Oulun Solo Sokos Hotellin hanke viivästyy valitusten johdosta
Osuuskauppa Arinan suunnittelema Solo Sokos Hotel-tornihotellihankkeen asemakaavan muutos sai osakseen valituksia ja projekti jää odottamaan valitusten käsittelyä hallinto-oikeudessa. Käsittelyaikojen pituus tulee myöhästyttämään suunnitelman toteuttamista.
![Kuvituskuva: Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy](/data/images/public/68574190/70166770/087c1a90-7004-4982-ad1e-6e9a778f1c7e-w_720.jpg)
Alueen matkailulle tärkeä hanke
– Olemme luonnollisesti todella pettyneitä, että Oulunseudun matkailulle tärkeän kohteen edistäminen viivästyy. Oulun hotellien käyttöasteet ovat nykyiselläänkin Suomen korkeimpia ja majoituskapasiteetin rajallisuus on haastanut jo pitkään suurempien tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämistä alueella. Tämänhetkinen majoituskapasiteetti ei tule riittämään Oulu 2026 kulttuuripääkaupunkivuoden tarpeisiin. On harmillista, että valitukset tehneet tahot eivät näe hankkeen merkitystä alueen kehittymiselle, toteaa Osuuskauppa Arinan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.
– Tilanne on siltäkin osin ikävä, että näin suuri rakennushanke olisi tuonut paljon helpotusta Oulussakin näkyvään rakennusalan ahdinkoon tarjoamalla tässä hetkessä töitä alueen yrityksille ja rakennusalan ammattilaisille. Valituksista johtuvat viivästykset aiheuttavat lisäkustannuksia, joiden vaikutukset investoinnin kannattavuuteen voivat olla merkittäviä. Haluamme kiittää kaupunkia ja kumppaneita siitä, että yhteistyö on tähän saakka ollut erinomaista ja myös kaupungin päättäjät ovat olleet hankkeen puolella. Tutkimme nyt huolellisesti yhteistyössä kaupungin kanssa valitukset ja miten muun muassa hallinto-oikeuden käsittelyajat tulevat vaikuttamaan hankkeen aikatauluun ja toteutukseen, kertoo Osuuskauppa Arinan talousjohtaja Anu Junnikkala-Alho.
– Hankkeen eteen on tehty pitkään töitä ja olemme yhä sitoutuneita Solo Sokos Hotel hankkeen läpivientiin. Haluamme olla mukana kehittämässä Oulua, jotta pysymme myös tulevaisuudessa Suomen suurimpien kaupunkien joukossa, Junnikkala-Alho lisää.
– Myös rakennusliike YIT:tä viivästys harmittaa. Olemme teettäneet perusteelliset selvitykset ja suunnitteluvaihtoehtojen perusteella on valittu kaupunkikuvalliset sekä kestävän kehityksen mukaiset suunnitteluratkaisut. Hanke olisi tuonut Oulun talousalueelle tämän hetken haastavassa taloustilanteessa arviolta 348 henkilötyövuotta rakennusalalle ja on valitettavaa, että emme pääse etenemään suunnitellussa aikataulussa. Kiitämme yhteistyökumppaneita ja kaupunkia hyvästä yhteistyöstä. Kuten arinalaiset totesivat, tulemme seuraavana käymään läpi valitukset käsittelyaikoineen. Joka tapauksessa etenemme Solo Sokos Hotel hankkeen kanssa Vänmanninsaaressa, mutta nyt mahdollinen aloitusaika muuttui avoimeksi, kertoo YIT:n aluejohtaja Marko Palonen.
Faktoja suunnitellusta tornihotellihankkeesta:
- 246 huoneen Solo Sokos Hotel (nimetään tarkemmin myöhemmin)
- Ruoka- ja näköalaravintola
- Kokous- ja juhlatilat
- Arktinen saunamaailma
- Maanalainen 73-paikkainen pysäköintihalli sis. 14 sähköautonlatauspistettä
- Investoinnin suunniteltu kustannusarvio 55 miljoonaa euroa
- Työllistämisvaikutus rakennusaikana 348 henkilötyövuotta
Yhteyshenkilöt
Anu Junnikkala-Alhotalousjohtaja
Puh:+358 40 709 2960anu.junnikkala-alho@sok.fiUlla Peltoniemitoimialajohtaja, matkailu- ja ravitsemis-, erikoistavara- ja ABC-liikennekauppa
Puh:+358 500 516 855ulla.peltoniemi@sok.fiMarko PalonenaluejohtajaYIT
Puh:050 583 9472marko.palonen@yit.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti lähes 190 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 575 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Arina pilotoi AgeIn® palvelua – merkityksellistä työtä joustavasti yli 65-vuotiaille1.7.2024 07:59:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina pilotoi Kestilässä, Pyhännällä, Rantsilassa, Pulkkilassa sekä Ruukissa Onnexi Oy:n tarjoamaa AgeIn® palvelua. AgeIn® -konseptissa yli 65-vuotiaille eläkeläisille tarjotaan mielekästä työtä ja Arinan toimipaikat saavat motivoituneita työntekijöitä esimerkiksi kiireavuksi alueilla, joilla on työvoimapulaa.
Arinan Raahen Prismakeskuksen rakennus- ja pääurakoitsijaksi Temotek Oy25.6.2024 07:59:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on valinnut pohjoissuomalaisen rakennusliike Temotek Oy:n Raahen uuden Prismakeskuksen pääurakoitsijaksi. Rakennukseen liittyvät rakennustyöt ovat käynnistyneet ja Prismakeskuksen ovet päästään avaamaan loppuvuodesta 2025. Työllistävä vaikutus rakennushankkeella on jopa 135 henkilötyövuotta.
Vakava väkivallanteko Kauppakeskus Valkeassa tiistaina 18.6.19.6.2024 11:38:02 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Valkeassa on tapahtunut kaksi vakavaa väkivallantekoa lyhyen ajan sisällä, joista viimeinen tiistai-iltana 18.6.2024 noin kello 21:25. Tilanteessa Kesäkadulle saapunutta henkilöä puukotettiin kauppakeskuksen Kesäkadulla. Valkean järjestyksenvalvojat ottivat epäillyn tekijän kiinni ja S-market Herkun henkilökunta antoi ensiapua uhrille. Poliisi saapui paikalle nopeasti ja ensihoito toimitti uhrin jatkohoitoon sairaalaan. Poliisin antaman tiedon mukaan uhri ei ole hengenvaarassa. Poliisi tutkii tapausta ja Kauppakeskus Valkean johto ja henkilökunta auttavat viranomaisia tutkinnassa kaikin keinoin. Poliisin arvioiden mukaan teon taustalla ovat rasistiset motiivit. Teko ei kohdistunut Valkeaa tai Valkean henkilökuntaa kohtaan.
Väkivallanteko Kauppakeskus Valkean Kesäkadulla 18.6.202418.6.2024 23:08:44 EEST | Tiedote
Tänään 18.6. noin klo 21.25 Kauppakeskus Valkean Kesäkadulla on tapahtunut puukotus.
Vakava väkivallanteko Kauppakeskus Valkeassa torstaina 13.6.14.6.2024 12:26:29 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Valkean Kesäkadulla tapahtui vakava väkivallanteko torstai-iltana 13.6.2024 noin kello 18:30. Tilanteessa Kesäkadulle juuri saapunutta nuorta henkilöä puukotettiin. Uhri ei kuulunut Kauppakeskus Valkean henkilökuntaan. Tekijä on kiinniotettu ja keskusrikospoliisi tutkii tapausta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme