// Korjattu tiedote // Pressikuvat lisätty: Suomen merimuseon näyttelyssä nähdään meren inspiroimaa huippumuotia ja klassikoita vuosikymmenien varrelta
Suomen merimuseossa avautuvan näyttelyn Oceanista – muoti ja meri pääosaan nousee merestä, merenkulkijoista ja meriluonnosta inspiroitunut huippumuoti. Laajassa, noin 110 vaatetta ja asustetta kokoavassa näyttelyssä nähdään myös vahvoja muistoja herättäviä merihenkisiä klassikkoasuja ja katumuotia aina 1800-luvun loppupuolelta asti. Näyttely on avoinna 19.4.–29.9.2024.

Useat nyt nähtävistä muotiluomuksista on esitelty ensimmäistä kertaa kansainvälisillä näytöslavoilla.
Tunnetuista muotibrändeistä edustettuina ovat muun muassa Chanel, Versace, Thom Browne, Jean Paul Gaultier, Iris van Herpen, Maison Margiela, Moncler, Eilish Macintosh, Philip Treacy, Sumiko Iwakiri sekä taiteilijakaksikko Pierre & Gilles.
Suomalaisista muotisuunnittelijoista nähdään muun muassa nykyisin Samujiin pääsuunnittelijana työskentelevän Anne-Mari Pahkalan muovijätteestä valmistettu iltapuku sekä vuoden 2021 nuorena suunnittelijana palkitun Idaliina Frimanin Itämeren tilanteesta ja perinteisistä merenkulun vaatteista inspiroitunut mallisto.
”Valitut asut edustavat haute couturea, käsityötaidetta, ja hämmästyttävät myös materiaaleillaan. Niissä voi nähdä mm. meripihkaa, kalakollageenia, ja esimerkiksi Charlotte McCurdyn leväpohjaisesta muovista valmistettu sadetakki sitoo ilmakehän hiiltä ja on hiilinegatiivinen”, näyttelypäällikkö Minerva Keltanen Suomen kansallismuseosta kertoo. Uusia teknologioita perinteiseen käsityötaitoon yhdistää myös meriluonnosta aiheita ammentava Iris van Herpen.
Näyttelyssä on esillä myös lukuisia asusteita, kuten suomalaisen Lovian lohennahasta valmistettu iltalaukku ja Chanelin merimieslookia henkivät korkokengät.
Merimieslook pysyy muodissa
Näyttelyn aikaperspektiivi ulottuu yli sadan vuoden päähän.
Merihenkinen lastenvaatebuumi käynnistyi vuonna 1846 Englannista, kun nelivuotias prinssi Edvard ikuistettiin muotokuvaan päällään kuninkaallisen huvijahdin merimiesten univormua jäljittelevä asu. Kuva käynnisti vuosisataisen lastenmuotitrendin myös Suomessa, näyttelyssä esillä on Sibeliuksen tyttärelle kuulunut merimiespuku. Suuri kansa kopioi tuolloin, aivan kuten nykyäänkin, julkkisten muotia.
”Merellinen muoti henkii nostalgiaa ja kertoo reippaasta ja tervehenkisestä ihmisestä. Toisaalta merimiehet tatuointeineen on esitetty myös paheellisina ja hypermaskuliinisina fantasioina kuten taiteilijakaksikon Pierre & Gillesin tai Tom of Finlandin maailmassa”, Suomen kansallismuseon näyttelyamanuenssi Erik Tirkkonen kertoo.
Alkujaan Ranskan merivoimien asuun kuulunutta sinivalkoista raitapaitaa on nähty niin taiteilija Andy Warholin kuin Picassonkin päällä. Näyttelyn raitapaidat ovat Orcivalin, Marimekon ja muotisuunnittelija Jean Paul Gaultierin, joka haastatteluissa on kertonut olleensa jo nuoresta pitäen täysin riippuvainen raidoistaan. Coco Chanel puolestaan vakiinnutti merihenkisen muodin näytöksiinsä jo 1930-luvullla.
Suomeen muotivirtaukset saapuivat 1800-luvun lopulla etenkin Pariisista. Muotilehdet esittelivät viimeisintä tyyliä ja salongit valmistivat vaatteita paremmalle väelle, josta ne jalkautuivat tavallisen kansan pariin ja lopulta käyttövaatteiksi.
Muotisuunnittelijoiden asujen rinnalla nähdään ikonisia merimiesvaatteita Suomen kansallismuseon omista puku- ja tekstiilikokoelmista, jotka kuuluvat Suomen merkittävimpiin. Esillä on muun muassa hailuotolaisen Sofia Björnholmin liki sata vuotta sitten kutoma tikkuröijy, perinneneule, jonka pohjalta on laadittu paitamallin ensimmäinen käytössä oleva neuleohje. Hailuotolaisiin villapaitoihin liittyvä perinne löytyy myös elävän perinnön kansallisesta luettelosta.
Näyttely pohjaa Tanskan kansallisen merimuseon Museet for Søfartin kävijäennätyksen rikkoneeseen samannimiseen näyttelyyn. Kotkaa varten sitä on vahvasti muokattu Suomen kansallismuseon omien kokoelmien, lainojen ja hankintojen pohjalta. Suomen merimuseo on näyttelyn ensimmäinen vierailukohde, ja Kotkasta se jatkaa Göteborgiin.
Näyttelyn opastukset ovat tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin 25.6.–10.8. klo 12–12.30, ja ne sisältyvät sisäänpääsymaksuun.
Oceanista – muoti ja meri Suomen merimuseossa 19.4.–29.9.2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erik TirkkonenNäyttelyamanuenssiSuomen kansallismuseo
Suomen merimuseo
Minerva KeltanennäyttelypäällikköSuomen kansallismuseo
Puh:0295 336 463minerva.keltanen@kansallismuseo.fiKuvat






Linkit
Tietoa julkaisijasta
Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo
Kansallismuseo vierailee Etelä-Pohjanmaan museossa – mukana Suomen merkittävimpiä kulttuurihistoriallisia aarteita yli 8000 vuoden ajalta14.3.2025 08:27:17 EET | Tiedote
Peruskorjaus- ja lisärakentamishankkeen takia kiinni oleva Kansallismuseo tekee sulkuaikanaan lyhyitä vierailuja museoihin eri puolille Suomea. Seuraava pysähdys on Etelä-Pohjanmaan museon Kivinavetassa Seinäjoella 22.–23.3.2025.
Hämeen linna avaa talviloman kunniaksi lapsille uuden elämyksellisen tilan13.2.2025 08:22:21 EET | Tiedote
Hämeen linnassa avautuu talvilomalla lasten oma tila, Hovinarrin tupa, jossa voi itse kokea ja tutkia historiaa. Talviloman ohjelmassa on paljon muutakin, kuten 1600-luvun aseharjoitus.
Muminäventyret som öppnas på Finlands sjöhistoriska museum får besökaren att fundera över livets stora frågor4.2.2025 07:30:00 EET | Pressmeddelande
Utställningen Mod, kärlek, frihet! som öppnas på Finlands sjöhistoriska museum i Kotka bjuder in besökarna till ett magiskt muminäventyr. Utställningen är öppen 14.2.2025–7.3.2027.
Suomen merimuseossa avautuva Muumiseikkailu pistää pohtimaan elämän suuria kysymyksiä4.2.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen merimuseossa Kotkassa avautuva näyttely Rohkeus, rakkaus, vapaus! kutsuu kävijät keskelle taianomaista Muumiseikkailua. Näyttely on avoinna 14.2.2025–7.3.2027.
Moomin Adventure opening at the Maritime Museum of Finland makes you think about the big questions in life4.2.2025 07:30:00 EET | Press release
The exhibition Courage, Freedom, Love! opening at the Maritime Museum of Finland in Kotka, will take visitors on a magical Moomin adventure. The exhibition will be open from 14 February 2025 to 7 March 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme