FINE: Ennätyksellinen määrä yhteydenottoja, 90 prosenttia tapauksista ratkottiin neuvonnalla
FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan saapui viime vuonna ennätysmäärä eli lähes 11 000 yhteydenottoa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 15 prosenttia. Yhteydenotoista noin kaksi kolmasosaa liittyi vakuutusasioihin, loput koskivat pankki- ja sijoitusasioita. Yhteydenottoja tuli runsaasti esimerkiksi sairaus- ja kotivakuutuksiin sekä huijauksiin liittyen.
Vuonna 2023 FINEen tuli yhteensä 10 975 yhteydenottoa. Eniten lisääntyivät vakuutusasioihin liittyvät yhteydenotot. Pankkiasioissa yhteydenottojen määrä pysyi suunnilleen edellisen vuoden tasolla, joskin tapaukset olivat sisällöllisesti haastavampia. Sijoitusasioissa oli edelleen rauhallista.
FINE tarjoaa asiakkailleen neuvontaa ja riidanratkaisua pankki-, vakuutus- ja sijoitusasioissa. Neuvonnan ansiosta valtava määrä riitautumassa olevia asioita saadaan selvitettyä ja purettua. Viime vuonna peräti 90 prosenttia yhteydenotoista ratkaistiin onnistuneesti neuvonnassa.
Keskeiset havainnot neuvonnan ja riidanratkaisun aiheista, pinnalle nousseista ilmiöistä sekä yhtiökohtaiset tiedot riita-asioissa löytyvät tuoreesta FINEn vuosikertomuksesta 2023.
Sairausvakuutusasiat lisääntyivät
Sairausvakuutusta koskevat yhteydenotot kasvoivat vuonna 2023 noin 40 % edellisvuoteen verrattuna. Niitä oli kaikkiaan 697.
”Kasvua tuli hoitokuluvakuutusten sekä muiden sairausvakuutusten, kuten työkyvyttömyysvakuutusten, osalta. Osittain kasvu johtuu vakuutuskantojen irtisanomisista ja maksunkorotuksista. Suurin osa terveysvakuuttamista koskevista yhteydenotoista liittyy kuitenkin edelleen korvausasioihin”, FINEn toimitusjohtaja Anu Koskenvuo sanoo.
Yleisimpiä yhteydenottojen syitä vakuutusasioissa olivat edellisten vuosien tapaan kotivakuutukseen liittyvät kysymykset vahinkojen korvaamisesta. Myös tapaturmat, kaskovakuutusasiat ja henkilövahingot vastuuvakuutuksessa aiheuttivat paljon kysymyksiä.
Verkkorikollisuus noussut ikäväksi ilmiöksi
Pankkiasioissa huijauksiin ja verkkourkintatapauksiin liittyvät yhteydenotot ovat jääneet pysyväksi ilmiöksi. Kaiken kaikkiaan pankkiasioista tuli viime vuonna noin 2 900 yhteydenottoa, joista huijauksiin liittyviä asioita oli yli 500. Huijauksen uhreiksi joutuneet asiakkaat pyrkivät selvittämään, joutuvatko he itse kärsimään vahingon vai onko pankilla vastuuta asiassa.
Vaikka huijaustapausten osuus on kasvanut pankkiasioissa, Pankkilautakunnan linjaukset ovat auttaneet hoitamaan yhteydenottoja neuvonnan keinoin ja vähentämään riita-asioina käsiteltävien tapausten määrää.
”Valitettavasti kilpajuoksu rikollisten kanssa tuntuu yhä jatkuvan eikä huijauksille näy loppua. Huijauksia yritetään estää finanssialan ja monien toimijoiden voimin eri tavoin ja asiakkaita opastetaan myös tunnistamaan ja välttämään huijauksia. Työtä huijausten estämiseksi pitää kuitenkin edelleen vahvistaa, sillä huijatuksi tulleiden asiakkaiden kokemukset ovat todella ikäviä ja rahalliset menetykset suuria”, Koskenvuo sanoo.
Pankkiasioissa pinnalle ovat nousseet aikaisempaa enemmän myös rahanpesun estämiseen ja asiakkaan tuntemiseen liittyvät yhteydenotot. Asiakkaat ottavat FINEen yhteyttä, koska heidän pankkipalveluitaan on irtisanottu tai niiden käyttöä rajoitettu yllättäen.
”Rahanpesun ja terrorismin estämistä koskeva lainsäädäntö on tiukkaa, ja valvojan ohjeet ovat täsmentyneet, mikä on hyvä asia. Pankkien toimien taustalla on sääntely, jonka mukaan pankin on tunnettava asiakkaansa ja selvitettävä riittävästi muun muassa varojen alkuperää. Tilanne on usein haasteellinen sekä asiakkaalle että pankille. Onkin toivottavaa, että asiakkaan asema tulisi nykyistä paremmin huomioiduksi, kun uudistuksia rahanpesuun liittyvässä sääntelyssä EU:ssa tehdään”, Koskenvuo sanoo.
FINE on tuomioistuimelle vaihtoehtoinen riidanratkaisija, joka antaa maksutonta neuvontaa sekä ratkoo riitoja vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioissa. FINE on päätöksenteossaan riippumaton ja täyttää vaihtoehtoisille riidanratkaisuelimille asetetut lainsäädännön vaatimukset. Ratkaisusuositusta pyytäessään asiakkaan ei tarvitse käyttää oikeusavustajaa tai muuta asiamiestä. Lue lisää asioiden käsittelystä ja etenemisestä FINEn verkkosivuilta täältä.
Lue lisää FINEn vuosikertomuksesta 2023
Lue lisää FINEn oppaista: Huijausten selvittäminen ja ratkaisukäytännöt FINEssä ja Miten tunnistat ja vältät huijauksen
Lisätietoja:
Anu Koskenvuo, toimitusjohtaja, FINE, p. 050 309 6055
Elina Antila, viestintäpäällikkö, FINE, p. 040 548 3838
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu KoskenvuoToimitusjohtajaFINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Puh:+358 50 309 6055anu.koskenvuo@fine.fiElina AntilaViestintäpäällikköFINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Puh:+358 9 6850 1246Puh:+358 40 548 3838elina.antila@fine.fiTietoja julkaisijasta
FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta neuvoo asiakkaita vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioihin liittyvissä ongelmatilanteissa ja valitusasioissa. FINEn neuvonta- ja riidanratkaisupalvelut eivät maksa asiakkaalle mitään.
FINE on riippumaton ja puolueeton toimija, jonka toiminta perustuu Finanssivalvonnan, Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja Finanssiala ry:n väliseen sopimukseen.
FINEn neuvonta on avoinna ma-to, klo 10–16, p. (09) 6850 120.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
FINEn vuosikertomus 2024: Huijaukset ja uudet haasteet korostavat riidanratkaisun merkitystä28.3.2025 08:07:43 EET | Tiedote
FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on julkaissut vuosikertomuksensa 2024. Kuluneen vuoden aikana FINEn toimintaan vaikuttivat etenkin lisääntyneet pankkihuijaustapaukset sekä monimutkaisten ja uudentyyppisten tapausten selvittely vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioissa. Yhteydenottoja tuli kaikkiaan noin 10 000, joista yli kolmasosa koski pankkiasioita, vakuutusasioiden pysyessä edelleen määrällisesti suurimpana ryhmänä.
10 000 yhteydenottoa FINEen - pankkiasioissa huijaukset yhä näkyvämpi ilmiö21.1.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Vuoden 2024 aikana FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan otettiin yhteyttä vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioissa yhteensä noin 10 000 kertaa. Valtaosa, eli noin kaksi kolmasosaa, koski vakuutusasioita, kolmasosa pankkiasioita. Sijoitusasioiden määrä pysyi edelleen melko pienenä. Asioista yhdeksän kymmenestä ratkeaa neuvonnan keinoin, ja noin joka kymmenes ratkaistaan asiakkaan ja palveluntarjoajan välisenä riita-asiana, josta FINE antaa ratkaisusuosituksen.
Matkavakuutus tarjoaa turvaa matkailijoille – huomioi luonnonilmiövahingot ja riskialueille matkaamisen rajoitukset7.5.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Matkavakuutuksen huolellinen harkinta ja riittävä kattavuus ovat olennainen osa matkailijan turvallisuutta. Tietoisuus luonnonilmiövahingoista ja niihin varautumisesta sekä riskialueille matkustamisen rajoituksista auttaa matkailijoita tekemään turvallisia valintoja ja varautumaan mahdollisiin haasteisiin matkansa aikana. Laadimme muistilistan matkailijan avuksi luonnonilmiövahinkojen varalle.
Huijaukset - joudunko itse kärsimään vahingon?13.3.2024 07:24:45 EET | Tiedote
Yhä useammat huijauksen uhrit kääntyvät FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan puoleen saadakseen apua. He haluavat selvittää, täytyykö heidän kantaa itse vastuu vahingosta, ja mikä on pankin rooli asiassa. Uusi opas, "Huijausten selvittäminen ja ratkaisukäytännöt FINEssä", tarjoaa kattavaa tietoa moniin huijauksiin ja verkkopetoksiin liittyviin kysymyksiin.
Vakuutukset elämän eri vaiheissa – hyvä tietää4.7.2023 11:39:49 EEST | Artikkeli
Elämän varrella eri vakuutukset korostuvat – nuoren vakuutustarpeet ja tiedot vakuutuksista ovat todennäköisesti erilaiset kuin perheellisen. Omaisuuden ja iän karttuminen sekä muutokset elämäntilanteessa vaikuttavat vakuutusturvaan. Tutustu tietopakettiimme ja lue lisää oppaistamme.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme