Kesänopeuksiin aletaan siirtyä 8.4. alkaen Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poisto aloitetaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa maanantaina 8.4.2024, mikäli sää- ja keliolosuhteet sen sallivat. Koko maassa on määrä palata kesäajan nopeusrajoituksiin huhtikuun loppuun mennessä. Tielläliikkujien on otettava kevään mahdollisesti vaihtelevat olosuhteet huomioon niin ajamisessa kuin rengasvalinnassakin.
Renkaat olosuhteiden mukaan
Kesärenkaiden vaihtoa kannattaa pohtia oman ajoympäristön mukaan. Jos ajaa talvisilla teillä, ei kannata pitää turhaa kiirettä. Monilla talvirenkaina ovat nastarenkaat. Nastoja saa käyttää maaliskuun loppuun saakka ja vielä senkin jälkeen, jos sää tai keli sitä edellyttää. Oikea rengasvalinta on kuljettajan vastuulla.
Nopeus tilanteen tasalle
Vaikka kesänopeuksiin siirrytäänkin, voi turvallinen ajaminen edellyttää alempia nopeuksia kuin nopeusrajoitusmerkki sallisi. Talvi on ollut runsasluminen, ja sulamisvedet lisäävät riskiä liukkauteen etenkin aamun tunteina. Talven jäljillä monilla teillä on päällysteessä kuoppia, halkeamia tai muita vaurioita.
Liikennemerkissä oleva lukema on nimensä mukaisesti suurin sallittu nopeus, jota ei saa ylittää, mutta jonka alle voi ja saa ajaa, jos esimerkiksi keliolosuhteet sitä edellyttävät. Myös arvokasta polttoainetta tai sähköä säästyy, jos ajaa maltillisella ja ennakoivalla ajotyylillä.
Yhteyshenkilöt
Liikenneturvallisuusvastaava Janne Saarikoski, Kaakkois-Suomen ELY-keskus (p. 0295 029 000)
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomen ELY-keskus purkaa urakkasopimuksen Tehan Oy:n kanssa -Yksikään neljästä siltakohteesta ei valmistunut sopimuksen mukaisessa ajassa4.10.2024 15:10:03 EEST | Tiedote
Purettava kokonaisurakka sisälsi neljän sillan uusimis- ja korjaustöitä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus uusii kaksi putkisiltaa Etelä-Karjalassa – työt alkavat 21.10.20242.10.2024 09:50:53 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on aloittamassa putkisiltaurakkaa, joka sisältää kahden putkisillan uusimisen Rautjärvellä ja Savitaipaleella. Rakennustyöt toteutetaan molemmilla silloilla 21.10.2024 – 21.11.2024 välisenä aikana, jolloin käytössä on kiertotiet.
YIT Suomi Oy jatkaa Kouvolan teiden kunnossapitäjänä ja samalla Iitin kunnan alueelle sijoittuvien valtion teiden hoito siirtyy Uudellemaalle30.9.2024 14:53:06 EEST | Tiedote
Kouvolan uusi hoitourakka (v. 2024–2029) käynnistyy 1.10.2024, ja siinä yhteydessä Iitin kunnan alueelle sijoittuvien valtion omistamien teiden hoito siirtyy osaksi Uudenmaan ELY-keskuksen Heinolan, Lahden ja Mäntsälän hoitourakoita.
Liikenne Husulan tunnelissa Haminassa ohjataan kiertotielle tunnelin huoltotöiden vuoksi 1.10.2024 klo 9.00 – 2.10.2024 klo 06.00 väliseksi ajaksi25.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Husulan tunneli suljetaan tunnelijärjestelmän huolto- ja pesutöiden takia, ja liikenne ohjataan tunnelin varareitille.
Työttömien määrä kasvoi yhdeksällä prosentilla vuodentakaisesta Kaakkois-Suomessa24.9.2024 08:04:45 EEST | Tiedote
Työttömien määrä kasvoi Kaakkois-Suomessa edellisvuoden elokuusta yhdeksällä prosentilla. Nuorisotyöttömyys ja ulkomaalaistaustaisten työttömien määrät nousivat suhteellisesti kaikkia työttömiä enemmän. Pitkäaikaistyöttömien määrässä kasvua on kuusi prosenttia. Lomautettuja oli vuodentakaista neljä prosenttia vähemmän. Uusia avoimia työpaikkoja oli elokuussa 54 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme