Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Helsingin Sataman ajankohtaiskatsauksen
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 26. helmikuuta Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsauksen. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi. Kaupungin kokonaan omistaman Helsingin Satama Oy:n hallinnoimia satamia ovat Eteläsatama, Katajanokka, Länsisatama sekä Vuosaaren satama.
![Kaupunginhallituksen istuntosali.](/data/images/public/60590288/70109347/f850dbb7-477e-4757-99b3-0d8c45292803-w_720.jpg)
Konsernijaoston käsittelyssä oli myös Kiinteistö Oy Kaapelitalon ajankohtaiskatsaus, jonka konsernijaosto merkitsi tiedoksi. Samalla konsernijaosto päätti edellyttää yhtiön hallitusta huolehtimaan, että yhtiö jatkaa kustannusten kasvun hillintää sekä muita tarvittavia toimenpiteitä taloudellisen asemansa parantamiseksi.
Kiinteistö Oy Kaapelitalon toiminta perustuu Kaapelitehtaan, Tanssin talon, Nilsiänkatu 10:n ja Suvilahden kiinteistöjen omistukseen. Kaupunki omistaa yhtiön kokonaan. Kaapelitalon vuokrausliiketoiminta on yhtiön mukaan kannattavaa ja vakaalla pohjalla kiinteistöalan matalasuhdanteesta huolimatta. Yhtiö on kuitenkin velkaantunut Tanssin talo -hankkeen ja koronapandemian takia.
Lisäksi konsernijaosto kuuli katsauksen kaupungin tytäryhteisöjen hallitusten toiminnan arvioinnista. Jaosto merkitsi katsauksen tiedoksi. Arvioinnin keskeisenä tavoitteena on auttaa hallituksia kehittämään omaa toimintaansa analysoimalla niiden toiminnan vahvuuksia ja kehityskohteita. Kaupungin konserniohjausyksikkö toteuttaa kyselyn noin joka toinen vuosi.
Kaikki konsernijaosto 26. helmikuuta järjestetyn kokouksen päätökset ja mahdolliset äänestykset julkaistaan päätöstiedotteessa. Päätöstiedote löytyy konsernijaoston asiakirjojen sivulta.
Ilona Turtola
Viestintäasiantuntija
Kaupunginkanslia
puh. 040 192 9003
ilona.turtola@hel.fi
Konsernijaoston tehtävänä on seurata Helsingin kaupunkikonsernin toimintaa ja sitä, että konserniin kuuluvat tytäryhtiöt ja säätiöt toimivat kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen asettamien tavoitteiden mukaisesti.
Avainsanat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Malmilla panostetaan tulevaan - Longinojanpuistossa pääsee nyt skeittaamaan, skuuttaamaan ja kuntoilemaan26.6.2024 13:23:12 EEST | Tiedote
Ala-Malmilla Longinojanpuiston harrastusmahdollisuudet monipuolistuivat kesäkuussa avattujen toiminta-alueiden myötä. Toiminta-alueet ovat osa Longinojanpuiston ja Filpuksenpuiston laajempaa kunnostamiskokonaisuutta.
Smaku-ravintolatapahtuma saapuu Helsinkiin syyskuussa26.6.2024 05:30:00 EEST | Tiedote
Paikallisten ravintoloiden parhaimpia makuja esittelevä Smaku -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingissä 4.–14. syyskuuta.
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Länsiradan esisopimuksen ja osakassopimuksen muutoksen24.6.2024 18:00:50 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 24. kesäkuuta Länsiradan esisopimuksen ja osakassopimuksen muutoksen Helsingin osalta. Kaupunginhallitus hyväksyi myös vuoden 2023 tietotilinpäätöksen ja myönsi lainan Korkeasaaren eläintarhan säätiölle.
Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui kevätkauden viimeiseen kokoukseen19.6.2024 21:54:03 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuuston kevätkauden viimeinen kokous pidettiin keskiviikkona 19. kesäkuuta. Kokouksessa päätettiin muun muassa tonttien myymisestä Garden Helsinki-hankkeelle sekä tilojen vuokraamisesta päiväkotikäyttöön osoitteessa Maurinkatu 1.
Helsingin kaupunkiin kohdistunut tietomurto ei ole laajentunut – tiedossa ei ole väärinkäytöksiä18.6.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on jatkanut yhteistyötä viranomaisten kanssa kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan kohdistuneeseen tietomurtoon liittyen. Poliisi tutkii tapausta törkeänä tietomurtona ja viestintävastuu rikostutkinnan etenemiseen liittyen on Keskusrikospoliisilla. Tietomurrossa rikolliselle taholle päätyneitä tietoja ei tämänhetkisen tiedon mukaan ole väärinkäytetty.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme