30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävän Helena Sinervon uutuusromaani Kirkasta ja välähtelevää paljastaa kiiltävän, muovisen pinnan alla lymyilevien tekojen seuraukset
Finlandia-palkitun Helena Sinervon romaani Kirkasta ja välähtelevää kertoo muovin tulosta Suomeen, muovitulvasta 1970-luvun taitteessa sekä siitä, millaiseksi muovi on elämämme muovannut. Teos kuvaa lapsuuden viattomuudesta heijastuvan näkymän muoviseen maailmaamme ja sen seurauksiin.
![Helena Sinervo: Kirkasta ja välähtelevää](/data/images/public/64311881/70123891/61ca6b42-8785-4faf-bdbe-4ac2ce0c18f8-w_720.jpg)
Tamperelaislähiössä eletään 1970-luvun taitetta, ja ihmisten kulutustottumukset muuttuvat. Muovi saapuu säihkyen sekatavarakauppaan jogurttipurkkien, ämpäreiden ja polyesterin muodossa, auttaa kauppiaita pakkaamaan elintarvikkeita ja tehdasta tahkoamaan lisää ihania tavaroita.
Reetta ja Petri tarkkailevat lastensilmin lähiön ihmisiä, ja eri henkilöiden kautta avautuu liikuttava kuva ajasta, jolloin katse kohti tulevaa on kirkas. Mutta kepeys ja luottavaisuus näyttävät myöhemmin erilaisilta, muovin kiiltävän ja viattoman pinnan alla lymyää tekojemme painavuus.
– Lajikato ja muoviintuminen, luonnon kutistuva tila järkyttävät minua henkilökohtaisesti. Jokunen vuosi sitten yhtäkkiä tajusin, että nykyinen urbaani elämäntapa kauppakeskuksineen, valmisaterioineen ja ruokalähettipalveluineen on "syntynyt muovista". Oivallus inspiroi, ja aloin suunnitella aiheesta romaania, Helena Sinervo sanoo.
Muovi on Sinervon romaanin olosuhde, sen välityksellä kirja kertoo innostuksesta ja onnen etsinnästä, siitä mikä ihmistä ajaa eteenpäin, mitä sivuutetaan ja millaisia seurauksia näillä on.
Kirkasta ja välähtelevää ilmestyy 21.3.2024.
Kirja julkaistaan kaikissa formaateissa. Äänikirjan lukee Anna Saksman.
Helena Sinervo (s. 1961) on runoilija, kirjailija ja suomentaja, joka viettää tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hänen esikoisteoksensa Lukemattomiin julkaistiin vuonna 1994. Sinervo on voittanut muun muassa Finlandia-palkinnon, arvostetun Tanssiva karhu -runopalkinnon kahdesti ja hänelle on myönnetty Aleksis Kiven rahaston elämäntyöpalkinto. Sinervon runoja on käännetty yli 30 kielelle.
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus,
Musiikki ja populaarikulttuuri
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Eurooppalaisen rikoskirjallisuuden kuningattaren Camilla Läckbergin hittitrilogia päätökseen – "Faye-kirjat ovat kirjoistani henkilökohtaisimpia"18.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Naisen kosto on kaunis ja karmea, ainakin jos Camilla Läckbergin Faye-romaanitrilogiaa on uskominen. Sarjan päätösosa Pronssiunelmat on uskalias ja sähäkkä kostotrilleri petoksesta, hyvityksestä ja naisten välisestä solidaarisuudesta.
Terhi Törmälehdon romaani kuvaa kristillistä sionismia ja tuo kiinnostavan kulman Israelin ja Länsirannan tilanteeseen – "Tämä kirja on myös tutkielma siitä, millainen aikuinen minusta olisi voinut tulla"16.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Vavahduttava romaani He ovat suolaa ja valoa kuvaa suomalaista kristillistä sionismia ja pohtii, miten hengellinen vakaumus kytkeytyy geopolitiikkaan ja mitä kaikkia rajoja ihminen on vakaumuksensa vuoksi valmis ylittämään.
Reidar Palmgrenin odotettu uusi romaani julkaistaan elokuussa10.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Veli jota minulla ei ollut on kiehtova tarina Urho Kekkosen parhaasta kaverista Axelista ja kuljettaa lukijan kansalaissodan ajoista aina 1950-luvulle asti. Romaani kuvaa, kuinka ihminen voi sairastua valtaan, ja pohtii miesten välistä ystävyyttä sekä sitä, milloin anteeksiannosta tulee mahdotonta.
Nuorten suosikkivaikuttajien ihanat uutuuskirjat hurmaavat ja huvittavat!9.7.2024 13:58:53 EEST | Tiedote
Nelli Orell, Tinke, Toimistopojat ja Mike Bäck tähdittävät Otavan kesän vaikuttajakirjoja. Oman tarinansa kertovat myös Lääkäri Atte ja Saana Opacic.
Mitä tekisit, jos olohuoneesi valtaisi peto nimeltä Rakkaus?9.7.2024 09:30:00 EEST | Tiedote
Dante Lehtisen esikoisromaani Rakkaus ei kuole vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä on omaperäinen (anti)rakkausromaani pedosta, joka ei välitä pienen ihmisen sielusta tai järjestä rahtustakaan. Teos kuvaa hykerryttävästi ja tarkasti rakastamista ja rakastamisen mahdottomuutta, rakkaudenkaipuuta ja sitä, mihin kaikkeen sen kanssa voi joutua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme