Editkilpailun markkinoinnillisissa sarjoissa palkittiin Berner, Lohjan kaupunki ja SOK
Aikakausmedian järjestämässä Editkilpailussa 2023 palkittiin toimituksellisten sarjojen lisäksi markkinoinnillisia onnistumisia kolmessa sarjassa. Voitokkaat toteutukset suunniteltiin Milttonilla ja Ankkalinnassa.
Vuoden aikakauslehtimainoksena palkittiin Bernerin harmoninen Vastuullisuuden jäljet -mainossarja, jossa taktinen mainonta ja vastuullisuusviesti kohtaavat luontevasti. Mainossarja edustaa klassista, kaunista ja huolella ajateltua aikakauslehtimainontaa.
– Oivaltavasti otsikoidut ja visuaalisesti loppuun asti hiotut mainokset kertovat tarinan ja tulevat iholle. Sarjamaisuuden onnistumisesta erikoisplussaa, tuomaristo toteaa.
Kolmiosaisen mainossarjan suunnitteli Miltton, ja mediasuunnittelusta vastasi Dentsu.
Vuoden aikakauslehtimainos -sarjassa arvioitiin yhteensä 27 kilpailuehdotusta. Sarja on ollut kilpailussa mukana alusta asti eli vuodesta 2005 alkaen.
Piristävä poikkeus kaupunkimarkkinoinnissa
Vuoden aikakausmediakampanjaksi valittiin Lohjan kaupungin yhteistyössä Sanoma Media Finlandin kanssa suunniteltu Lohjalle lompsis -mainosliite. Liite julkaistiin Aku Ankan välissä ja sitä jaettiin myös Lohjan kaupungin eri tapahtumissa ja palvelupisteissä 700-vuotiaan Lohjan juhlavuoden aikana. Vaikuttavuutta tuettiin Aku Ankan ja Lohjan kaupungin digi- ja somekanavissa.
Tuomariston mukaan hauska ja hallittu kampanja on piristävä poikkeus kaupunkimarkkinoinnissa. Mainostaja on uskaltanut luottaa yhteen, huolellisesti tehtyyn ideaan.
– Oivaltava brändiyhteistyö tavoitti lapsiperhekohderyhmän mieleenpainuvalla tavalla, ja laadukkaalla printtiliitteellä Lohja varmisti pitkäkestoisen yhteyden lukijoihin, tuomaristo perustelee.
Sekä Vuoden aikakauslehtimainos - että Vuoden aikakausmediakampanja -sarjan tuomaristossa olivat vapaa toimittaja ja ToinenPHD:n luova johtaja Jani Halme, yrittäjä Anssi Järvinen, Marketing Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki ja Omnipressin toimitusjohtaja Sari Mikkonen-Mannila.
SOK onnistuu digitaalisissa kanavissa
Vuoden aikakausmediamainostajana palkittiin Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK). Tuomariston mukaan SOK on kasvattanut voimakkaasti panostuksiaan aikakausmedioiden digitaalisiin kanaviin.
– Mainostaja on tehnyt tuloksellista display- ja natiivimainontaa ja löytänyt sitoutunutta yleisöä esimerkiksi aikakausmedioiden teemaosioista. Laadukkaalla mainonnalla on kasvatettu lukijoiden ostokiinnostustusta, tuomaristo toteaa.
SOK on Editkilpailun ensimmäinen mainostaja, joka palkitaan erityisesti aikakausmedioiden digitaalisten kanavien hyödyntämisestä. Voittajan valitsi aikakausmediakustantajien mediamyyntijohtajista koostuva työryhmä.
Palkinnot jaettiin Editgaalassa 16. toukokuuta Valkoisessa Salissa Helsingissä. Kilpailussa oli mukana markkinoinnillisten sarjojen lisäksi 13 toimituksellista sarjaa.
Editkilpailun vuoden 2023 markkinoinnillisten sarjojen voittajat:
Vuoden aikakauslehtimainos
Vastuullisuuden jäljet, Berner
mainostaja: Berner
mainostoimisto: Miltton
mediatoimisto: Dentsu
Vuoden aikakausmediakampanja
Lohjalle lompsis – Aku Ankan mainosliite, Lohjan kaupunki
mainostaja: Lohjan kaupunki
suunnittelu: Sanoma Media Finland, Ankkalinna
Vuoden aikakausmediamainostaja
SOK – Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot Editkilpailusta:
Outi Itävuo
markkinointi- ja tutkimuspäällikkö
outi.itavuo@aikakausmedia.fi
040 540 1820
Kuvapyynnöt:
Anniina Nissinen
viestinnän suunnittelija
anniina.nissinen@aikakausmedia.fi
050 304 2855
Kuvat
Linkit
Aikakausmedia
Aikakausmedia ry valvoo aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden etuja. Se kehittää ja tarjoaa työkaluja, joilla ala pystyy vastaamaan muuttuvan mediakentän kilpailuun. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on 230, ja ne julkaisevat yhteensä 450 painettua ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa. Jäsenistössä ovat edustettuina yleisö-, ammatti- ja järjestömediat sekä asiakasmediat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aikakausmedia ry
Editkilpailun ilmoittautuminen on alkanut – tässä ovat vuoden 2024 sarjat!2.12.2024 08:50:00 EET | Tiedote
Aikakausmedia-alan tärkein kilpailu on täällä taas! Tänä vuonna Editkilpailussa on yhteensä 16 toimituksellista ja markkinoinnillista sarjaa, joihin ilmoittautuminen on nyt käynnissä.
Aikakausmedia loi oppaan ruoasta kirjoittaville journalisteille – "Vallan vahtikoiralle kuuluu myös ruokajournalismi"16.10.2024 13:31:58 EEST | Tiedote
Käytätkö termejä roskaruoka, höttöhiilari tai sokeripommi? Kutsutko vain epäterveelliseksi miellettyjä ruokia herkuiksi? Miten valitset ruokajuttuun asiantuntijan? Aikakausmedian opas kertoo, millaisia asioita ruoasta kirjoitettaessa kannattaa pohtia.
Kansallinen Mediatutkimus: Aikakauslehdistä peräti 73 prosenttia kasvoi digissä20.9.2024 14:18:34 EEST | Tiedote
Valtaosa aikakauslehdistä sai lisää lukijoita digitaalisissa kanavissaan, ja eniten kasvaneen Eevan viikkolukijamäärä kasvoi yli sadalla tuhannella. Aikakauslehtiä lukee kuukausittain printissä ja digissä 84 prosenttia suomalaisista.
Aikakausmedia jakaa ensimmäistä kertaa tutkimusapurahaa – jaossa 30 000 euroa alaa hyödyttäviin tutkimuksiin12.9.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Aikakausmedia jakaa 30 000 euroa alaa hyödyttäviin tutkimushankkeisiin. Tutkimus voi esimerkiksi tuoda uutta tietoa lukijoista, liiketoiminnasta, journalismista tai mainonnasta. Apurahaa voi hakea kuka tahansa. Hakuaika päättyy 22. marraskuuta.
Tiedote: Suomen kattavin mediatietopalvelu Mediakortit.fi uudistui – tarjolla entistä enemmän kaikille avointa tietoa5.6.2024 09:42:57 EEST | Tiedote
Aikakausmedian Mediakorttipalvelu tarjoaa tietoa suomalaisista aikakauslehdistä ja niiden lukijoista kattavasti ilman kirjautumista. Uudistuksen myötä tietoa on tarjolla entistä runsaammin ja sitä on helpompi käyttää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme