Olli Rehn 2024

Olli Rehnin kampanja on 19.1. lähettänyt vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen

Jaa

Ennakkoilmoitus perustuu tämänhetkiseen arvioon kampanjan kuluista ja ajantasaiseen arvioon tuloista. Kampanjan varojen keruu jatkuu nousujohteisena.

Kampanjan koko on tässä vaiheessa noin 800 000 euroa.

Rehnin kampanjaa on taloudellisesti tukenut yli tuhat suomalaista ja yli sata yritystä. 

  • Pienlahjoituksia on saatu reilusti yli tuhannelta henkilöltä yhteensä n. 115 000 euroa. 
  • Varainkeruutilaisuuksissa ympäri Suomen on koottu varoja noin 120 000 euroa. 
  • Yli 1500 euron lahjoituksia on saatu seitsemältä yksityishenkilöltä yhteensä 68 500 euroa ja kolmelta yritykseltä 18 350 euroa, kahdelta Keskustan piirijärjestöltä yhteensä 11 300 €, kahdelta säätiöltä yhteensä 17 950 € ja yhdeltä järjestöltä 2900 €. Yhteensä yli 1500 euron lahjoituksista on kertynyt 118 950 euroa. 
  • Varoja on kerätty myös myymällä mm. Olli Rehn 2024 -sukkia, Olli Rehn 2024 -lakritsia ja Olli Rehnin kirjaa yhteenlasketuilla myyntihinnoilla noin 80 000 eurolla. 

 
Kaiken kaikkiaan yksityishenkilöiltä on kerätty yhteensä 225 000 €, yrityksiltä yhteensä 125 000 €, sekä muilta tahoilta mm. järjestöiltä ja puolueyhdityksiltä yhteensä 73 000 €. Suomen Keskusta r.p. on tukenut kampanjaa 350 000 eurolla ja ostanut kirjoja 20 000 eurolla.

Summat tulevat vielä muuttumaan, koska lahjoitusten keräys jatkuu edelleen. 

Kampanjan toteutuneisiin ja tuleviin menoihin on tähän mennessä kohdennettu 793 000 euroa, josta sanoma-, ilmaisjakelu- ja aikakauslehtien osuus on 52 000 €, television 102 000 €, verkko- ja somemainonnan 98 000 €, muiden viestintävälineiden 30 000 €, ulkomainonnan 2 000 €, painetun materiaalin 75 000 €, mainonta- ja viestintäpalveluihin sekä suunnitteluun 152 000 €, vaalitilaisuuksien 35 000 €, vastikkeellisen tuen, eli kampanjamateriaalin hankintakulujen 62 000 €, sekä muiden kulujen, kuten kampanjatyöntekijöiden palkkojen ja korvausten, tilakustannusten ymv. osuus 185 000 €.

Lisätietoa:

Tukiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Timo Kietäväinen, puh. 0400 486 043  


Erittely 1500 tai enemmän lahjoittaneista, summa yhteensä 118 950 €:

  • Antti Aarnio-Wihuri                                                           30 000 €
  • Merja Laakkonen                                                               20 000 €
  • Vesa Heikkilä                                                                       6 000 €
  • Alexander Bargum                                                            5 000 €
  • Kim Väisänen                                                                      3 000 €
  • Kimmo Tiilikainen                                                              2 500 €
  • Tea Usvasuo                                                                         2000 €
  • Priamos Consulting Oy                                                    9 000 €
  • Donimo Mechanics Oy                                                    5 000 €
  • Joensuun Kauppa ja Kone Oy                                       4 350 €
  • Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland s.r.                   15 000 €
  • Keskitien säätiö s.r.                                                           2 900 €
  • Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto – MTK  2 900€
  • Keskustan Etelä-Savon piiri ry                                      6 600 €
  • Keskustan Satakunnan piiri ry                                     4 700 €

Suomen Keskusta r.p. tuki kampanjalle on 350 000 €. Lisäksi Suomen Keskusta r.p. on ostanut kirjoja 20 000 eurolla.

Kampanjan menoerittely:

Kampanjan kuluihin on toistaiseksi kohdennettu yhteensä 793 000 euroa, josta 

  • Sanoma-, ilmaisjakelu- ja aikakauslehtien osuus on                  52 000 €
  • Televisio                                                                                                   102 000 €
  • Tietoverkot (some)                                                                               98 000 €
  • Muut viestintävälineet                                                                        30 000 €
  • Ulkomainonta                                                                                        2 000 €
  • Vaaliesitteet ja muu painettu materiaali                                        75 000 €
  • Mainonta- ja viestintäpalveluihin sekä suunnitteluun               152 000 €
  • Vaalitilaisuudet                                                                                      35 000 €
  • Vastikkeellisen tuen, eli kampanjamateriaalin hankintakulut 62 000 €
  • Muut kulut, eli palkat, tilakustannukset ymv.                               185 000



    Lisätietoja:
    Tukiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Timo Kietäväinen,
    puh. 0400 486 043  



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Olli Rehn 2024

Rehn: Ylipäällikkyys on presidentin tehtävä21.1.2024 11:30:41 EET | Tiedote

Tasavallan presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Tasavallan henkeen kuuluu, että asevoimien ylin johto on vaaleilla valitulla siviilillä, demokraattisesti valitulla valtiojohtajalla. Presidentin on oltava henkisesti valmis kantamaan tätä vastuuta myös kriisin oloissa. Ylipäällikkyys ei ole rauhanoloissakaan seremoniavirka. Presidentin linjattavaksi tuodaan puolustuksen keskeiset perusteet. Nato-jäsenyyden myötä pöydällä on Suomen rooli liittokunnan yhteisessä puolustuksessa. Siksi presidentillä on oltava näkemystä ja arvostelukykyä myös sotilaallisissa kysymyksissä. Tuoreen MTS-kyselyn mukaan suomalaiset ovat sisäistäneet hyvin Naton musketööripykälän eli 5. artiklan hengen, joka on ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”. Yli 90 prosenttia vastaajista katsoo, että Suomen on oltava valmis puolustamaan toista Nato-maata. Etulinjan maana Suomen tärkein panos yhteiseen puolustukseen on puolustaa omaa aluettamme, kaikilla käytettävissä olevilla välineillä ja yhteistyössä liittolai

Rehn: Suomi tarvitsee uutta kolmikantaa, reilua sukupolvisopimusta18.1.2024 11:58:29 EET | Tiedote

Yhteiskunnallinen eheys on edellytys Suomen kaltaisen väkiluvultaan pienen maan menestykselle. Tätä eheyttä uhkaa vastakkainasettelun kärjistyminen, mistä tuorein esimerkki on hallituksen ja ay-liikkeen ajautuminen avoimeen konfliktiin. Yhteiskunnassamme on myös muita ristiriitoja, jotka voivat kärjistyessään vaarantaa kansallista eheyttä. Yksi mahdollinen kiista koskee sukupolvien välistä vastakkainasettelua. Nuoret vastaan vanhat on sinänsä yhtä vanha vastakkainasettelu kuin ihmiskunta on ollut olemassa. Vanhempi sukupolvi on kantanut aina huolta nuorison turmeltuneisuudesta. Vastaavasti nuoret näkevät vanhemmat toivottomina kalkkiksina. Tämän päivän Suomessa meillä on kuitenkin ainekset paljon vakavampaan keskusteluun väestön ikärakenteen kehityksen vuoksi. Suomi ikääntyy kovaa vauhtia samalla kun julkinen talous velkaantuu. Nuoret ovat oikeutetusti huolissaan siitä, jaksavatko he maksaa nykyisen sukupolven ottamat velat. Vastaavasti ikääntyvä väestö on huolissaan toimeentulosta ja

Rehn: Kuuden kohdan Ukraina-strategia Euroopalle17.1.2024 09:26:04 EET | Tiedote

Ukrainan tilanne on vaikea. Ukraina ei ole nykyisin voimavaroin voittamassa sotaa tai saavuttamassa edellytyksiä oikeudenmukaiselle ja kestävälle rauhalle. Lännessä, myös Suomessa, on ymmärrettävä, että olemme hyvin pitkäkestoisen kamppailun edessä. On rehellisesti kerrottava kansalaisille, että Ukrainan päättäväinen ja pitkäjänteinen tukeminen vaatii meiltä paljon. Eurooppa tarvitsee realistisen ja vankan Ukraina-strategian, joka samalla patoaa Venäjän uhkaa. Venäjän kykyä koota voimiaan ajan myötä ja muodostaa pitkäkestoinen uhka Euroopan rauhalle ja turvallisuudelle ei kannata aliarvioida. Venäjä on siirtynyt sotatalouteen ja saa tukea Kiinalta, Pohjois-Korealta ja Iranilta. Suurillakaan miestappioilla ei näytä olevan vaikutusta Putinin haluun jatkaa sotimista. Venäjän johto tuntuu ajattelevan kuten Stalin sanoi: ”määrä on oma laadun lajinsa.” Jos Ukraina kaatuisi, tilanne olisi kolkko kaikille etulinjan maille. Venäjän voimapolitiikka tuskin päättyisi aluevalloituksiin Ukrainan aro

Suomen ydinasepolitiikkaa tehtävä vakaasti ja huolellisesti harkiten15.1.2024 15:19:02 EET | Tiedote

"Tuoreena Naton jäsenmaana Suomen kannattaa edetä ydinasepolitiikassa rauhallisesti ja huolellisen harkinnan pohjalta. Ydinasepelote on keskeinen osa Naton yhteistä puolustusta. Suomen on siksi syytä osallistua ydinaseiden suunnitteluryhmä NPG:n työskentelyyn ja harjoitustoimintaan. Ydinaseiden sijoittaminen Suomeen ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista Suomen tai liittokunnan kannalta. Tanska ja Norja eivät salli ydinaseita maaperällään rauhan aikana. Ruotsi on ilmoittanut aikovansa toimia samoin. Baltian maihin, etulinjaan, ydinaseita tuskin tuotaisiin. Samasta syystä ydinaseiden sijoittaminen Suomeen on epärealistista. Vaalitenteissä on kysytty, sallisivatko presidenttiehdokkaat ydinaseiden kuljetuksen Suomen kautta. Varauksetta kuljetukset salliville on esitettävä vastakysymys: mistä ja minne ydinaseita Suomen kautta kuljetettaisiin? Naton ydinasepelote nojaa Yhdysvaltojen strategisiin ydinaseisiin, joiden alustoina ovat pitkän matkan pommikoneet, sukellusveneet ja mannertenvälise

Olli Rehn: Pohjoisesta meriyhteydestä Suomen B-suunnitelma13.1.2024 07:24:41 EET | Tiedote

Presidenttiehdokas Olli Rehn esittää Suomen pohjoisen meriyhteyden vahvistamista. Käytännössä se edellyttää Pohjois-Suomen tie- ja rautatieyhteyksien vahvistamista Ruotsin ja Norjan kautta Norjan satamiin, sekä sopimusta Norjan kanssa satamien käytöstä poikkeustilanteissa. Punaisenmeren tilanne korostaa meriliikenteen haavoittuvuutta. - Suomen pitää varautua tilanteeseen, jossa meriliikenne Itämerellä häiriintyisi. Maayhteys Pohjois-Suomen kautta Norjan satamiin ja Atlantille voi olla Suomen B-suunnitelma, Rehn sanoo. Suomi on äärimmäisen riippuvainen toimivista merikuljetuksista, sillä viennistä ja tuonnista noin 90 prosenttia on merikuljetusten varassa. Itämeren meriliikenne on siten kriittinen Suomen huoltovarmuudelle. Nord Stream -kaasuputken räjäytykset muistuttavat, että myös Itämerellä voidaan nähdä vihamielisiä tekoja. Rehn korostaa, että meriliikenteen häiriöistä ajankohtainen esimerkki nähdään parhaillaan Suezin kanavalla. - Rahtilaivat karttavat nyt Punaistamerta huthikapina

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye