Esko Korhonen (FT, RI) tuo vahvan kokemuksensa ja näkemyksensä FCG:n Kiinteistöt-liiketoimintaan
Esko Korhonen aloitti FCG Finnish Consulting Groupin johtavana asiantuntijana 1.3.2024.

Esko Korhosen tehtävänä on kehittää kuntien kiinteistönpitoa, erityisesti toimitilahallintoa, niin että ne voivat kannattavasti ja pitkäjänteisesti tukea kuntien palveluiden kehittämistä ja talouden vakauttamista muuttuvassa toimintaympäristössä. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus sekä kuntatalouden tiukentuminen tuovat haasteita, joihin on vastattava kestävällä kiinteistönpidolla.
Eskolla on lähes 35 vuoden kokemus kiinteistönpidon eri osa-alueista, ja hän on aiemmin työskennellyt myös FCG:llä vuosina 2014–2020. FCG:stä hän siirtyi Maakuntien tilakeskus Oy:n kuntien tilatietopalveluyksikön erityisasiantuntijaksi. Yksikkö siirtyi vuonna 2022 Senaatti-kiinteistöjen erilliseksi tulosyksiköksi. Esko toimi asiantuntijana kuntien käyttöön tarkoitetun rakennustietojärjestelmän hankkimisessa ja kehittämisessä, toimitilahallinnon kehittämisohjelmien suunnittelussa sekä muiden kehityshankkeiden parissa.
”Paluu kotiin FCG:lle mahdollistui, kun tilatietopalveluyksikön toiminta Senaatilla vakiintui. Kollegoiden kanssa on jo monta hyvää keskustelua takana kuntien kehittämishankkeista. Erityisesti odotan kuntien osallistuvan Kunnat ja kiinteistöt -verkostohankkeeseen, jossa tarjolla on ajankohtaisten teemojen lisäksi kuntien omiin tarpeisiin pohjautuvia kehittämisosioita”, kertoo Esko Korhonen.
Yhteystiedot:
Esko Korhonen
Johtava asiantuntija, Kiinteistöt
Esko.Korhonen@fcg.fi
050 361 1781
Sami Miettinen
Varatoimitusjohtaja
Sami.Miettinen@fcg.fi
044 430 9881
Kuvat

Tietoa julkaisijasta
FCG Finnish Consulting Group on suomalainen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Tavoitteenamme on ratkaista ratkaisematon ja kehittää paremmaksi palaset, joista rakentuu hyvä elämä. Uniikki ymmärrys tulevasta syntyy ihmisistämme, asiakkaistamme ja teknologiasta. Tietoon pohjautuva suunnittelu ja vastuullisuuden edelläkävijyys kasvattavat ratkaisukykyämme ja auttavat meitä luomaan parempaa elämää Suomessa ja maailmalla. Päivittäisessä työssämme konsultoimme, koulutamme ja tuotamme ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.
Olemme asiantuntijoita esimerkiksi kuntatalouden, sote-palveluiden ja hyvinvointialueiden kehittämisen, rakennetun ympäristön ja uusiutuvan energian saralla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FCG Finnish Consulting Group
Etäisyyssäännöt ratkaisevat tuulivoiman tulevaisuuden – FCG:n Jan Tvrdy haastateltavissa24.3.2025 11:26:14 EET | Artikkeli
Ympäristöministeriön FCG Finnish Consulting Groupilta tilaaman tutkimuksen tavoitteena on ollut arvioida tuulivoiman ja asutuksen välisen vähimmäisetäisyyden taloudellisia vaikutuksia.
Suuret kaupungit ja niiden kehyskunnat edelleen johtoasemissa alueiden elinvoimaisuutta kuvaavassa indeksissä11.2.2025 08:59:00 EET | Tiedote
FCG Finnish Consulting Group ja sen osana toimiva MDI julkaisivat joulukuussa vuonna 2023 Elinvoima, vetovoima ja pitovoima -indeksin. Nyt indeksi ja sen taustalla olevat tilastot on päivitetty. Päivitetyssä indeksissä on tarkasteltu entistä laajemmin kuntien elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoima ja niiden edellytyksiä. Kokonaisindeksissä suuret kaupungit ja niiden kehyskunnat saavuttivat jälleen korkeimmat sijoitukset, mutta myös yllättäjiä löytyy, etenkin Lapista.
Näkökulma: Sumuinen sote-kiinteistökenttä kaipaa kirkastamista28.1.2025 11:43:26 EET | Artikkeli
Sote-kiinteistöt puhututtavat mediassa. Viimeksi eilen MOT-ohjelmassa kerrottiin, miten sote-uudistuksen yhteydessä tilojen vuokrat ovat nousseet 100 miljoonaa euroa. FCG:n Taneli Heikkilä ja Paavo Kero antavat oman näkökulmansa kuntien haastavaan sote-kiinteistötilanteeseen.
FCG kartoittaa reitit kansalliselle vetyputkistoverkolle Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa22.1.2025 10:38:32 EET | Tiedote
FCG Finnish Consulting Group on aloittanut esiselvityksen voimajohto- ja vetyputkistoreittien suunnittelusta, joka tukee Gasgrid Finlandin kansallisen vetyputkiverkoston ja alueelle sijoittuvien teollisuudelle sopivien kaava-alueiden kehittämistä. Selvitystyössä muodostetaan myös tarkempaa alueellista tilannekuvaa myös voimajohtoverkon kehittämistarpeiden osalta.
FCG ja Gasgrid Finland solmivat kolmivuotisen puitesopimuksen maakaasuverkon suunnittelu- ja projektipalveluille20.12.2024 12:57:14 EET | Tiedote
FCG Finnish Consulting Group Oy ja kaasun siirrosta Suomessa vastaava Gasgrid ovat solmineen kolmivuotisen puitesopimuksen, jonka kohteena on Gasgrid Finlandin ja sen konserniyhtiöille tuotettavat maakaasuverkon suunnittelu- ja projektipalvelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme