Muovin kolmas elämä: K-kauppojen käytetyistä leikkokukkaämpäreistä tehdään uusia SINI-siivoustuotteita
Sinituote on valmistanut yhteistyössä K-ryhmän ja Lassila & Tikanojan kanssa siivousvälineitä leikkokukkaämpäreistä. K-ryhmä on Suomen suurimpia kukkamyyjiä, ja kauppoihin kertyy vuosittain jopa 600 000 leikkokukkaämpäriä. K-ryhmän, Lassila & Tikanojan ja Sinituotteen yhteistyössä käytetyt ämpärit käsitellään raaka-aineeksi, jota hyödynnetään uusissa siivoustuotteissa. Uusi SINI-siivoustuotesarja on nyt saatavilla K-Citymarketeista ja K-Raudoista.
Kiertotalouden edistäminen on yksi K-ryhmän vastuullisuustyön painopisteistä. Tuotteiden pakkaamista ja muovin käyttöä vähennetään K-ryhmässä tavoitteellisesti, ja asiakkaille tarjotaan kierrätysmahdollisuuksia kauppojen yhteydessä.
”Minimoimme omassa toiminnassamme syntyvät pakkausmateriaalit ja jätteet, ja etsimme kumppaniemme kanssa ratkaisuja niiden hyödyntämiseksi uudelleen. Teemme esimerkiksi kahvinpuruista kukkamultaa ja keskusvarastomme kolhiintuneista hedelmistä uusia Hyvis- hävikkituotteita”, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.
Juuri käynnistyneessä uudessa kiertotalousyhteistyössä L&T:n ja Sinituotteen kanssa K-kauppoihin kertyviä leikkokukkaämpäreitä hyödynnetään raaka-aineena siivoustuotteiden valmistuksessa.
”Halusimme löytää tavan, jolla hyödynnämme leikkokukkaämpäreiden raaka-aineen uudelleen uusiin tuotteisiin. Käyttämämme ämpärit on valmistettu kierrätysmuovista, joten nyt ne saavat jo kolmannen elämän uusina tuotteina. Näin edistämme kiertotalouden ideaa eli pidennämme tuotteiden elinkaarta ja saamme raaka-aineet kiertoon. Tuotteesta riippuen uuden siivoustuotesarjan muoviosat on 70-100 %:sesti tehty kukkaämpärigranulaatista”, Jäske sanoo.
Kukkaämpärit palaavat K-kauppoihin SINI-siivousvälineinä
K-kaupat ovat Suomen suurimpia kukkien myyjiä, ja esimerkiksi Pirkka Reilun kaupan ruusukimppuja myydään yli 2 miljoonaa vuodessa. Jotta kukat saavat koko ajan vettä, tarvitaan niiden säilyttämiseen kuljetuksen ajan ja kaupassa jopa 600 000 kukkaämpäriä vuosittain.
Käyttöikänsä päähän tulleet ämpärit on tähän asti kerätty kaupoista energiajätteenä tai yritysten muovijätteenä kierrätykseen ja hyödynnetty teollisuuden raaka-aineena. Ämpäreiden materiaalia hyödynnettiin ensimmäistä kertaa K-kauppojen uusissa tuotteissa kukkaruukkupilotissa vuonna 2019.
K-ryhmässä haluttiin nyt etsiä keinoja, joilla kukkaämpäreiden raaka-aineen voisi hyödyntää kokonaiseen tuotesarjaan. Ideoinnin tuloksena syntyi yhteistyö L&T:n ja Sinituotteen kanssa.
”L&T:n Merikarvian muovinkierrätyslaitoksella muovi murskataan, mahdolliset epäpuhtaudet puhdistetaan ja materiaali jatkojalostetaan ryynimäiseksi muovigranulaatiksi. Yhdestä kukkaämpäristä saadaan noin 120 grammaa granulaattia, eikä hukkaa juuri synny. Mekaanisesti kierrätettyä granulaattia voi käyttää sellaisenaan uusien tuotteiden raaka-aineena. Se on kiertotaloutta parhaimmillaan”, kertoo asiakkuuspäällikkö Mikko Mäenpää L&T:lta.
Muovigranulaattisäkit jatkavat matkaansa Sinituotteen tehtaalle Kokemäelle, missä granulaattia hyödynnetään uusien SINI-siivoustuotteiden valmistukseen.
”Tällä hetkellä Sinituotteen siivousvälineiden muoviraaka-aineesta noin 60 prosenttia on kierrätysmuovia. Koska meillä on paljon osaamista kierrätysmuovien käyttämisestä, pystyimme jo ensimmäisten koeajojen jälkeen hahmottamaan, millaisia tuotteita leikkokukkaämpärien muovista saa tehtyä niin, että tuotteen laatukriteerit täyttyvät täydellisesti. Muovin hyödyntäminen mahdollisimman moneen kertaan on materiaalien tehokasta uudelleenkäyttöä, johon pitää pyrkiä vielä nykyistä enemmän”, Sinituotteen muoviosaston työnjohtaja Jarkko Heino sanoo.
K-ryhmässä iloitaan siitä, että kukkaämpäreiden raaka-aine saadaan nyt uudelleen kiertoon ja palautumaan uusina tuotteina K-kauppojen hyllyille. Uusi, musta SINI- siivoustuotesarja on nyt saatavilla kaikista K-Citymarketeista ja osasta K-Rautoja. Sarjaan kuuluvat Nysväri ja Jynssäri hankalien kohtien puhdistukseen, WC-harja, tiskiharja ja teippiharja.
Lisätietoja:
K-ryhmän viestintä (ark. 9–16), p. 010 53 50200, viestinta@kesko.fi
Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske, p. 050 529 2028,timo.jaske@kesko.fi
JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet
Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka vähittäismyynti on noin 16 mrd. euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan johtavia kaupan alan toimijoita ja se työllistää noin 45 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon liikevaihto on noin 12 miljardia euroa ja henkilökuntaa on noin 18 000 henkeä. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Kesko on pörssiyhtiö ja sen osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä. www.kesko.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina LeppinenViestintäpäällikköSinituote Oy / Markkinointi ja viestintä
Sinituotteen viestintä, median yhteydenotot
Sinituote Oy
Sinituote Oy on Pohjoismaiden johtava siivousvälineiden, vaatehuollon tuotteiden ja autonhoitotarvikkeiden valmistaja ja markkinoija. Vastuullisuus ohjaa meitä kaikessa tekemissä ja menestyksen takana on halu tehdä ja kehittää asioita yhteistyössä asiakkaidemme ja toistemme kanssa – ympäristöä unohtamatta. Tärkein käyttämämme raaka-aine on kierrätysmuovi. Olemme hiilineutraali yritys (Scopet 1 & 2).
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sinituote Oy
Sinituote voitti EY:n 2024 Vuoden perheyritys -palkinnon12.11.2024 09:10:59 EET | Tiedote
2024 EY Entrepreneur Of The Year -kasvuyrityskilpailun voittajat on valittu. Sinituotteen toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotz ja Sinituote valittiin vuoden 2024 perheyrittäjä -kilpailusarjan voittajaksi.
Sinituotteen tehdasta laajennetaan – Yli odotusten onnistunut vientimyynti Ruotsiin lisää Kokemäellä valmistettujen tuotteiden kysyntää30.10.2024 13:00:00 EET | Tiedote
Sinituotteen Kokemäen tehtaalla on päätetty yrityksen historian merkittävimmästä yksittäisestä investoinnista. Kasvava yritys laajentaa tehdasta vastatakseen vientimarkkinoiden kysyntään ja varmistaakseen kasvun ja työpaikkojen säilymisen Suomessa myös jatkossa.
Valmistaudu ensilumeen – Sinituotteella on nyt vankkoja kotimaisia lumityövälineitä19.10.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Sinituote tekee jälleen uuden aluevaltauksen, kun ulkosiivousvälineiden tuoteperhe täydentyy kolmella lumityövälineellä. SINI Lumilapio, SINI Lumentyönnin ja SINI Auraava lumentyönnin on valmistettu hiilineutraalisti Kokemäellä.
Tutut siivousvälineet saivat ylleen roosaa – Sinituote mukana Roosa nauha 2024 -kumppanina19.9.2024 16:29:05 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 Roosa nauha -keräys on alkanut ja kestää lokakuun loppuun saakka. Sinituote on mukana kumppanina jo 15. kertaa.
SINI Yleispuhdistusaine Kuluttaja-lehden testivoittajaksi – Erittäin tehokas, edullinen ja ekologinen8.5.2024 08:15:00 EEST | Tiedote
SINI Yleispuhdistusaine on Kuluttaja-lehden tuoreen yleispuhdistusainevertailun testivoittaja. Testissä arvioitiin erityisen tarkkaan puhdistusaineiden tehoa. Pari vuotta markkinoilla ollut innovaatio on vähentänyt satoja tuhansia kiloja puhdistusainepulloista syntyvää muoviroskaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme