HelsinkiMissio

Väkivaltarikollisuudesta on mahdollista irtautua – Aggredin toiminta laajenee Suomessa

Jaa

Aggredi auttaa kodin ulkopuolisen väkivallan tekijöitä irti väkivallasta. Yhä useampi väkivaltarikollinen saa apua toiminnan laajentuessa tänä keväänä Lappiin, Etelä-Pohjanmaalle ja Kanta-Hämeeseen. Aggredi toimii nyt kymmenellä paikkakunnalla.

Aggredi-menetelmä on kehitetty HelsinkiMissiossa. Se on toiminut pääkaupunkiseudulla vuodesta 2006 alkaen
Aggredi-menetelmä on kehitetty HelsinkiMissiossa. Se on toiminut pääkaupunkiseudulla vuodesta 2006 alkaen

Aggredi-menetelmä on suunnattu 18–49-vuotiaille kodin ulkopuolisen väkivallan tekijöille. Heitä ovat esimerkiksi järjestäytyneestä rikollisuudesta ja ääriliikkeistä irtaantuvat henkilöt. Satakunnassa, Pohjois-Suomessa ja Lapissa kohderyhmänä on 18–65-vuotiaat.

Aggredi työskentelee myös esimerkiksi koulu- tai joukkosurmaa suunnittelevien henkilöiden kanssa. Se toimii yhteistyössä muun muassa Rikosseuraamuslaitoksen ja Keskusrikospoliisin kanssa. Aggredi tuottaa lisäksi Keskusrikospoliisin sekä Rikosseuraamuslaitoksen EXIT-toiminnoille irtautumista tukevia psykososiaalisen tuen palveluja. EXIT-toiminta auttaa irtautumaan järjestäytyneen rikollisuuden ryhmistä, väkivaltaisista ääriliikkeistä tai näiden vaikutuspiiristä.

Aggredi Kanta-Hämeessä kehitetään uudenlaista mallia erityisesti väkivaltaa tekevien naisten auttamiseksi. Toimintaa toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Kanta-Hämeen alueen vankiloiden kanssa.

Aggredi Kanta-Hämeen erityisyytenä on naisten kanssa tehtävän Aggredityön kehittäminen ja mallintaminen naisten käyttämän kodin ulkopuolisen väkivallan vähentämiseksi.

– Toimintaa toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Hämeenlinnan suljetun naisvankilan, Vanajan naisten avovankilan ja Ojoisten miesten avovankilan kanssa, sanoo Tuija Muurinen Avopalveluiden lähijohtaja Kanta–Hämeen Ensi- ja turvakodista.

Kolme neljästä prosessin läpikäyneestä lopettaa rikokset

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspoliitikan instituutin tutkimuksen mukaan 75 prosenttia Aggredin läpikäyneistä henkilöistä lopettaa väkivaltarikokset. Toimintaan vahvemmin kiinnittyneet henkilöt uusivat väkivaltarikoksensa huomattavasti muita harvemmin.

– Aggredin tehokkuus perustuu siihen, ettemme näe asiakasta rikollisena, vaan hän saa mahdollisuuden käsitellä väkivallasta syntyneitä ongelmiaan puolueettomalla maaperällä. Vähitellen uusien näkökulmien kautta asiakkaalle muodostuu uudenlainen identiteetti, sanoo väkivaltatyön päällikkö Petri Salakka Helsingin Aggredista.

Aggredi-menetelmä on kehitetty HelsinkiMissiossa. Se on toiminut pääkaupunkiseudulla vuodesta 2006 alkaen, Kuopiossa vuodesta 2015, Turussa, Porissa ja Tampereella vuodesta 2020, Lahdessa vuodesta 2021 ja Oulussa vuodesta 2023.

Aggredi-työtä koordinoivat Rovaniemellä Lapin ensi- ja turvakoti, Oulussa Vuolle Setlementti, Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan ensi- ja turvakotiyhdistys, Hämeenlinnassa Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti, Kuopiossa Kuopion Setlementti Puijola, Turussa Varsinais-Suomen Sininauha, Satakunnassa Porin Sininauha, Pirkanmaalla Tampereen ensi- ja turvakoti ja Lahdessa Lahden ensi- ja turvakoti.

Toimintaa rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA).

 www.aggredi.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väkivaltatyön päällikkö Petri Salakka
HelsinkiMissio, Aggredi,
041 448 9849
petri.salakka@helsinkimissio.fi

Aggredi Etelä-Pohjanmaa
Toiminnanjohtaja Sari Tumelius
Etelä-Pohjanmaan ensi- ja turvakotiyhdistys ry
050 405 2136
sari.tumelius@enstu.fi

Aggredi Lappi
Toiminnanjohtaja Hanna Torvinen
Lapin ensi- ja turvakoti ry
044 743 1297
hanna.torvinen@lapinentu.fi

Aggredi Kanta-Häme
Toiminnanjohtaja Paula Arbelin
Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry
044 743 9972
paula.arbelin@khetk.fi

HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö. Tehtävämme on vähentää yksinäisyyttä ja lisätä hyvinvointia.  Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi.

Toimimme lähes sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme, tuemme ja autamme vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tarjoamme yksinäisyyttä lievittäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita.

Kutsumme kaikki tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Tavoitteemme on, että kukaan ei jää yksin.

helsinkimissio.fi

#YhdessäYksinäisyysVoitetaan

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HelsinkiMissio

Vapaaehtoistoiminta luo kestävää hyvinvointia ja vahvistaa yhteiskunnallista luottamusta4.12.2024 06:30:00 EET | Tiedote

HelsinkiMission vuotuisessa vapaaehtoiskyselyssä suurin osa vastaajista (70 %) kertoo osallistumisen vahvistaneen luottamusta toisiin ihmisiin. Vastaajat ovat vapaaehtoistoiminnassa kohdanneet ihmisiä, joita eivät muuten olisi tavanneet. Kyselyyn vastasi 334 vapaaehtoista. Vapaaehtoistoiminnalla on keskeinen rooli kestävän hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen luottamuksen rakentamisessa. Vapaehtoisia motivoi halu vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan ja lähiyhteisön hyvinvointiin ja turvallisuuteen.

Arja Saijonmaa, Arppa, Club for Five, Diandra, Janna ja Tuure Kilpeläinen mukana HelsinkiMission Joulun tähdet -konsertissa yksinäisyyttä vastaan 22.12. Nelosella21.11.2024 06:30:00 EET | Tiedote

Tänä jouluna kokoamme yhteen maamme kirkkaimpia tähtiä hyväntekeväisyyskonserttiin, jonka tuotto menee HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään toimintaan. Joulun tähdet -konsertti yksinäisyyttä vastaan tarjoaa paketin musiikkielämyksiä tähtiartistien esittämänä Nelosella 22.12. klo 20 ja uusintana neljästi. Konsertti tuo valoa ja lämpöä niille, jotka kaipaavat yhteisöllisyyttä.

Valtakunnallinen järjestöjen yksinäisyysverkosto mukana Osallistujien Suomi -toimenpideohjelmassa14.11.2024 06:30:00 EET | Tiedote

Suomessa on käynnistetty kansainvälisesti ainutlaatuinen kansallinen työ yksinäisyyden vähentämiseksi ja osallisuuden vahvistamiseksi. Tähän työhön kytkeytyvä Osallistujien Suomi -toimenpideohjelma on nyt julkistettu. Yhtenä keskeisenä toimijana ohjelmassa on mukana Valtakunnallinen järjestöjen yksinäisyysverkosto, joka edustaa suomalaisen järjestökentän laajaa yksinäisyyden vähentämisen asiantuntemusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye