kesäkuussa Saint-Gobainin järjestämässä tapahtumassa Helsingissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme