SDP EDUSKUNTA

SDP:n Tuppurainen: Perussuomalaiset rikkoi jälleen yhden lupauksensa, sote ja hoitajat leikkuriin

Jaa

Hallituksen kehyspäätöksellä rikottiin viimeisiä perussuomalaisten vaalilupauksista, sanoo sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen. Soten ja hoitajien piti olla puolueen erityissuojelussa, toisin kävi.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Ennen vaaleja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra totesi, ettei perussuomalaiset koskisi soteen tai leikkaisi hoitajien määrästä. Purra jopa arvioi, ettei sote-alan työvoimapulan korjaaminen onnistu ilman resursseja. Ministerinä Purran sakset leikkaavat säälimättä sosiaalihuollon ja perusterveydenhoidon palveluista, erikoissairaanhoidosta ja hoidon pääsyn turvaavasta hoitotakuusta.

Tuppurainen muistuttaa, että vielä joulukuussa 2022 puheenjohtaja Purra oli laittamassa valtion menoja ”tärkeysjärjestykseen”. Nyt tuo järjestys on selvinnyt.

- Perussuomalaiset puhuivat ”maailmanparantamismenoista” ja antoivat ymmärtää, että kun näistä leikataan, niin rahahuolet hälvenevät. Nyt leikataankin suomalaisten parantamismenoista, meille kaikille kuuluvista sosiaali- ja terveyspalveluista. Tätäkö se perussuomalaisten ”Suomi ensin” tarkoitti?

Tuppurainen huomauttaa, että samaan aikaan kun hallitus romuttaa julkista terveydenhoitoa hoitoon pääsyä vaikeuttamalla ja siirtää vastoin parempaa tietoa painopistettä perusterveydenhuollosta enemmän erikoissairaanhoitoon, se jakaa rahaa yksityiselle puolelle ja suojelee hyvätuloisia.

- Hallituksen halu säästää sote-palveluista ei yllä yksityisen puolen palveluihin. Sanotaan että on pakko säästää, mutta kun saajapuolella on yksityinen terveysbisnes, rahaa riittää, eikä vaikutusarvioita kysellä. Samalla kun kaikkien yhteisistä, julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista leikataan, perussuomalaiset pistävät yksityisen puolen terveysjäteille satojen miljoonien piikin auki.

Yhteyshenkilöt

Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja

Puh:09 432 3186

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Savo-Karjalan kansanedustajat jättivät yhteistyössä aloitteita ensi vuoden budjettiin4.10.2024 13:45:58 EEST | Tiedote

– Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajat jättivät yhteistyössä 21 talousarvioaloitetta vuoden 2025 budjettiin, kun niiden jättöaika päättyi perjantaina klo 12.00. Pääosa aloitteista käsittelee väyläverkon määrärahoja valtion teillä, mutta mukana on myös Itä-Suomen yliopistoa, Joensuun nuorisoverstasta, museoita, talohankkeita sekä lentopaikkoja, selvittää vaalipiirin yhteistyöverkoston vuoden 2024 vetäjä kansanedustaja Timo Suhonen (sd).

SDP:n Juha Viitalalta aloitteita liikenneturvallisuuden, kulttuurin ja luontokohteiden edistämiseksi Satakunnassa4.10.2024 13:41:19 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Viitala on jättänyt seitsemän talousarvioaloitetta, jotka tähtäävät liikenneturvallisuuden parantamiseen, kulttuurin edistämiseen ja vankien kuntouttavan työn tukemiseen Satakunnassa. Aloitteilla pyritään muun muassa lisäämään alueen liikenneturvallisuutta, vahvistamaan kulttuuritarjontaa ja hyödyntämään vankien työpanosta Metsähallituksen luontokohteiden ylläpidossa.

SDP:n Peltonen esittää riista-aidan rakentamista Lahdenväylällä Keravan ja Järvenpään välille4.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen kantaa suurta huolta liikenneturvallisuudesta vilkkaasti liikennöidyllä Lahdenväylällä. Tieosuudelta puuttuu tällä hetkellä yhteensä kuusi kilometriä riista-aitaa Keravan ja Järvenpään väliltä. Peltonen on tänään jättänyt talousarvioaloitteen, jossa hän ehdottaa lisämäärärahaa valtion ensi vuoden budjettiin puuttuvan riista-aidan rakentamiseksi tieosuudelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye