Tammikuussa pois nukkuneen viulutaiteilija, professori, rehtori Tuomas Haapasen kattava elämäntyö julkaistu muistelmateoksena
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian julkaisemissa muistelmissa Haapanen kertoo ainutlaatuisesta historiastaan suomalaisen musiikkielämän aitiopaikoilla.
Tuomas Haapanen (1924–2024) oli suomalainen viulutaiteilija, professori ja Sibelius-Akatemian rehtori. Hänen vanhemman poikansa Jannen kirjoittamassa elämäkerrassa tavataan visionäärinen muusikko–pedagogi ja kansainvälinen vaikuttaja, joka on saanut monissa eri rooleissaan seurata aitiopaikoilta suomalaisen musiikkielämän eri ilmiöitä ja alan nousua huipulle.
Vuosisata musiikkielämän keskipisteessä
Muistelmissa Haapanen kertoo lapsuudestaan menestyvän musiikkimiehen poikana Helsingissä, koulunkäynnin vaikeuksista, kesälomien riemuista ja matkasta kohti muusikon ammattia sotavuosina sekä niiden jälkeisinä niukkoina aikoina sekä matkoistaan Pariisiin läpi sodan runteleman Euroopan. Opinnot Pariisissa olivat Haapaselle käänteentekevä vaihe, jonka musiikintäyteisiä muistoja kirjekatkelmat elävöittävät.
Kerrontaa täydentävät anekdootit ystävistä, sukulaisista, kollegoista, oppilaista ja musiikkielämän vaikuttajista. Tarinoita riittää niin esiintymisestä Nikita Hruštšhoville kuin upseereille lentosotakoulun kosteissa illanvietoissa, kiertueesta läpi Suomen junanvaunussa asuen, vaivalloisista virantäytöistä sekä mielenkiintoisista musiikki- ja urheilukilpailuista.
Kattava perintö seuraaville sukupolville
Haapasen taiteilijaura alkoi 1940-luvulla. Solisti- ja kamarimusiikkitehtävien rinnalla kulki pitkään työ muusikkona Radion sinfoniaorkesterissa, mutta vaikuttavimman elämäntyönsä Haapanen teki arvostettuna pedagogina ja johtajana Turun musiikkiopistossa 1962-1978 sekä Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1978 alkaen.
Useat suomalaiset kilpailumenestyjät, konserttimestarit, orkesterimuusikot ja pedagogit kuten Elina Vähälä, Réka Szilvay, Pekka Kuusisto ja Petteri Iivonen ovat olleet Haapasen oppilaita. Haapanen on tehnyt myös mittavan uran kansainvälisten kilpailulautakuntien jäsenenä sekä Kansainvälisten musiikkikilpailujen maailmanliitossa ja lienee ainut, joka on kuullut kaikkien Kuopion ja Sibelius-viulukilpailujen jokaisen kilpailusuorituksen.
Haapanen, Janne:
Tuomas Haapanen - Vuosisata musiikkielämän aitiopaikoilla
Sibelius-Akatemian julkaisuja 27
Painettu: ISBN 978-952-329-340-3, ISSN: 2341-8257
PDF: ISBN 978-952-329-341-0, ISSN: 2489-7973
Helsinki 2023
Julkaisua myy nuottikauppa Ostinato.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Janne Haapanen
jannehaapanen3@gmail.com
Arvostelukappaleet:
Henri Wegelius
henri.wegelius@uniarts.fi
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Toivo Kuulan lauluista ensimmäinen kattava yleisesittely2.10.2024 14:42:00 EEST | Tiedote
Säveltäjä Toivo Kuulan (1883–1918) yksinlauluista tehdyssä kirjassa "Sylkytys sydänalassa" esitellään Kuulan 22 yksinlaulua ja 12 kansanlaulusovitusta.
J. Martina Roos blir Finlands första professor i musikteater1.10.2024 14:46:16 EEST | Pressmeddelande
Den nya professuren i musikteater stärker utbildningen inom branschen i Finland. Professuren kan inrättas tack vare femårig finansiering från Waldemar von Frenckells stiftelse.
Suomen ensimmäiseksi musiikkiteatterin professoriksi J. Martina Roos1.10.2024 14:45:41 EEST | Tiedote
Uusi musiikkiteatterin professuuri vahvistaa alan koulutusta Suomessa. Tehtävän mahdollistaa Waldemar von Frenckellin säätiöltä saatu viisivuotinen rahoitus.
Sofia Haapamäki, Jakob Höglund ja Maija Kauhanen ovat Taideyliopiston Vuoden alumnit 202412.9.2024 17:25:50 EEST | Tiedote
Vuoden alumnien valinta on vuosittain jaettava tunnustus Taideyliopiston kasvateille, jotka ovat toiminnallaan vahvistaneet taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä. Vuoden 2024 alumnit ovat nuoria tekijöitä, jotka erottautuvat näkemällä toisin ja löytämällä uusia taiteen tekemisen tapoja ja yhteyksiä.
Kokeilevia ja leikkisiä teoksia Kandinäyttelyssä10.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Kandinäyttely 2024 kokoaa yhteen 24:n Kuvataideakatemian opiskelijan teokset, jotka valtaavat Mylly-rakennuksen ensimmäisen kerroksen 13.9.–6.10. Näyttelyssä nähdään kokeilevia, leikkisiä ja uskaliaita teoksia maalauksen, taidegrafiikan, kuvanveiston ja tila-aikataiteiden opetusalueilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme