Aprillipila raskaudesta loukkaa tahattomasti lapsettomia: “Tuntuu kuin veitsen iskulta vatsaan”
Somessa julkaistu raskaustestin kuva ja teksti onnellisesta uutisesta paljastuukin aprillipilaksi. Tahattomasti lapsettomia saattaa aprillipila raskaudesta loukata. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry muistuttaa, että tahaton lapsettomuus on näkymätön ja kipeä kriisi, jonka kohtaa joka viides hedelmällisessä iässä oleva. Kokemukseen liittyy voimakkaita tunteita, kuten osattomuutta, häpeää ja vihaa.
Aprillipäivänä 1. huhtikuuta on lupa jekuttaa kavereita somessa ja livenä. Yksi paljon käytetyistä aprillipiloista on julkaista kuva raskaustestistä, ultraäänikuvasta tai pyöristyneestä vatsasta ja huijata näin raskausuutisella. Lapsettomien yhdistys Simpukka ehdottaa, että aprillipilaksi valittaisiin aiheeltaan sellainen, joka ei loukkaa.
– Hassuttelu kuuluu aprillipäivän luonteeseen, mutta kipeillä asioilla vitsailu ei ole sitä. Someseuraajiemme mukaan raskaudella vitsailu tuntuu sanoinkuvailemattoman raa’alta, julmalta ja epäkunnioittavalta. sanoo Lapsettomien yhdistys Simpukan toiminnanjohtaja Piia Savio.
Raskausuutisilla pilailu ei naurata tahatonta lapsettomuutta kokevia. Vitsailu saattaa nostaa ahdistavia tunteita pintaan. Suomessa joka viides hedelmällisessä iässä oleva kohtaa tahattoman lapsettomuuden. Lukuina määrän on arvioitu olevan 300 000.
Aikuisiän suurimpia kriisejä
Tahaton lapsettomuus on yksi aikuisiän suurimmista kriiseistä, joka vaikuttaa yksilön kehoon, mieleen, ihmissuhteisiin, talouteen ja tulevaisuudensuunnitelmiin. On luonnollista, että kokemukseen liittyy paljon vahvoja tunteita kuten surua, pelkoa, kateutta ja jopa vihaa.
– Tahaton lapsettomuus tulee kokijalleen usein täysin yllättäen ja kutsumatta. Se tuo mukanaan näkymättömän ja äänioikeudettoman surun kokemuksen. Äänioikeudeton suru tarkoittaa sitä, että ihminen kokee menetyksen ilman, että hänellä on sosiaalisesti tunnustettua oikeutta, roolia tai kapasiteettia surra. Menetystä ei voi ehkä aidosti tunnustaa, julkisesti surra eikä saada toisten tukea, sanoo Savio.
Kokemus on aina yksilöllinen. Siihen liittyy primitiivinen toive lapsen saamisesta, ulkopuolelta tulevia toiveita ja paineita sekä ulkopuolisuuden kokemusta.
Tahattomaan lapsettomuuteen liitetyt tunteet eivät yleensä poistu vaikka toivottu lapsi syntyisikin.
Tietoa ja tukea tahattomasti lapsettomille
Tahattoman lapsettomuuden taustalla voi olla terveyteen tai elämäntilanteeseen liittyviä asioita. Kokemus on kaikille sama riippumatta sen taustalla olevista syistä ja elämäntilanteista. Tahaton lapsettomuus koskettaa nais-miespareja, naispareja ja miespareja sekä itsellisiä naisia ja miehiä.
Tahattoman lapsettomuuden vertaistuki- ja asiantuntijaorganisaatio Lapsettomien yhdistys Simpukka jakaa tietoa ja tukea tahatonta lapsettomuutta kohtaaville ja ammattilaisille.
Yhdistyksen vaikuttamistyön kohteina ovat muun muassa hedelmöityshoitojen resursseihin vaikuttaminen, ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sääntely Suomessa ja keskenmenojen hoitopolun parantaminen. Simpukka tekee vaikuttamistyötä myös hedelmällisyystietoisuuden lisäämiseksi, lahjasoluperheiden ja -taustaisten tuen ja tiedon saamiseksi ja psykososiaalisen tuen liittämiseksi osaksi lapsettomuushoitopolkua.
Tahattomasti lapsettomien ajatuksia aprillipilasta
Simpukka kysyi Instagram-seuraajiltaan, miltä tuntuu aprillipila raskausuutisesta.
“Kaverini pyysi joskus alkuraskauden ultrakuvaani, jotta hän voi lähettää sen omalle kaverilleen aprillipilana. Olin yrittänyt raskautua kuusi vuotta ja kokenut yhden keskenmenon aiemmin. Paria päivää ennen kun kaveri pyysi kuvaa, oli tämäkin raskaus mennyt kesken. Hän kyllä kysyi sitten, miten raskaus sujuu ja kun sanoin, että meni kesken niin totesi, ettei se pila enää tuntunutkaan niin hyvältä idealta.”
“Vitsi raskaudesta tuntuu pahalta. Asia, joka olisi itselle maailman suurin onni ja ilon aihe on toiselle vaan pelkkä vitsi.”
“Muiden kevyt suhtautuminen raskauteen tuntuu myös pahalta. Kertoo myös siitä, että selvästi kaikki eivät tiedä tai heitä ei kiinnosta se, että joillekin raskaaksi tuleminen voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Ihmiset kuvittelevat, että raskaaksi tuleminen ei ole vaikeaa vaan onnistuu silloin kun haluaa.”
“Toivoisin ihmisten ymmärtävän, että se on meille joillekin koko elämään vaikuttava kriisi. Että henkisen ja fyysisen terveyden lisäksi se vaikuttaa tosi vahvasti myös esimerkiksi talouteen, sosiaalisiin suhteisiin ja työhön tai opiskeluihin. Se on tosi iso asia ja tuo paljon surua eikä ole vain sitä, että ´sulla nyt ei vaan ole lapsia ja thats it´.”
“Tuntuu niin uskomattoman sydämettömältä, että joku haluaa pilailla noinkin ison ja itselle tärkeä asian kustannuksella. Tahtomattani lapsettomana, en koe kyseisessä pilassa mitään hauskuutta. Suoraan sanottuna joka vuosi, nää vaan itkettää ja ihmisten ajattelemattomuus v*tuttaa…”
“Aprillipila raskaudesta on äärimmäisen loukkaava pila. Mieheni kanssa kamppailemme lapsettomuudesta päivittäin ja olemme toivoneet lasta 11 vuotta. Biologista emme voi saada koskaan ja adoptiossakin on kestänyt jo yli seitsemän vuotta. On ärsyttävää, että moni suhtautuu raskaaksi tuloon tai lapsen hankkimiseen kuin kaupassa käyntiin. Kaikille se ei ole helppoa tai tässä elämässä edes mahdollista. Niin voitaisko jättää ne loukkaavat kommentit ihan omien korvien väliin. Tahaton lapsettomuus on trauma eikä mikään vitsi.”
“Veitsen iskulta vatsaan. Epäreilulta maailmalta!”
“Vetää vaan kauemmaksi sellaisista ihmisistä, jotka löytää siinä jotain hauskaa vitsailtavaa.”
“Jokainen raskausuutinen repii sydäntä. Vielä jos joku pitää sitä vitsinä, on kipua aiheutettu turhaan.”
“Tuntuu pahalta ja väärältä.”
“Tuntuu hirveältä. Silloin tajusin, että työkaveri ei todellakaan ymmärtänyt, mitä kävin läpi.”
“Tulee ulkopuolinen ja yksinäinen olo. Oma kipu on valtava, mutta näkymätön.”
“Sanoinkuvailemattoman raa’alta. Julmalta. Epäkunnioittavalta. Ajattelemattomalta.”
“Pahalta. Että se, mitä ite eniten haluaa, on toiselle pelkkä vitsi ja naurun asia. Ei, ei se ole. Varsinkaan, kun sitä plussaa ei siihen tikkuun välttämättä saa. Ikinä.”
“Tuntuu iskulta vatsaan. Törkeältä käytökseltä.”
“Kamalalta... Mieheni veli vitsaili viime jouluna, että olisi ollut tosi hassua, jos olisi laittanut tyttöystävänsä kanssa äitinsä ja mumminsa pakettien nimet vahingossa väärinpäin (nimennyt vahingossa äitinsä isoäidiksi). Mun mies sanoi että ´ei plz tollaisia vitsejä meidän seurassa´. Ja veli suuttui siitä vaan sikana, eikä vieläkään ole selvittänyt tilannetta.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia SavioToiminnanjohtajaLapsettomien yhdistys Simpukka ry
Tahattoman lapsettomuuden asiantuntijaorganisaatio. Vaikuttaminen, vertaistuki ja edunvalvonta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Ammattilaiset: Syntyvyyskriisin ratkaisemiseksi tarvitaan hedelmällisyyden ja syntyvyyden osaamiskeskus14.11.2024 08:46:30 EET | Tiedote
Hedelmällisyyden ja syntyvyyden osaamiskeskus, hedelmällisyystieto koulujen opetussuunnitelmaan, lisää rahaa hedelmöityshoitoihin, kampanja sukusolujen luovuttamisesta, Kela-korvaukset koskemaan kaikkia hedelmöityshoidoissa käyviä? Suomalaisten lapsitoiveen tukeminen -keskustelutilaisuus kokosi 12.11. Eurooppasaliin ammattilaisia ja päättäjiä keskustelemaan syntyvyydestä, hedelmöityshoidoista ja lapsitoiveesta.
Kun machomies astuu huoneeseen, kaikki naiset tulevat raskaaksi - onko lisääntymiskyvytön mies muiden silmissä vähemmän mies?8.11.2024 10:41:43 EET | Tiedote
Miehen lapsitoive ja tahaton lapsettomuus ovat yhteiskunnassa yhä huonosti tunnistettuja. Yhdenvertaisen lapsitoiveen mahdollistamisen eteen tarvitaan asennemuutos, miehen lapsettomuussurun ja tuen tarpeen huomioiminen sekä sijaissynnytyksen salliminen. Lapsettomien yhdistys Simpukan paneelissa 6.11.2024 keskustelivat Ville Niinistö, Niko Uusi-Simola, Mio Kivelä ja Tuomas Keski-Kuha.
“Pitääkö minun tulla näyttämään, miten niitä lapsia tehdään?” Tahattomasti lapsettomat miehet saavat loukkaavia kommentteja29.10.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Lasta toivovat miehet kohtaavat naureskelua ja asiattomia kommentteja. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry muistuttaa, että tahaton lapsettomuus on syvä kriisi myös miehelle. Miehen lapsitoive -keskustelupaneeli 6.11.2024 tuo esille erilaisia lapsettomuuskokemuksia. Paneelissa ovat mukana Ville Niinistö, Niko Uusi-Simola, Mio Kivelä ja Tuomas Keski-Kuha.
Pohjoismaiset lapsettomuusjärjestöt ovat huolissaan syntyvyydestä: “Nuoret eivät tiedä tarpeeksi hedelmällisyydestä”15.10.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiset lapsettomuusjärjestöt The Nordic Fertily Network -yhteistyöverkostosta ovat huolissaan syntyvyydestä ja nuorten hedelmällisyystiedosta. Lapsettomien yhdistys Simpukka toivoo hedelmällisyystiedon lisäämistä peruskoulun ja toisen asteen opetussuunnitelmaan. Nuoret tarvitsevat tietoa hedelmällisyyteen vaikuttavista tekijöistä.
Keskenmenojen puutteellinen hoito voi johtaa lapsitoiveesta luopumiseen8.10.2024 10:14:58 EEST | Tiedote
Keskenmenosta aiheutuva suru, pelko ja puutteellinen hoito ja kohtaaminen terveydenhuollossa voivat johtaa lapsitoiveesta luopumiseen. Lapsettomien yhdistys Simpukan kyselyraportin mukaan keskenmenosta aiheutuvat hyvinvointihaitat vaikuttavat jopa vuosia keskenmenon jälkeen. Tiistaina 15.10.2024 vietettävä keskenmenon kokeneiden päivä antaa äänen keskenmenon kokeneille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme