Pääsiäismaanantaita vietetään epävakaisessa säässä
Maan pohjoisosassa tulee runsaita lumi- ja vesisateita, jotka huonontavat ajokeliä. Etelämpänä kuurottelee, paikoin jopa ukkostaa.
Ilmatieteen laitoksen sunnuntaina 31.3. laatiman ennusteen mukaan pääsiäismaanantain sää on Suomessa epävakainen ja kahtiajakautunut. Maan etelä- ja keskiosaan virtaa etelästä vuodenaikaan nähden lauhaa ja kosteaa ilmaa, kun taas maan pohjoisosan yllä on vastassa kylmää ilmamassaa. Näiden ilmamassojen rajalla tulee runsaita sateita, joiden olomuoto vaihtelee.
Maan pohjoisosaan leviää jo maanantain vastaisena yönä runsaita lumi- ja vesisateita lännestä. ”Ajokeli muuttuu sateista johtuen jopa erittäin huonoksi. Päivän aikana voimistuva puuskainen pohjoistuuli vaikeuttaa keliolosuhteista myös osaltaan”, sanoo päivystävä meteorologi Jani Parviainen Ilmatieteen laitokselta. Sade tulee Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun eteläosissa pääosin vetenä, Lapissa ja Koillismaalla puolestaan lumena. Pohjoisimmassa Lapissa sää on kuitenkin poutainen ja aurinkoinen. Runsaimmin lunta sataa Koillismaalla ja Kaakkois-Lapissa, jossa lunta voi kertyä 10–20 cm verran vuorokauden aikana, Kuusamossa jopa enemmän.
Maan etelä- ja keskiosassa sää on aamulla monin paikoin utuista tai sumuista, ja paksusta pilvestä voi paikoin sataa tihkua, mikä kannattaa ottaa huomioon liikenteessä. Liikkeellä on myös runsaita vesikuuroja etenkin pohjalaiskunnissa, mutta myös paikoitellen maan keskiosassa. Kuuroihin voi liittyä ukkosta. Päivällä sumut hälvenevät suurelta osin, ja pilvipeitekin voi repeillä paikoin etelässä. Sateet vähenevät koko maassa kuitenkin vasta myöhemmin iltapäivällä lännestä alkaen, ja sää poutaantuu tiistaiyönä.
Lämpötila on päivällä +2 ja +10 asteen välillä. Etelässä, jos pilvipeite pääsee repeilemään, voi lämpötila nousta +10 ja +15 asteen välille. Lapissa ja Koillismaalla lämpötila vaihtelee 0 ja -5 asteen välillä, Pohjois-Lapissa on kylmempää. Yöllä lämpötila painuu pakkaselle maan keskiosaa myöten.
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde). Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Lumisade heikentää ajokeliä maan keskivaiheilla sunnuntaina4.10.2024 14:07:36 EEST | Tiedote
Pohjois-Lappiin on jo satanut ensilumi, ja viikonloppuna maa saadaan valkeaksi paikoin myös Lapin eteläpuolella. Varsinkin Koillismaalla lumisateet on syytä huomioida liikenteessä.
Revontulia odotettavissa koko maassa viikonloppuna4.10.2024 11:51:50 EEST | Tiedote
Perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä on hyvä mahdollisuus nähdä revontulia eteläisessäkin Suomessa.
Kutsu medialle: Tietoiskuja ilmastotutkimuksesta perjantaina 8.11. kello 9–123.10.2024 13:10:10 EEST | Kutsu
Mitä ilmastotutkimuksessa tapahtuu juuri nyt? Miltä Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoite tieteen valossa näyttää? Tule mukaan maksuttomaan tilaisuuteen, jossa Ilmatieteen laitoksen tutkijat summaavat viimeisintä tutkimustietoa ilmastonmuutoksesta.
Ukkoskaudella salamoi keskimääräistä enemmän ‒ alkukesä oli erityisen aktiivinen2.10.2024 11:31:12 EEST | Tiedote
Ukkoskauden salamamäärä nousi neljänneksen yli pitkän ajan keskiarvon. Touko- ja kesäkuussa Suomessa havaittiin kaksinkertainen määrä maasalamoita keskimääräiseen verrattuna.
Syyskuu oli jälleen monin paikoin ennätyksellisen lämmin1.10.2024 11:17:56 EEST | Tiedote
Edellinen ennätyslämmin syyskuu oli vastikään vuosi sitten. Esimerkiksi Sodankylässä todennäköisyys näin lämpimälle syyskuulle on nykyilmastossa noin 23-kertainen verrattuna tilanteeseen, jossa ilmastonmuutosta ei olisi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme