Kehysriihessä on muistettava vastuullinen ja puhdasta siirtymää tukeva teollisuuspolitiikka – kasvun edellytykset pitää varmistaa
Hallituksella on edessään Suomen suunnan kannalta tärkeä tehtävä, kun se ensi viikon kehysriihessä etsii keinoja tehdä välttämättömiä sopeutuksia. Rajusti alijäämäistä ja velkavetoista kansantaloutta on syytäkin uudistaa merkittävällä tavalla. Toimien tulee kuitenkin varmistaa kasvun edellytykset vientiteollisuudessa.
Suomi elää viennistä ja nousee kansantalouden syvästä kuopasta vain toimivan vientiteollisuuden avulla. Hallituksen tulee kehysriihessä tehdä vastuullista ja puhdasta siirtymää tukevaa teollisuuspolitiikkaa. Teollisuuden toimintaympäristö on pidettävä kilpailukykyisenä ja houkuttelevana uusille investoinneille, jotta Suomeen saadaan uuden sukupolven puhtaan siirtymän teollisuutta ja työpaikkoja.
Teollisuus elää valtavassa globaalissa murroksessa. Jokainen teollisuusvaltio haluaa osansa puhtaan siirtymän mullistuksesta, jossa uusien innovaatioiden teollisuus, tehtaiden sijainti ja työpaikat jaetaan uudelleen. Suurvallat ovat ymmärtäneet teollisuuden merkityksen hyvinvoinnin tukijalkana, ja useat maat ovat lähteneet rajuihin valtiontukitoimiin varmistaakseen investoinnit ja työpaikat omalle maaperälleen. Suomi ei rahanjakokilpailussa pärjää, joten meidän tulee maana keskittyä vahvuuksiimme ja tehdä yhteistyössä kaikkemme toimintaympäristön houkuttelevuuden parantamiseksi.
Teollisten investointien kannalta on tärkeää viedä käynnissä olevia luvitusprosessien perustavanlaatuista uudistamista määrätietoisesti eteenpäin ja löytää ratkaisuja, jotka vähentävät byrokratiaa ja ennen kaikkea nopeuttavat luvitusta.
– Luvituksen on oltava merkittävästi nopeampaa ja ennakoitavampaa, jotta uuden sukupolven investoinnit ja työpaikat eivät karkaa muualle, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.
Suomalaisen teollisuustuotannon kilpailukyvyn turvaamiseksi kilpailukykyinen verotus, energiatukien palauttaminen viime vuosien tasolle ja sähköistämisen tuen jatkaminen tasatahtia kilpailijamaiden kanssa ovat perusteltuja. Puhtaan siirtymän tukemiseksi on myös huolehdittava energiainfran ja toimintaympäristön kehittämisestä kokonaisvaltaisesti.
– Tässä tilanteessa olisi vastuutonta heikentää teollisuuden kilpailukykyä ja investointiolosuhteita. Kemianteollisuuden mielestä Suomessa tulee säilyttää kilpailukykyinen verotus teollisuudelle, elvyttää TEM:n investointeihin tarkoitetut energiatuet ja jatkaa sähköistämisen tukea. Lisäksi tulee huolella tarkastella millä keinoin puhdasta siirtymää voisi edistää entisestään. Näin Suomeen saadaan lisää teollisuutta, työpaikkoja ja kauan kaivattua kasvua, sanoo Aalto.
TKI-panostukset tukemaan kasvua
Uudistuva teollisuus tarvitsee innovaatioita, ja valtio onkin tekemässä kauan kaivattuja investointeja T&K-rahoitukseen. Jotta investoinnit toimisivat, kuten niiden pitäisi toimia, eli tuottaisivat kasvua ja uusia työpaikkoja Suomeen, panostukset tulee ohjata yritysvetoisesti. TKI:n vuoden 2025 lisärahoituksesta suurin osa tulee ohjata Business Finlandin kautta yritysvetoiseen T&K-toimintaan.
Tällä hetkellä TKI-rahoitus ohjautuu pääosin korkeakoulusektorille. Vuonna 2022 valtion T&K-menoista korkeakoulusektorille meni noin 1,4 miljardia euroa ja yrityssektorille 244 miljoonaa euroa. Kansainvälisessä vertailussa Suomen julkinen T&K-rahoitus yliopistoille ja korkeakouluille on hyvällä tasolla, mutta yritysten T&K-kannusteet ovat selvästi kilpailijamaita heikommat.
Suomessa on kunnianhimoinen tavoite nostaa TKI-rahoitus neljään prosenttiin BKT:sta vuoteen 2030 mennessä. Jotta tavoitteeseen voidaan päästä, yrityssektorin tulisi lisätä rahoitusta noin 1,9 miljardilla eurolla vuoteen 2030 mennessä.
– Investointimäärä on valtava. Jos neljän prosentin tavoite halutaan saavuttaa, se vaatii huomattavaa muutosta TKI-rahoituspolitiikassa. Lisärahoituksen tulee kehysriihessä painottua yritysvetoiseen TKI-toimintaan, koska ilman rahoituksen tuomaa suoraa lisäkannustetta yritysten investoinnit T&K:hon eivät tule nousemaan toivotulle tasolle, sanoo Aalto.
Osaajapulasta kärsivä teollisuus tarvitsee tulevaisuuden tekijöitä, ja on tärkeää huolehtia nuorten polusta työelämään. Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen resurssit tulee turvata ja nuorten moniammatilliseen tukeen koulupolulla tulee löytää panostuksia.
Yhteyshenkilöt
Mika AaltoToimitusjohtajaKemianteollisuus ry
Puh:+358 50 438 9247mika.aalto@kemianteollisuus.fiTwitter: @Kemianteollisuu - https://twitter.com/Kemianteollisuu Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä. Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa. Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuuden yritysten tilanne yhä vaikea – lomautuksia poikkeuksellisen paljon20.9.2024 09:06:04 EEST | Tiedote
Kemianteollisuuden tuotantomäärät ovat kääntyneet pieneen kasvuun ensimmäistä kertaa kesän 2022 jälkeen. Kysyntä on kuitenkin edelleen huomattavasti keskiarvoa matalampaa ja suhdannearviot yhä negatiivisia. Selkeää käännettä parempaan saadaan vielä odottaa, selviää toimialakatsauksessa.
VTT:n selvitys: Tekoäly ja raaka-ainemurros muovaavat Suomen kemianteollisuuden tulevaisuutta17.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Uusiutuvat ja biopohjaiset raaka-aineet, tekoäly ja datan hyödyntäminen, osaajien saatavuus ja geopoliittiset jännitteet vaikuttavat merkittävästi suomalaisen kemianteollisuuden kehitykseen, selviää Kemianteollisuus ry:n VTT:ltä tilaamasta ennakointiselvityksestä, joka toteutettiin alkuvuodesta 2024. Selvityksen tavoitteena oli tunnistaa toimialan tulevaisuutta muokkaavia keskeisiä trendejä, auttaa varautumaan niihin ja näyttää suuntaa kestävämmälle toiminnalle.
Kutsu: Kemianteollisuuden toimialakatsaus perjantaina 20.9. kello 916.9.2024 13:44:10 EEST | Kutsu
Kemianteollisuuden suhdannetilanne on jatkunut haastavana, vaikka tuotantomäärät ovatkin elpymässä kahden vuoden laskun jälkeen.
Teollisuuden kilpailukyvyn turvaaminen mahdollistaa kasvun3.9.2024 20:17:13 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihi vuodelle 2025 ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Hallitus pyrkii hallitusohjelmansa mukaisesti lisäämään työn kannustavuutta ja tasapainottamaan julkista taloutta. Tehtävä on vaikea valtavan alijäämän ja heikon kasvun vuoksi. Kasvun avaimet löytyvät teollisuudesta ja viennistä, jonka kilpailukyvyn turvaaminen tulee olla hallituksen kärkitavoite.
Uusi tiedekilpailu: Suomen ja Viron koululaiset ratkovat tulevaisuuden haasteita tunnettujen yritysten kanssa28.8.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Kemianteollisuus ry, Elintarviketeollisuusliitto ry ja Metsäteollisuus ry ovat yhdessä virolaisten sisarjärjestöjensä kanssa käynnistäneet kilpailun yläkoululaisille Suomessa ja Virossa. Kilpailussa yläkouluikäiset nuoret ideoivat ratkaisuja yritysten suunnittelemiin tulevaisuuden haasteisiin. Haasteet voivat liittyä esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja energiamurrokseen. Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Viron elinkeino- ja viestintäministeriö ovat kilpailun suojelijoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme