Alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettava lapsilisä suurenee
Alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettavaa lapsilisää on korotettu 26 eurolla kuukaudessa. Korotettua lapsilisää maksetaan ensimmäisen kerran huhtikuun lapsilisässä. Kela tekee korotuksen automaattisesti, eli asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään.
Eduskunta on päättänyt, että alle 3-vuotiaasta lapsesta saa 26 euroa enemmän lapsilisää 1.4.2024 alkaen. Korotettua lapsilisää maksetaan ensimmäisen kerran huhtikuun lapsilisässä, jonka maksupäivä on 26.4.2024.
Yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettavan lapsilisän määrä on jatkossa 120,88 euroa. Jos perhe saa lapsilisää useammasta kuin yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta, lapsilisän määrä on toisesta lapsesta 130,84 euroa, kolmannesta 159,79 euroa, neljännestä lapsesta 199,24 euroa ja jokaisesta seuraavasta lapsesta 218,69 euroa kuukaudessa. Kela tekee korotukset lapsilisiin automaattisesti, eli asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään.
Lapsilisä maksetaan seuraavan kuukauden alusta siitä, kun lapsi on syntynyt. Lapsilisä maksetaan kuukausittain 26. päivänä. Jos 26. päivä on lauantai, sunnuntai, maanantai tai arkipyhä, lapsilisä maksetaan edeltävänä pankkipäivänä. Korotettua lapsilisää maksetaan sen kuukauden loppuun, jonka aikana lapsi täyttää 3 vuotta.
Lapsilisän muutokset eivät koske Ahvenanmaalla maksettavia lapsilisiä. Ahvenanmaalla lapsilisän määristä päättää Ahvenanmaan maakuntahallitus.
Lapsilisään on tehty myös muita korotuksia, jotka tulivat voimaan vuoden alussa.
Lue lisää
Lapsilisiin korotuksia 1.1.2024 ja 1.4.2024 (tiedote 18.12.2023)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annette HerrgårdsuunnittelijaKela, etuuksien ja palvelujen suunnitteluyksikkö
Puh:020 635 97 35annette.herrgard@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiLinkit
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA rekommenderar att stora arbetsgivare börjar ansöka om förmåner via inkomstregistret1.10.2024 10:19:09 EEST | Pressmeddelande
En del stora arbetsgivare ansöker om FPA-förmåner med eSARA-filer. Användningen av dessa filer upphör i september 2025. Efter det kan stora arbetsgivare ansöka om FPA-förmåner via inkomstregistret. Det är enkelt att ansöka om förmåner via inkomstregistret, men det kan kräva ändringar i lönesystemet. Därför rekommenderar FPA att arbetsgivarna förbereder sig för övergången redan nu.
Kela suosittelee, että isot työnantajat alkavat jo hakea etuuksia tulorekisterissä1.10.2024 10:19:09 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Osa isoista työnantajista hakee Kelan tukia eSARA-tiedostoina. Näiden tiedostojen käyttö päättyy syyskuussa 2025. Sen jälkeen isot työnantajat voivat hakea Kelan tukia tulorekisterissä. Tukien hakeminen tulorekisterissä on helppoa, mutta se saattaa vaatia ensin muutoksen palkkajärjestelmään. Siksi siirtymään kannattaa valmistautua jo nyt.
Öppettiderna vid FPA:s serviceställe i Borgå ändras30.9.2024 10:28:37 EEST | Pressmeddelande
FPA:s serviceställe i Borgå är i fortsättningen öppet tisdag–onsdag och fredag kl. 12–16 och på bokad tid. Så gott som alla FPA-ärenden går också att sköta per telefon eller i e-tjänsten.
Kelan Porvoon palvelupisteen aukioloaika muuttuu30.9.2024 10:28:37 EEST | Tiedote
Kelan palvelupiste Porvoossa on jatkossa avoinna ti–ke ja pe klo 12–16 sekä ajanvarauksella. Lähes kaikki Kela-asiat voi hoitaa myös verkossa tai puhelimessa.
FPA ber 20 000 studerande lämna in en utredning om varför studierna inte har framskridit tillräckligt30.9.2024 09:34:37 EEST | Pressmeddelande
FPA följer årligen upp att framgången i studierna varit tillräcklig, både när det gäller studerande på andra stadiet och högskolestuderande. En studerande måste ha framskridit tillräckligt i sina studier för att FPA ska kunna betala ut studiestöd.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme