Joukkoliikennematkustus kasvoi Espoossa ja Kirkkonummella
Helsingin seudun asukkaat liikkuvat aiempaa vähemmän. Erityisesti autoilu ja joukkoliikenteen käyttö ovat vähentyneet, kun etätyöt ovat yleistyneet. Espoossa ja Kirkkonummella joukkoliikennematkustus on seudun muista kunnista poiketen lisääntynyt.
![](/data/images/public/4396/70128589/08f6e7f2-cb1f-4d55-be01-a0ca503ae1be-w_720.jpg)
Helsingin seudun asukkaat liikkuivat vuonna 2023 vähemmän kuin vuonna 2018 huolimatta siitä, että seudun asukasamäärä on kasvanut. Koronapandemian myötä lisääntynyt etätyö on epäilemättä yksi syy sekä joukkoliikennematkojen että muun liikkumisen vähenemiselle.
Kun joukkoliikenteellä, kävellen ja pyöräillen tehtiin vuonna 2018 yhteensä 60 prosenttia matkoista, viime vuoden tutkimuksessa lukema nousi 62 prosenttiin. Erityisesti kävelyn suhteellinen osuus kasvoi, mikä johtuu automatkojen ja joukkoliikennematkojen laskusta. Kävelymatkojen määrä per asukas pysyi kuitenkin ennallaan vuoteen 2018 verrattuna.
Tulokset käyvät ilmi Helsingin seudun kuntien ja HSL:n yhdessä tekemästä vuoden 2023 Liikkumistutkimuksesta, jossa selvitetään Helsingin seudun asukkaiden liikkumistottumuksia.
Espoolaiset tekevät entistä enemmän joukkoliikennematkoja
Helsingin seudun asukkaat tekivät vuonna 2023 matkoista joukkoliikenteellä 21 prosenttia, mikä oli prosenttiyksikön vähemmän kuin edellisessä tutkimuksessa vuonna 2018.
Espoossa sen sijaan joukkoliikenne- ja kävelymatkojen määrä kasvoi ja henkilöautomatkojen määrä väheni. Myös Kirkkonummella joukkoliikennematkojen määrä lisääntyi ja automatkojen väheni.
”Espoon ja Kirkkonummen hyvät luvut ovat esimerkki siitä, että joukkoliikenteeseen sijoittaminen tuottaa tulosta”, HSL:n liikennejärjestelmäyksikön päällikkö Johanna Järvinen sanoo. ”Tuloksissa näkyvät sekä metron jatkuminen länteen että Espoon bussiliikenteeseen viime vuosina tehdyt uudistukset. Jotta joukkoliikenteen kehitys saadaan kaikissa HSL-kunnissa vahvaan kasvuun, tarvitsemme laajaa yhteistyötä kaupungin, elinkeinoelämän ja työnantajien kanssa. Tulokset ovat myös viesti valtion päättäjille, että joukkoliikenteen pitkäjänteiseen tukemiseen on syytä satsata.”
”Tuloksista näkyy, että etätyö on vähentänyt kokonaisliikkumista seudulla. Positiivista on se, että ihmiset autoilevat etätyön vuoksi aiempaa vähemmän. Sen sijaan joukkoliikenteen käytön väheneminen Helsingin seudulla huolestuttaa meitä. Toivottavaa on se, että ihmiset liikkuvat ja pitävät kaupunkiseudun elävänä erityisesti kestäviä liikkumistapoja käyttäen eli kävellen, pyöräillen ja joukkoliikenteellä”, Markkinat-tulosalueen johtaja Mari Flink HSL:stä sanoo.
HSL jatkaa tulosten analysointia ja kertoo niistä kevään mittaan myöhemmin lisää.
Tuloksia on tärkeä hyödyntää joukkoliikenteen kehittämisessä
Vuoden 2023 tutkimukseen osallistui noin 11 000 satunnaisesti valittua yli 7-vuotiasta Helsingin seudun asukasta. Kukin osallistuja täytti yhden päivän ajan matkapäiväkirjaa. Lisäksi vastaajalta kysyttiin hänen yleisistä liikkumistottumuksistaan.
”Kiitämme lämpimästi vastaajia osallistumisesta tärkeään tutkimukseen”, tutkimuspäällikkö Marko Vihervuori HSL:stä sanoo. ”Käytämme tuloksia liikenteen suunnittelun ja liikennepoliittisten päätösten pohjana. Laaja otantatutkimus on ainoa tapa saada kokonaiskuva Helsingin seudun asukkaiden liikkumisesta.”
Yhteyshenkilöt
Mari Flink, Markkinat-tulosalueen johtaja, 040 7150 440
Johanna Järvinen, liikennejärjestelmäyksikön päällikkö, 050 531 4834
Pekka Räty, erikoistutkija, 0407386559
Marko Vihervuori, tutkimuspäällikkö, 040 767 2208
Liitteet
Linkit
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2023 HSL:n toimintakulut olivat 830 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 876 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2023 aikana 344 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Uusi raitiolinja 13 aloittaa 12.8. – ratikkaverkko laajenee Kalasatamaan ja Sompasaareen19.6.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin ratikkaverkko laajenee uusille alueille maanantaina 12.8, kun liikenne uudella linjalla 13 käynnistyy. Linja yhdistää Kalasataman ja Pasilan. Sen päätepysäkit ovat Länsi-Pasilassa Maistraatintorilla ja Sompasaaren eteläkärjessä sijaitsevassa Nihdissä.
HSL:n hallituksen päätöksiä 12.6.202412.6.2024 10:50:24 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 12. kesäkuuta 2024 ja päätti seuraavista asioista.
HSL-alueen asukkaat liikkuvat eniten Helsingin keskustaan sekä toivovat sinne entistäkin parempia joukkoliikenneyhteyksiä11.6.2024 11:02:25 EEST | Tiedote
HSL toteutti ensimmäistä kertaa koko HSL-alueen asukkaille suunnatun karttapohjaisen kyselyn matkakohteista, liikkumisesta ja liikkumistarpeista 15.4.-29.4.2024. Liikkumiskyselyn tulokset ovat poikkeuksellisen laaja ja kattava data-aineisto siitä, miten asukkaat liikkuvat ja haluaisivat liikkua HSL-alueella.
HSL:n hallituksen päätöksiä 21.5.202421.5.2024 13:00:10 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 21. toukokuuta 2024 ja teki päätökset seuraavista asioista.
Infopaketti kesän metron poikkeuksista julkaistu – näin liikenne kulkee kesällä7.5.2024 08:42:19 EEST | Tiedote
Metroliikenteessä on poikkeuksia kesällä 2024 sekä keskustassa että Itäkeskuksen ja Mellunmäen välillä. 3.6. alkaen metro ei kulje keskustan läpi, kun Rautatientorin metroasema on kiinni 3.6.–1.9. Mellunmäen asema on kiinni 3.6.-8.9., ja myös Myllypuron ja Kontulan asemat ovat osan kesästä suljettuina. Järjestämme poikkeusten aikana korvaavaa bussi- ja ratikkaliikennettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme