Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Liikenneonnettomuus Siikajoella, osallisena ambulanssi ja traktori

Jaa

Perjantaina 19.4. noin kello 9 tapahtui traktorin ja hälytysajossa olleen ambulanssin peräänajokolari Siikajoella Ruukintiellä. Kolarissa oli neljä osallista, jotka kaikki kuljetettiin jatkotutkimuksiin.

 Tämänhetkisen tiedon mukaan kolme potilasta on hoidettavana Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Yksi potilas on ohjattu tutkimuksiin Raahen sairaalaan. Potilaiden tila on tällä hetkellä vakaa.  

Törmäyksessä ambulanssi vaurioitui pahoin ja traktori kaatui kyljelleen. Tie oli poikki kokonaan noin puolen tunnin ajan. 

– Tämä on valitettava onnettomuus, joka on sattunut, kun ambulanssi on ollut hälytysajossa. Selvitämme Pohteella osaltamme tapahtumien kulun normaalien prosessiemme mukaisesti, toteavat OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuejohtaja Päivi Laurila ja pelastusjohtaja Petteri Jokelainen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye