Suomen Toimintaterapeuttiliitto: Ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen oikea-aikaisesti lisää elämän mielekkyyttä ja tuo säästöjä
Ikäihmisten toimintakyvyn tukeminen kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain. Oikea-aikainen tuki antaa mahdollisuuksia viettää aktiivista elämää – ja vähentää palveluiden tarvetta myöhemmin, Suomen Toimintaterapeuttiliitto toteaa.

– Hyvä ennakoiminen on avain: meidän pitää pystyä yhteiskuntana tukemaan aktiivisia ikäihmisiä pysymään aktiivisina ja toimintakykyisinä, ettei ikääntyneestä tule palvelun kohde. Myös ikääntyneillä on oikeus laadukkaaseen elämään, Suomen Toimintaterapeuttiliiton (TOI) puheenjohtaja Kirsi Wikman painottaa.
Varhainen tuki on taloudellista ja ylläpitää toimintakykyä tehokkaasti
Sekä taloudelliset että inhimilliset vaikutukset puoltavat toimintaterapian roolin kasvattamista ikääntyneiden palveluissa.
Toimintaterapeutin työ ikääntyneiden toimintakykyä tukevissa palveluissa luo säästöjä. Ruotsalaisessa tutkimuksessa on todettu, että toimintaterapeuttien ohjaamat ryhmätapaamiset, joissa tuetaan ikääntyneitä aktiiviseen toimintaan ja osallistumiseen, ovat kustannusvaikuttavia ja ennaltaehkäisevät hoidon tarvetta.
– Toimintaterapeutin interventio on muuhun hoitoon verrattuna kustannusvaikuttavaa. Ja tietenkin arki, joka on ihmiselle itselleen merkityksellistä, tukee myös toimintakykyä, Wikman sanoo.
Toimintaterapialla rakennetaan aktiivisen ikääntymisen perustaa
Muutoksia kannattaa tehdä elämään jo silloin, kun haasteita toiminnassa ei vielä ole. Toimintakykyä voidaan ylläpitää esimerkiksi arvioimalla ja suunnittelemalla yksilöllisiä interventioita, joissa tuetaan ikääntyvän merkityksellisiä toimintoja, arjen taitoja, ympäristön sovittamista sekä sosiaalista osallistumista. Varhaisella tuella voidaan vaikuttaa ikääntyneen itsenäisyyteen.
Yksi erinomainen paikka varhaisen tuen tarjoamiseen on joillain hyvinvointialueilla käytössä oleva ikäneuvola, jossa toimintaterapeuttien ammattitaitoa kannattaisi hyödyntää nykyistä laajemmin. Hyvinvointialueilla toimintaterapeutin palveluiden pariin voidaan opastaa myös muissa palvelunohjaustilanteissa. Ikääntyneiden kanssa työskentelevät toimintaterapeutit ovat ikäihmisten arjen toimintakyvyn parhaita asiantuntijoita. Toimintakyvyn tukeminen voi olla esimerkiksi uusien rutiinien ja ajatusmallien rakentamista muuttuneessa arjessa toimintaterapian avulla.
– Esimerkiksi eläkkeelle jääminen on suuri muutos, jonka vaikutuksia ei aina osata ennalta pohtia. Arjen rutiinit muuttuvat nopeasti, kun työ jää pois päiväjärjestyksestä. Toinen esimerkki suuresta arjen muutoksesta on leskeytyminen. Toimintaterapeutin kanssa voidaan rakentaa uutta arkea ja rutiineja, joka kannattelee toimintakykyä muuttuneessa elämäntilanteessa, Wikman kertoo.
Väestön vanhetessa ikääntyneiden suhteellinen määrä kasvaa. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että heidät nähdään aktiivisina toimijoina eikä palveluiden menoeränä tai palvelujen kohteena. Toimijuuden tukeminen oikeaan aikaan parantaa elämänlaatua, rakentaa arvokasta vanhuutta ja vähentää palveluiden tarvetta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi WikmanPuheenjohtaja, Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry
Puh:040 825 3107kirsi.wikman@toimintaterapeuttiliitto.fiLinkit
Tietoa julkaisijasta
Toimintaterapeuttiliitto on akavalainen ammattiliitto, jossa on noin 3000 jäsentä. Liiton tarkoitus on toimintaterapeuttien ja toimintaterapia-alan opiskelijoiden yhteisönä ja ammattijärjestönä valvoa toimintaterapeuttien ammatillisia, oikeudellisia, palkkauksellisia ja yhteiskunnallisia etuja, vaikuttaa heidän ammattitaitonsa kehittymiseen ja asiantuntemuksensa hyödyntämiseen sekä edistää toimintaterapian ja kuntoutuksen kehittämistä Suomessa ja kansainvälisesti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry
Toimintaterapeuttiliitto: Nyt on oikea hetki tuoda toimintaterapeutit työterveyshuoltoon20.3.2025 07:10:00 EET | Tiedote
Työterveyshuollolla on tärkeä rooli työkykyyn liittyvissä kysymyksissä, ja toimintaterapeutit työkyvyn asiantuntijoina ovat avainasemassa työkyvyn arvioinnissa ja edistämisessä. Tästä huolimatta toimintaterapeutteja ei määritellä tällä hetkellä työterveyshuoltolain ja -asetuksen mukaisiksi työterveyshuollon asiantuntijoiksi.
Toimiva arki luo hyvinvoinnin perustan – Toimintaterapeuttiliitto julkaisi alue- ja kuntavaaliteemat 202518.12.2024 10:20:48 EET | Tiedote
Toimintaterapeuttien osaamista tulee hyödyntää tulevaisuudessa nykyistä enemmän myös sellaisissa palveluissa, joissa toimintaterapeutteja työskentelee toistaiseksi vähän. Toimintaterapia vahvistaa arjen toimintakykyä ja on avain myös siihen, että muut sote-palvelut tuottavat mahdollisimman hyviä tuloksia.
Toimintaterapeuttiliitto: Työllisyysalueet tarvitsevat tutkitusti vaikuttavia keinoja työkyvyn tukemiseen25.11.2024 07:15:00 EET | Tiedote
Työllisyyspalveluiden järjestämisestä vastaavat vuodenvaihteesta lähtien kunnat ja niiden perustamat työllisyysalueet. Suomen Toimintaterapeuttiliitto katsoo, että erityisesti pitkäaikaistyöttömien työllistymisen tueksi alueet tarvitsevat nykyistä enemmän tutkimukseen perustuvia keinoja.
Vuoden toimintaterapeutti 2024 on lohjalainen Mirja Karhinen20.11.2024 18:57:06 EET | Tiedote
Suomen Toimintaterapeuttiliitto (TOI) on myöntänyt Vuoden toimintaterapeutti 2024 - kunniamaininnan lohjalaiselle Mirja Karhiselle. Karhinen ansaitsee kunniamaininnan erityisesti etätoimintaterapian käytäntöjen pitkäaikaisesta kehittämisestä.
Toimintaterapeuttiliitto: Kehysriihen säästöt heijastuvat toimintaterapian asiakkaisiin lumipalloilmiön tavoin23.4.2024 15:56:26 EEST | Tiedote
Maan hallituksen kehysriihineuvottelut päättyivät viime tiistaina. Julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella hyvinvointialueiden rahoitusta ja palveluita leikataan merkittävästi. TOI katsoo, että päätökset vaikuttavat toteutuessaan ainakin välillisesti myös toimintaterapiapalveluihin, sillä ne todennäköisesti heikentävät asiakkaiden toimintakykyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme