Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Jokaiselle nuorelle turvattava riittävä mielenterveyden tuki
Nuorten mielenterveydessä on tapahtunut huolestuttavaa kehitystä. Yhä useampi nuori oireilee psyykkisesti tai kokee kuormitusta. Mielenterveyden diagnoosien määrä on kasvanut.

Heikentynyt hyvinvointi vaikuttaa laajasti nuoren elämään, kuten oppimiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Mielenterveyden ongelmat vaikuttavat myös työkykyyn nuorten aikuistuessa.
Nuoren arjessa hänen hyvinvointiinsa vaikuttavat muun muassa turvallisuuden tunne ja luottamus tulevaisuuteen, elinympäristö, toimeentulo, asuminen, pääsy opintoihin tai työelämään sekä ihmissuhteet, kuten perhe ja ystävät. Siksi nuorten mielenterveyttä tulee vahvistaa ja ongelmia ennaltaehkäistä laaja-alaisesti.
Petteri Orpon hallitusohjelmassa on kirjaus ”Hallitus laatii laaja-alaisen toimenpideohjelman nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, hyvinvointivajeen ja mielenterveyden ongelmien paikkaamiseksi”. Hallitus toteuttaa tätä kirjausta laatimalla valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman, VANUPOn.
VANUPO tarjoaa mahdollisuuden tarttua nuorten mielenterveyden turvaamiseen kunnianhimoisesti ja pitkäjänteisesti. Jotta tämä toteutuu, ohjelmassa tulee olla mukana toimenpiteitä nuoren elämän keskeisiltä osa-alueilta, kuten työelämästä, asumisesta, toimeentulosta ja koulutuksesta. Toimenpiteiden tulee perustua mielenterveysvaikutusten arviointiin. Niille tulee osoittaa resurssit ja seuranta.
Riittävät ja toimivat mielenterveyspalvelut ovat olennainen osa nuorten mielenterveyden tukea. Petteri Orpon hallitusohjelmaan sisältyy lasten ja nuorten terapiatakuu. Terapiatakuu merkitsee vaikuttavien mielenterveyspalveluiden saamista sujuvasti jo palveluiden perustasolla.
“Terapiatakuu on erittäin tervetullut säädös, joka sujuvoittaa nuorten pääsyä tarvittavaan hoitoon. Terapiatakuun tulee kattaa mahdollisimman laajasti kaikki nuoret ja nuoret aikuiset olemassa oleva lainsäädäntö huomioon ottaen. Tulevaisuudessa on tärkeää laajentaa terapiatakuu koko väestölle”, mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Paula Risikko sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula RisikkoPuheenjohtaja, Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta
paula.risikko@eduskunta.fiAija SaloPääsihteeri, Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta
Puh:040 620 9515aija.salo@mielenterveyspooli.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Mielenterveyspooli on 33 järjestön verkosto, joka vaikuttaa yhteiskuntaan Suomessa asuvien mielenterveyden vahvistamiseksi. Lisätietoa löytyy osoitteesta mielenterveyspooli.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mielenterveyspooli
”Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys, vaan mielenterveyskysymys” – Pikkuparlamentissa keskusteltiin mielenterveydestä ja ihmisoikeuksista13.3.2025 13:21:12 EET | Tiedote
Mielenterveys ja ihmisoikeudet -seminaarissa 12. maaliskuuta kuultiin muun muassa rasismin ja syrjinnän mielenterveysvaikutuksista, itsemääräämisoikeuslainsäädännöstä, saamelaisten psykososiaalisista palveluista sekä järjestöistä ihmisoikeusongelmien esiin nostajina.
MEDIAKUTSU: Tervetuloa keskusteluun mielenterveysoikeuksista Pikkuparlamenttiin 12.3. kello 10.3011.3.2025 00:00:00 EET | Kutsu
Mielenterveysoikeudet eli mielenterveyteen liittyvät ihmis- ja perusoikeudet ovat ajankohtainen teema. Mielenterveyden häiriöitä kohtaavien ihmisten sekä heidän omaistensa mielenterveysoikeuksien toteutumisessa on parantamisen varaa.
Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Vahva kansalaisyhteiskunta turvaa mielenterveyttä, osallisuutta ja luottamusta7.3.2025 15:27:12 EET | Tiedote
Neuvottelukunta toteaa, että kansalaisjärjestöjen riippumattomuus ja toimintaedellytykset on turvattava avustusleikkausten jälkeenkin, ja että järjestöille osoitettujen lahjoitusten verovähennysoikeus tulisi ulottaa myös sosiaali- ja terveysalan järjestöihin.
Mielenterveyspoolin uusi puheenjohtaja Sari Aalto-Matturi: “Järjestöjen yhteistyö ja rooli demokratian muutosvoimana on entistä keskeisempi”5.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
Aalto-Matturin mukaan julkiset palvelut eivät nykyisellään pysty vastaamaan mielenterveyden tuen ja avun tarpeeseen. Samaan aikaan järjestöjen ennaltaehkäisevä mielenterveystyö ja matalan kynnyksen tuki ovat uhattuina. Varapuheenjohtaja Minna Savolainen peräänkuuluttaa toivon ja tulevaisuudenuskon vahvistamista.
Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Sosiaaliturvauudistuksessa muistettava mielenterveyskuntoutujat8.11.2024 12:09:19 EET | Tiedote
Tulevaisuuden sosiaaliturvan pitää huomioida ihmiset, joilla on mielenterveysongelmia. Sosiaaliturvan täytyy ottaa huomioon monenlaiset elämäntilanteet ja niiden muutokset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme