Terveysasemien vastaanotot Elimäellä, Jaalassa ja Miehikkälässä keskeytetään 29.4.–2.6.2024
Vastaanottotoiminta keskeytetään henkilöstöpulan vuoksi.
Elimäen, Jaalan ja Miehikkälän terveysasemien vastaanotot suljetaan väliaikaisesti. Sulut alkavat kaikilla kolmella terveysasemalla 29.4.2024 ja päättyvät 2.6.2024. Tuona aikana terveysasemilla ei ole hoitajan, lääkärin, fysioterapeutin tai laboratorion vastaanottoa. Lisäksi Miehikkälän diabeteshoitotarvikkeiden jakelu siirretään sulun ajaksi Virolahden terveysasemalle. Syynä vastaanottotoiminnan väliaikaiseen keskeytykseen on henkilöstöpula.
Kaikki jo varatut ajat Elimäen, Jaalan ja Miehikkälän terveysasemille pyritään siirtämään muille terveysasemille. Ajan varanneisiin henkilöihin ollaan erikseen yhteydessä uuden vastaanottoajan sopimiseksi laboratoriota lukuun ottamatta. Laboratorio ilmoittaa ajan peruutuksesta tekstiviestitse, minkä jälkeen asiakkaan tulee varata uusi aika näytteenottoon itsenäisesti.
Henkilöstöpulaan pyritään vastaamaan myös muilla toimenpiteillä. Kyseisenä aikana terveysasemalla työskentelevät lääkärit eivät osallistu koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon. Järjestelyiden avulla koulu- ja opiskeluterveydenhuolto toimii kuitenkin normaalisti.
Yhteyshenkilöt
Kari KristeriHallintoylilääkäriKymenlaakson hyvinvointialue
Puh:040 4899 399kari.kristeri@kymenhva.fiKymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Aluehallituksessa 8.10. käsiteltäviä asioita4.10.2024 14:22:39 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu tiistaina 8.10.2024.
Kymenlaakson hyvinvointialueen sosiaalipalveluiden tiedot näkyvät nyt asiakkaille OmaKannassa2.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen sosiaalipalveluissa kirjatut tiedot ovat katseltavissa OmaKannassa 1.10.2024 alkaen. Tiedot näkyvät käyttäjillä vaiheittain.
Influenssarokotukset käyntiin Kymenlaaksossa1.10.2024 10:57:51 EEST | Tiedote
Maksuttoman influenssarokotuksen ja koronarokotteen tehosteannoksen kohderyhmiin kuuluvat kymenlaaksolaiset voivat ottaa kummatkin rokotteet yhdellä käynnillä.
Aluevaltuusto käsitteli Kymenlaakson hyvinvointialueen osavuosikatsauksen tammi-heinäkuulta 202425.9.2024 08:26:47 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui Kotkan kaupungintalolla tiistaina 24.9.2024. Ennen kokousta järjestettiin aluevaltuuston kyselytunti. Kyselytunnin ja kokouksen tallenne on katsottavissa Kymenlaakson hyvinvointialueen YouTube-kanavalla.
Pienten lasten RS-virusinfektioita ehkäistään uudella vasta-aineella24.9.2024 09:25:13 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueella aloitetaan lokakuun lopulla RS-virusta vastaan kehitetyn uudenlaisen vasta-aineen eli nirsevimabin antaminen alle 3 kuukauden ikäisille vauvoille ja vakavan RSV-infektion riskiryhmiin kuuluville alle 1-vuotiaille lapsille. Vasta-aineen tavoitteena on ehkäistä suurin osa RS-viruksen aiheuttamista pienten lasten vakavista sairastumisista ja sairaalahoidoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme