YIT Suomi Oy jatkaa Kouvolan teiden kunnossapitäjänä ja samalla Iitin kunnan alueelle sijoittuvien valtion teiden hoito siirtyy Uudellemaalle
Kouvolan uusi hoitourakka (v. 2024–2029) käynnistyy 1.10.2024, ja siinä yhteydessä Iitin kunnan alueelle sijoittuvien valtion omistamien teiden hoito siirtyy osaksi Uudenmaan ELY-keskuksen Heinolan, Lahden ja Mäntsälän hoitourakoita.
Lisäksi osa Luumäen ja Savitaipaleen kunnan alueen tiestöstä siirtyy Kouvolan hoitourakkaan 1.10.2024 alkaen.
Hoitotyöt toteutetaan Kaakkois-Suomessa neljänä useampivuotisena urakkana, joista Kouvolan hoitourakka kilpailutettiin tänä vuonna. Voittajaksi valittiin YIT Suomi Oy, joka hoiti myös edellisen Kouvolan hoitourakan vuosina 2019–2024.
Väylävirasto määrittelee maanteille palvelutason. Palvelutason toteutumisesta huolehtivat paikallisten ELY-keskusten liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueet, jotka tilaavat teiden kunnossapidon. Hoitourakat eivät ole keskenään samanlaisia, vaan alueissa ja sääolosuhteissa on eroja. Urakoitsijat voivat kuitenkin vaikuttaa työllään asiakkaiden eli tienkäyttäjien tyytyväisyyteen. Esimerkiksi urakan henkilöstö, työkoneiden ja -laitteiden valinta, työskentelytavat, sääolosuhteiden ennakointi, toimenpiteiden ajoitus ja aluetuntemuksen hyödyntäminen ovat isossa roolissa urakoitsijoiden työn onnistumisessa.
Yhteyshenkilöt
Maanteiden hoidon projektipäällikkö Matti Hämäläinen, p. 0295 029 000 (vaihde).
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen yrityspalvelutiimi sparraa ja neuvoo yrityksiä myös vuonna 202513.12.2024 14:33:30 EET | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen yrityspalvelutiimi uudistuu ja jatkaa palvelujen tarjoamista Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa myös vuonna 2025. Palvelukokonaisuuteen kuuluu muun muassa rahoitus- ja neuvontapalveluja yrityksen elinkaaren eri vaiheissa.
Kaakkois-Suomessa nimetty ensimmäinen Helmi-keskittymä – Salpausselkien helminauhat nostaa esiin harjuluonnon arvoja27.11.2024 11:35:41 EET | Tiedote
Salpausselkien helminauhat on Kaakkois-Suomen ensimmäinen Helmi-keskittymä. Helmi-keskittymät ovat alueellisesti tunnistettuja luonnon monimuotoisuudeltaan arvokkaita seutuja, joilla on myös luonnonhoidon ja ennallistamisen tarpeita. Ehdotus Helmi-keskittymästä on valmisteltu ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelman 2021–2030 alueellisessa yhteistyöryhmässä sidosryhmien kanssa.
Etelä-Karjalassa lomautusten suhteellinen kasvu kaikista maakunnista suurin26.11.2024 08:07:58 EET | Tiedote
Kaakkois-Suomessa oli lokakuussa työttömiä 13 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Etelä-Karjalassa työttömien määrä nousi Kymenlaaksoa huomattavasti enemmän, mitä selittää osin lomautusten merkittävä lisääntyminen Etelä-Karjalassa. Maakunnan lomautusten suhteellinen kasvu (+51 %) on koko Suomen maakunnista suurin. Työttömyyden kuva on muutoin pysynyt suurin piirtein edellisten kuukausien kaltaisena Kaakkois-Suomessa.
Ainutlaatuisessa kokeiluissa Kuutostiellä Taavetissa testataan formiaatteja tiesuolauksen sijasta20.11.2024 12:59:51 EET | Tiedote
Väylävirasto ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus kokeilevat kuluvana talvena, miten pelkästään formiaatit toimivat tiesuolan sijasta liukkaudentorjunnassa pohjavesialueella. Vastaavaa tutkimusta ei tiettävästi ole tehty muualla maailmassa vastaavissa liikenneoloissa. Kokeilun tuloksia tullaan hyödyntämään muillakin Suomen pohjavesialueilla.
Tienkäyttäjät ovat puhuneet: Maanteiden kuntoon kesäkaudella oltiin koko Suomessa viime vuotta tyytyväisempiä, mutta kaakossa tyytyväisyys hieman laski15.11.2024 11:37:58 EET | Tiedote
Sekä yksityishenkilöiden että ammattiautoilijoiden tyytyväisyys maanteiden tilaan ja kuntoon kesäkaudella 2024 nousi koko Suomessa hieman vuoteen 2023 verrattuna, selviää Väyläviraston tilaamasta tuoreesta tutkimuksesta. Kaakkois-Suomesta löytyy paljon kriittisiä ammattiautoilijoita, koska raskaan liikenteen kokonaistyytyväisyys maanteiden tilaan laski selvästi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme