Hoidon jatkuvuusmallin jatkokehittämiselle myönteinen rahoituspäätös
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hoidon jatkuvuusmallin kehittämishanke sai valtiolta myönteisen rahoituspäätöksen vuoden 2025 loppuun RRP4-hankkeen kautta. Rahoitus mahdollistaa jo aiemmin käynnistetyn kehittämistyön jatkamisen ja laajentamisen koko hyvinvointialueelle, sekä digitaalisten palveluiden linkittämisen osaksi kehittämistä.
Pohteen asiakkaan kannalta tämä tarkoittaa, että asiakas saa jatkossa yhteyden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisiin helposti ja palveluihin ohjautuminen on entistä sujuvampaa.
Hoidon jatkuvuusmallin keskeisenä elementtinä on potilaan sekä lääkärin ja/tai hoitajan välisen hoitosuhteen jatkuvuus. Potilaan hoidon tukena on tarvittaessa moniammatillisen tiimin muita jäseniä. Vahva tieteellinen näyttö osoittaa, että hoidon jatkuvuuden myötä hoidon laatu ja asiakastyytyväisyys paranevat, sairastuvuus ja kuolleisuus vähenevät merkittävästi ja terveydenhuollon palvelujen kokonaistarve- ja kustannukset pienenevät.
Pohteella pyritään kiinnittämään huomiota koko väestön hoidon jatkuvuuteen ja kehittämään ammattilaisten välisiä konsultaatiokäytäntöjä hoidon jatkuvuus huomioiden. Tavoitteena on myös tiivistää kuntoutus-, mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalveluiden sekä terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden yhteistyötä Pohteen sosiaali- ja terveyskeskuksissa. Hoitosuhteen jatkuvuus varmistetaan nimetyillä vastuuhenkilöillä ja yhteisillä toimintatavoilla. Näitä ovat muun muassa selkeät hoito- tai palveluprosessit, konsultointikäytännöt sovittu, sujuva moniammatillinen yhteistyö ilman päällekkäistä toimintaa tai epäselviä vastuita.
Hoidon jatkuvuutta on edistetty aiemmin kahdella (Tulsote- ja RRP2-) hankkeella. Kehittäminen on käynnissä tällä hetkellä koko Pohteen alueella ja hoidon jatkuvuusmallin käyttöönotossa edetään eri alueilla eri vaiheissa. Omalääkärit on nimetty potilastietojärjestelmään tällä hetkellä Oulussa Kontinkankaan, Tuiran, Oulunsalon ja Kaakkurin alueen asukkaille sekä Nivalan, Pudasjärven, Iin, Muhoksen ja Kempeleen asukkaille. Kaikilla alueilla edistetään myös hoitajan ja asiakkaan välisen hoitosuhteen jatkuvuutta. Moniammatillisen yhteistyön kehittämisen painopiste on nyt käynnissä olevan RRP2-hakkeen ajan ollut Oulun alueella. Kuntoutuksen kanssa tehtävän yhteistyön osalta kehittäminen on laajentunut myös Oulun eteläisen alueelle.
Myönteisen rahoituspäätöksen saanut RRP4-hanke mahdollistaa entistä laajemmin asiakkaiden yhteydensaannin toimintatapojen parantamisen sekä hoidontarpeenarvioinnin tasalaatuistamisen. Hankkeessa jatketaan moniammatillisen yhteistyön kehittämisen laajentamista koko hyvinvointialueelle ja yhteisten toimintamallien luomista. Lisäksi hoidon jatkuvuusmallin tukemiseksi otetaan käyttöön digitaaliset työvälineet sekä kehitetään potilastietojärjestelmää tukemaan entistä paremmin hoidonjatkuvuutta ja ammattilaisten osaamisen kehittämistä. Digitaalisia palveluja kehittämällä pyritään helpottamaan asiakkaan palveluihin ohjautumista, palvelujen saatavuutta sekä tuomaan entistä tiiviimmin digitaaliset ratkaisut osaksi hoitopolkuja.
Sekä käynnissä oleva RRP2- että rahoituspäätöksen saanut RRP4-hanke ovat EU-rahoitteisia hankkeita.
Avainsanat
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Millaista arki ja elämä Pohjois-Pohjanmaalla on? Vastaa kyselyyn, vaikuta tulevaisuuteen ja osallistu arvontaan2.10.2024 10:13:11 EEST | Tiedote
Mikä arjessasi ja elämässäsi Pohjois-Pohjanmaalla on hyvin? Mikä huolettaa? Mihin kaipaat muutosta?
Aluehallitus sai katsauksen uuteen sairaalaan muutosta1.10.2024 18:02:34 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 1.10.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus sai katsauksen uuden sairaalan muuton tilanteesta. Ensimmäiset toiminnot ovat aloittaneet uusissa tiloissa syyskuun alussa.
Kansainvälistä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon viikkoa vietetään 7.-13.10.20241.10.2024 13:50:13 EEST | Tiedote
Palliatiivisen hoidon kehittämisen tärkeimpänä tavoitteena on mahdollistaa potilaan hoidon tarpeen ja toiveiden mukainen oikea-aikainen hoito oikeassa paikassa. Kansainvälisen palliatiivisen ja saattohoidon viikon teemana vuonna 2024 on Palliatiivinen hoito – Muutoksessa mahdollisuus.
Pohteen nimityö on ehdolla Vuoden selväsanaiseksi30.9.2024 14:20:04 EEST | Tiedote
Pohteen nimityö on valittu kolmen finalistin joukkoon Vuoden selväsanainen -kilpailussa. Kilpailun järjestään Kotimaisten kielten keskus.
Esitys Oulaskankaan sairaalan muutoksista etenee tulevaisuuslautakunnasta aluehallitukseen27.9.2024 17:50:18 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta käsitteli kokouksessaan 27.9.2024 Oulaskankaan sairaalan toiminnan muutoksia. Lautakunnan esitystä käsitellään seuraavaksi aluehallituksessa ja aluevaltuusto tekee päätöksen toiminnan muutoksista kokouksessaan 29.10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme