Ohi mennyt unelmien sähköposti sai 20 vuoden jälkeen kuittauksen Alan Wake 2:n ehdokkuuden ansiosta – indiebändi Poets of the Fallin tie maailman isoimmille lavoille

Vaikka Poets of the Fall on tottunut esiintymään valtaville yleisöille, Los Angelesin Peacock Theaterissa järjestetty vuoden 2023 Game Awards on yksi yhtyeen tähänastisen uran huippukohdista. Katsojia tapahtumalla oli 118 miljoonaa.

”Jännitti luonnollisesti, mutta asennoiduttiin niin, että tämä on yksi keikka muiden joukossa. Kun veto lähti, ajateltiin, että nyt soitetaan pienen paineen alla", kertoo Open Creative House x SHINE! -tapahtuman paneelissa vieraillut yhtyeen kitaristi Olli Tukiainen.

”Oli hienoa nähdä amerikkalainen tuotantokoneisto, miten hyvin kaikki oli organisoitu ja hiottu ja miten jouhevasti kaikki sujui – toki suuren rahan ansiosta".

Poets of the Fallin levynjulkaisu ja 20-vuotiskiertue osuivat samoille hetkille kuin Remedy Entertainment -yhtiön Alan Wake 2 -pelin menestyksekäs ilmestyminen. Yhtye joutui ensin kieltäytymään Amerikan gaalakeikasta, joka olisi vaatinut liikaa työtä jaksamisen äärirajoilla.

”Työn tarkoitus ei ole voimien loppuminen. Mutta sitten (pelin käsikirjoittaja) Sami Järvi soitti toimistolle. Hän puhui meidät pyörryksiin, ja ajateltiin, että no ehkä tämä sitten kuitenkin kannattaa tehdä.”

Ja mikä olisikaan hienompaa levypromoa, kuin julkaisua edeltävänä iltana kolme pystiä Alan Wakelle maailman isoimmasta peli- ellei jopa viihdetapahtumasta? 

Indie-bändillä suuri osa ajasta kuluu toimistolla 

Koska Poets of the Fall on indie-bändi, kaikki tehdään itse. Biisien työstämisen lisäksi työ on pitkälti toimistotyötä: konttorilla skannataan jokainen paperi ja sopimus, valmistellaan valokuvat ja tekstit somea ja muita julkaisuja varten.

”Onneksi on valtavan hieno porukka. Poets of the Fallin pitkän uran salaisuus on, että osataan höllätä.”

Yhden Alan Wake 2 -kappaleen tekemiseen meni vuosia

Old Gods of Asgard on Remedyn pelien maailmassa toimiva Poets of the Fallin cameo-yhtye. Mutta miten pelibiisit syntyvät?

Tukiaisen mukaan yksinkertaisen akkaridemon tekeminen kestää muutaman päivän. "Marko on nopea kirjoittamaan ideoita. Kolmistaan sitten luodaan koko soundi ja identiteetti, miksataan ja tuotetaan. Remedyltä tulee vinkkejä muun muassa siihen, minkä tyyppistä sanoitusta toivotaan, ja mitä pelikohtauksessa tapahtuu. Herald of Darkness -biisiin meni kolme vuotta, kun sävellettiin ja tuotettiin 30 minuuttia musiikkia yhteen biisiin. Kappale on interaktiivinen, eli se koostuu palasista ja etenee pelaajan mukaan.”

Tie Max Paynen soundtrackiksi

Sami Järvi ja bändin laulaja Marko Saaresto ovat lapsuudenystäviä. Saaresto oli mukana Remedyn ensimmäisessä Max Payne -pelissä ääninäyttelijänä, ja luonnollisesti syntyi idea biisistä jatko-osaan.

Saaresto teki nopeasti kolme erilaista aihiota, kosketinsoittaja Markus ”Captain” Kaarlonen äänitti ja teki yön yli töitä. Aamulla biisistä oli tullut akustisen idean sijaan iso ja tuotettu – siinä oli rummut, jouset ja särökitarat. Meni hetki, että saatiin Remedy ostamaan uudenlainen tuotanto. Late Goodbye -kappale kuultiin Max Payne 2 -pelin lopputeksteissä, ja siitä tuli suuri menestys. Samalla alkoi Poets of the Fall -yhtyeen tarina.

Unelmat ja ohi menneet meilit  

Bändin perustamista seuranneessa humussa vuonna 2003 kävi niin, että Poets of the Fall kutsuttiin San Fransiscossa järjestettyyn GANG Awards -tapahtumaan, jossa yhtyeelle oli tarkoitus myöntää pysti parhaasta pelimusiikista.

Mutta. ”Missattiin kutsu kokonaan, kun tuli niin paljon meiliä, ja sillon mietin, että tossa meni se mahis tollaseen kokemukseen. Mutta nyt sitten Losissa saatiin 20 vuoden jälkeen uusi mahdollisuus.”

Haaveet ja tavoitteet olivat vielä bändin alkuaikoina kovin erilaisia: kun Late Goodbye -sinkku myytiin loppuun levykaupassa, olivat kaikki villeimmätkin unelmat käyneet toteen.

Sitten debyyttialbumi Signs of Life meni listaykköseksi, mutta koska ei ollut levy-yhtiötä eikä vielä edes musiikkivideota, töitä tehtiin kavereiden ja tuttujen voimin.

Myöhemmin näytti seuraavan suvantokausi: ”Moni sanoi, että me vähän niinku kadottiin, ja se liittyy siihen että tehtiin valinta ettei mennä mihinkään viihdeohjelmiin. Myöhemmin iso markkina Venäjällä sulkeutui sodan takia, se oli kova isku, mutta toisaalta ei kellekään tulis nyt mieleenkään, että voi kun se saatais onnistumaan, vaikka ne olivatkin hienoja keikkoja.”

Jenkkeihin suuntaaminen olisi ”järkyttävän iso paketti”, eikä se tunnu tällä hetkellä järkevältä.

Onnellisuusmittarit

”Olen aina ajatellut niin, että jos en saa palkkaa soittamisesta, voi hakea työtä jostain muualta. Frank Zappa sanoi aikoinaan jotain sen tapaista, että muusikon paras ystävä on sivuduuni, keinot pitää keksiä. ”

Tukiainen sanoo optimitilanteessa työllistyvänsä jollain, joka liittyy vähän musiikkiin. Ennen bändiä se on ollut opettaminen tai soittoäänien säveltäminen matkapuhelimiin, ja se on ollut ”hirveän onnellista aikaa”.

”Rehellisyyden nimissä, en koe olevani onnellisempi onnellisuusmittareilla mitattuna nyt kuin silloin. Huippuhetkiä on, kun voi laittaa random-ohjelmaa telkusta pyörimään ja näppäillä kitaraa.”

Tähtäin korkealla, lumilapio kourassa 

Tähteydestä ja julkisuudesta kitaristi pohtii näin: ”Saatiin näkyvyyttä hyvä annos heti kun breikattiin, ja nähtiin että hei wow kun jengi ehkä vähän tunnistaa, mutta se ei ole koskaan tuntunut meidän jutulta. Pyritään tekemään tätä niillä ehdoilla, ettei näytä joka tuutissa. Haluan maanantaina vaan tulla tänne meidän studiolle.”

Tukiainen kokee saaneensa pitkään enemmän kuin tarvitsee. Mielessä on jo seuraava biisi, vielä vähän parempi ku edellinen, isompia keikkoja, yleisöjä, uusia maita: ”world domination, sitä tehään täs koko ajan.”

Hän sanoo pyrkivänsä pysymään nöyränä. ”On käynyt älytön munkki. Osaan tehdä arjesta hyvää, pitää ymmärtää ja osata olla ihmisille jyrkkä. Ja sitten pitää tehdä töitä sen eteen, että se päivä on hyvä.

Hyvät asiat tulevat vaivannäön jälkeen, kun ei kuormitu väärillä asioilla, ja muistan pitää puoli tuntia kitaraa käsissä. Myös lumityöt on pakko tehdä, sekin pitää jalat maassa.

Kaikessa palataan siihen maanantaiaamuun, että vitsi on kyl siistii lähtee duuniin. Sitten oon onnistunu jossain. Se on arkista puurtamista, mutta aika pirun siistii.”

Open Creative House, Laura Airaksinen