Lämpöä riittää vielä viikonloppuna, maasto on nyt erittäin kuivaa
Helleraja on ylittynyt tänäänkin maan eteläosassa. Lämpötilat nousevat vielä iltaa kohti.
Ilmatieteen laitoksen torstaina 16. toukokuuta tekemän ennusteen mukaan sää jatkuu lähipäivinä suuressa osassa maata aurinkoisena ja kesäisen lämpimänä. Vain Pohjois-Lapissa on selvästi muuta maata viileämpää.
Lämpötila kohoaa perjantaina ja lauantaina päivällä 20–25 asteeseen, rannikoiden läheisyydessä ja itärajan tuntumassa on ajoittain hieman viileämpää. Pohjois-Lapissa lämpötilat jäävät pääosin alle 15 asteen. Hellelukemia eli vähintään 25,1 astetta mitataan paikoin maan etelä- ja keskiosan sisämaassa.
Ennustetut päivälämpötilat ovat perjantaina ja lauantaina 5–10 astetta ajankohdan tavanomaisia lukemia korkeampia.
Sunnuntaista alkaen viilenee
Sunnuntaina kylmä rintama liikkuu pohjoisesta etelään. Päivä on vielä maan etelä- ja keskiosassa lämmin, mutta Lapissa on jo selvästi viileämpää. Rintaman yhteydessä esiintyy pääosin heikkoja vesisateita, illalla maan eteläosassa voi esiintyä jokunen runsaampi sadekuuro. Ukkosen todennäköisyys on melko pieni.
"Ensi viikon alku näyttää selvästi lähipäiviä kylmemmältä. Yöpakkasia esiintyy pohjoisessa, ja halla on mahdollista maan keskiosassa. Lämpö saattaa kuitenkin palata ainakin osaan maata ensi viikon puolivälissä", ennustaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pauli Jokinen.
Kuivuus lisää maastopalojen riskiä
Maastopalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta suurinta osaa Lappia ja Koillismaata. Poutasään myötä Ilmatieteen laitos on antanut oranssin tason ennakkovaroituksen maastopaloista etelään viikonlopuksi. Alkuviikolla alue todennäköisesti laajenee maan länsiosaan.
"Maasto on nyt hyvin kuivaa, ja tuli voi karata käsistä esimerkiksi kipinöistä. Avotulta ei saa tehdä maastopalovaroituksen ollessa voimassa", Pauli Jokinen painottaa.
"Sunnuntain ja maanantain sateista ei tämänhetkisten ennusteiden valossa tule laaja-alaista helpotusta kuivuustilanteeseen."
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Merijään ilmastoa jäähdyttävä vaikutus pienenee sen pinta-alaa nopeammin17.7.2024 16:11:44 EEST | Tiedote
Kiihtyvä napa-alueiden merijääpeitteen sulaminen vähentää sen jäljellä olevaa jäähdytystehoa, mikä osaltaan edistää ilmaston lämpenemistä.
Ilmansaasteita mittaava suomalais-hollantilainen OMI-satelliittimittalaite toiminut avaruudessa jo ennätykselliset 20 vuotta12.7.2024 10:05:09 EEST | Tiedote
Maanantaina 15.7.2024 tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun suomalais-hollantilanen Ozone Monitoring Instrument (OMI) laukaistiin avaruuteen Nasan EOS-Aura satelliitin kyydissä kolmen muun ilmakehää havainnoivan mittalaitteen kanssa.
Viimeiset 12 kuukautta olleet globaalisti 1,5 astetta lämpimämpiä esiteolliseen aikaan verrattuna8.7.2024 05:00:00 EEST | Tiedote
Maapallon keskilämpötila ollut viimeisen vuoden ajan ennätyksellisen korkea.
Kesäkuu alkoi ja päättyi helteisiin, sateita tuli vaihtelevasti1.7.2024 11:57:36 EEST | Tiedote
Kesäkuun alku- ja loppupuolella oli helleputki, suurimmassa osassa maata oli tavanomaista lämpimämpää. Kuukauden sademäärät vaihtelivat paljon alueittain. Kesäkuun salamakeskiarvo ylitettiin jo kuukauden kahtena ensimmäisenä päivänä.
Maanantaina runsaita sateita ja mahdollisesti vaarallista ukkosta30.6.2024 13:54:31 EEST | Tiedote
Lauantaiseen Pekka-rajuilmaan liittyi voimakkaita ukkospuuskia. Maanantaiksi Suomeen saapuva matalapaine tuo uusia sateita ja ukkosia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme