Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi
Toimihenkilöliitto Erto kiittää kehysriihen päätöstä laajentaa optometristien toimivaltuuksia. 1960-luvulta peräisin olevan vanhentuneen pykälän kumoamisella silmäterveyden hoitojonot lyhenevät, asiakkaiden kustannukset laskevat, palvelu paranee erityisesti harvaan asutuilla alueilla ja julkinen talous säästää kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.
Kehysriihen päätöksellä jopa 150 000 silmäterveyden asiakaskäyntiä voi siirtyä silmätautien erikoislääkäreiltä optometristeille.
"Jatkossa kuluttaja voi halutessaan tarkistuttaa näkönsä silmälaseja uusiessaan sekä edullisemmin että paremmin palveluajoin koko maassa. Erikoislääkäriin saa toki jatkossakin mennä, mutta siihen ei tarpeettomasti pakoteta", toteaa Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.
"Kehysriihen päätös on tarpeellinen ja Erto haluaa yhdessä jäsenyhdistyksensä Suomen Optometrian Ammattilaiset ry:n kanssa kiittää hallitusta tehdystä päätöksestä. Päätöksestä hyötyvät kaikki", jatkaa Aaltonen.
Suomessa tällä hetkellä voimassa olevan ammattihenkilöasetuksen 16 pykälän mukaan optikko ei voi itsenäisesti määrätä silmälaseja ilman silmälääkärin lupaa, mikäli henkilölle on tehty jokin kirurginen toimenpide kuten kaihileikkaus tai taittovirheleikkaus. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa silmälasien uusimisen voi vastaavassa tilanteessa Suomesta poiketen hoitaa optometristi.
Ja tämän edellämainitun pykälän hallitus päätti kehysriihessään poistaa.
Pykälän kumoaminen mahdollistaa järkevän silmäterveyden hoidon suunnittelun
Silmäterveyden hoitojonoissa on tällä hetkellä noin 29 000 ja pelkästään kaihileikkausjonoissa lähes 13 000 potilasta. Näkeminen ja silmäterveys Näe ry:n ja Soa ry:n arvion mukaan uudistus tulee lyhentämään Suomen eurooppalaisittain poikkeuksellisen pitkiä silmäterveyden hoitojonoja.
Näe ry arvioi, että uudistus vapauttaa toteutuessaan erikoislääkärien työajasta vähintään 25 prosenttia silmäsairauksien hoitojonojen purkamiseen. Hallituksen päätöksen ansiosta optometristit pääsisivät tekemään koulutustaan vastaavia tarkastuksia ja silmäterveyden erikoislääkärit voisivat keskittyä silmätauteihin.
Silmätautien erikoislääkäreitä on Suomessa noin 500 ja terveydenhuollon ammattilaisia optometristeja noin 1300.
"Kumottavaksi päätetty pykälä on pakottanut vuosittain jopa 150 000 silmälasejaan uusivaa asiakasta hakemaan silmälasimääräyksen erikoislääkäriltä. Vain sen takia, että silmiin on joskus, vaikkapa vuosia sitten, tehty nykyään pieneksi arvioitava toimenpide. Tässä tuhlataan sekä resursseja että rahaa", sanoo Aaltonen.
"Kaksi kolmasosaa silmälääkäriasiakkaista on ihmisiä, joille on tehty kirurginen operaatio. Optometristit voisivat hoitaa vuositasolla arviolta jopa 150 000 sellaista käyntiä, joihin asetuksen vuoksi joudutaan tällä hetkellä käyttämään silmälääkäriä. Silmälääkäreiden arvokkaasta ajasta vapautuisi minimissään neljännes vakavien silmäsairauksien hoitoon. Näin helpotettaisiin satojen tuhansien suomalaisten elämää ja Kela-korvaukset ohjautuisivat sairauksien hoitoon", sanoo Soan puheenjohtaja ja Erton hallituksen jäsen Riikka Torvela.
Kehysriihen päätöksen toteutuksen jälkeen esimerkiksi silmälasejaan uusivalla olisi edelleen mahdollisuus käydä silmälääkärin vastaanotolla ja saada siitä Kela-korvaus, mutta halutessaan hän voisi käyttää paikallista optometristipalvelua ilman Kela-korvausta. Tällä hetkellä silmälääkärin vastaanotto maksaa asiakkaalle Kela-korvauksen jälkeen yleensä noin 100 euroa. Optometristin tarkastuksen arvioitu hinta olisi tästä reilusti alle puolet.
Suomen Optometrian Ammattilaiset ry (Soa) tekee aktiivista yhteistyötä näönhuollon asioissa Näkeminen ja silmäterveys Näe ry:n kanssa. Yhteistyön yhtenä tavoitteena on ollut nyt toteutunut kehysriihen päätös. Soa on Toimihenkilöliitto Erton jäsenyhdistys.
Lue myös Soan tiedote aiheesta ›
Lue Näe ry:n tiedote aiheesta ›
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juri AaltonenPuheenjohtajaToimihenkilöliitto Erto
Puh:040 553 8536juri.aaltonen@erto.fiwww.erto.fiToimihenkilöliitto Erto on olemassa, jotta kaikilla olisi parempi työelämä. Erto on yhteiskunnallinen keskustelija ja neuvottelija, jonka 13 000 jäsentä työskentelevät yksityisillä aloilla asiantuntijatehtävissä. Erto neuvottelee ja sen jäsenet hyväksyvät vuosittain useita merkittäviä valtakunnallisia työehtosopimuksia ja palkkasuosituksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO
Eläintenhoitoalan keskittyminen nostanut hintoja ja heikentänyt ansiokehitystä5.11.2024 11:54:54 EET | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaiseman selvityksen mukaan eläinlääkärimarkkinoiden keskittyminen kahdelle pääomasijoittajavetoiselle ketjulle on johtanut hintojen nousuun. Erton palkkakyselyn mukaan markkinajohtajuus on lisäksi heikentänyt alan palkkakehitystä.
Jopa yli 1000 työntekijän vähennys sosiaalialan järjestöihin5.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Valtion tukien leikkaaminen iskee järjestökenttään kuin ydinpommi. Erto pelkää Stean tukileikkausten johtavan vuoden 2025 aikana jopa yli 1000 työntekijän vähentämiseen sosiaalialan järjestöissä. Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa 20 % alan henkilöstöstä. Palkatun henkilöstön vähentämisen lisäksi vähintään tuhansien vapaaehtoisten työ estyy leikkausten takia. Palvelut heikentyvät, syrjäytyminen lisääntyy.
Erto: Kilpailuviraston selvitys pieneläinklinikoiden markkinasta hyvä asia21.8.2024 11:35:55 EEST | Tiedote
Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti 12.6.2024 tekevänsä selvityksen pieneläinlääkärimarkkinan toimivuudesta. Selvitys keskittyy erityisesti arvioimaan, mikä vaikutus alan yrityskaupoilla on ollut markkinoiden toimivuuteen. Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.
Erto: Kilpailuviraston selvitys pieneläinklinikoiden markkinasta hyvä asia21.8.2024 11:31:07 EEST | Tiedote
Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti 12.6.2024 tekevänsä selvityksen pieneläinlääkärimarkkinan toimivuudesta. Selvitys keskittyy erityisesti arvioimaan, mikä vaikutus alan yrityskaupoilla on ollut markkinoiden toimivuuteen. Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.
Erto ilmoitti kolme alaa lakkoon11.3.2024 09:43:17 EET | Tiedote
Erton lakkoaloiksi 21.–22.3. taloushallinto, sosiaalialan järjestöt ja optinen ala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme