Juoksutukset ja vähäsateinen toukokuu hillinneet Saimaan ja Pielisen nousua. Tulvahuippu saavutetaan touko–kesäkuun vaihteessa. (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)
Vuoksen vesistöalueella Saimaan ja Pielisen vedenkorkeuksien nousu on hidastunut ja ennusteen mukaan tulvahuippu saavutetaan touko-kesäkuun vaihteessa. Saimaan pinta on ajankohtaan nähden noin 75 cm ja Pielisen pinta 50 cm keskimääräistä korkeammalla. Tulvasta voi aiheutua haittaa tai vahinkoa alimmille rantarakenteille, rakennuksille ja viljelysalueille sekä mahdollisesti liikenneyhteyksille, teollisuudelle ja vesihuollolle. Suurten juoksutusten vuoksi virtaus Vuoksella ja Pielisjoella on selvästi tavanomaista voimakkaampaa, mikä tulee huomioida vesillä liikuttaessa. Vesistöalueen muissa järvissä vedenkorkeudet ovat paikoin selvästi tavanomaista korkeammalla, mutta kääntyneet jo laskuun.
Vuoksen vesistöalueen vesitilanne on jatkunut tavanomaista runsasvetisempänä koko talven ja kevään ajan. Syys-huhtikuussa sadekertymä oli noin 130 mm keskimääräistä suurempi ja huhtikuun sademäärä noin kaksinkertainen tavanomaiseen nähden. Toukokuusta on ennusteen mukaan kuitenkin tulossa tavanomaista vähäsateisempi, mikä on laskenut pahimpia tulvaennusteita. Nykytilanteeseen nähden vedenkorkeus nousee ennusteen mukaan Saimaalla ja Pielisellä vielä noin 5 cm. Saimaalla tulva jää todennäköisesti alemmas kuin vuoden 2012 tulva, joka oli 2000-luvun tähän asti pahin tulva. Alkukesän mahdolliset runsaat sateet voivat vielä pidentää Saimaan ja Pielisen tulvatilannetta, mutta todennäköisesti vedenkorkeudet kääntyvät laskuun kesäkuun alkupuolella. Saimaan pinta tulee todennäköisesti pysymään tavanomaista korkeammalla elokuuhun asti. Runsas vesitilanne koskettaa koko Saimaata mukaan lukien Haukiveden, Puruveden ja Pyhäselän alueet.
Kuopion Kallavesi on noussut noin 20/25 cm keskimääräistä kevättulvaa korkeammalle ja vedenpinta on kääntynyt laskuun toukokuun puolivälissä. Toteutunut tulvakorkeus vastasi likimain vuoden 2012 tulvaa. Tätä suurempia tulvia on esiintynyt viimeksi 1980-luvulla. Kallaveden yläpuolisissa vesistöissä vedenkorkeudet ovat pääsääntöisesti kääntyneet laskuun. Merkittäviä tulvavahinkoja ei ole odotettavissa Kallavedellä tai sen yläpuolisissa vesistöissä.
Vedenkorkeuden nousua hillitään juoksutusten avulla
Tulvajuoksutuksia on toteutettu talven ja kevään aikana eri puolilla vesistöaluetta. Saimaalla lisäjuoksutukset on aloitettu jo 21.8.2023. Saimaan juoksutusta kasvatettiin 13.5. alkaen viikkokeskiarvoon 1050 m3/s, joka on suurempi juoksutus kuin koskaan aiemmin Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännön voimassa olon aikana vuodesta 1991. Lisäjuoksutusten vuoksi Saimaan pinta on noin 30 cm luonnonmukaista vedenkorkeutta alempana.
Pielisen luonnonmukaista virtaamaa kasvatettiin tulvavahinkojen torjumiseksi poikkeusluvalla aikavälillä 11.4–5.5.2024, minkä jälkeen on palattu luonnonmukaista vedenkorkeutta vastaavaan virtaamaan. Pielisen vedenkorkeus on tällä hetkellä noin 20 cm luonnonmukaista vedenkorkeutta alempana. Kallaveden juoksutukset aloitettiin Konnuksen tulvakanavasta maaliskuulla ja Naapuskosken pato on ollut auki 6.4. lähtien. Onkivedellä juoksutetaan enää Viannankosken padosta.
Tulvatilanteen huomioiminen
Tulva voi aiheuttaa vahinkoja rantarakenteille sekä matalimmilla alueilla sijaitseville talousrakennuksille, rantasaunoille ja loma-asunnoille. Matalimpia rantateitä voi jäädä tulvaveden alle, mikä voi vaikeuttaa pääsyä loma-asunnoille ja vakituisille asunnoille. Tulvatilanteessa on syytä tarkistaa veneiden ja laitureiden kiinnitykset sekä kerätä ylimääräinen tavara pois rannoilta. Veneilijöiden on syytä varautua järvillä mahdollisesti ajelehtivaan irtotavaraan ja puunrunkoihin.
Vastuu tulvilta suojautumisesta ja tulvavahinkojen ehkäisemisestä on ensisijaisesti kiinteistön omistajalla. Kiinteistönomistajia muistutetaan tarvittaessa suojaamaan kastumisvaarassa olevat rakennukset. Ohjeita omatoimiseen varautumiseen löytyy esimerkiksi vesi.fi-palvelusta: www.vesi.fi/teemasivu/teemana-tulviin-varautuminen.
Runsaasta vesitilanteesta ja säännösteltyjen järvien suurista juoksutuksista johtuen jokien virtaamat voivat olla selvästi tavanomaista suurempia. Tämä on syytä huomioida rannoilla ja vesillä liikuttaessa.
Voit ilmoittaa tulvahavainnoistasi
Tulvahavainnoista voi ilmoittaa vesi.fi -sivuston karttapalvelussa www.vesi.fi/karttapalvelu. Ilmoitetut havainnot tulevat julkisesti näkyviin ja auttavat viranomaisia tulvatilannekuvan ylläpidossa. Merkittävämmistä havainnoista tai odotettavissa olevista vahingoista voit olla yhteydessä suoraan ELY-keskuksiin. Kiireellisissä hätätilanteissa tulee soittaa yleiseen hätänumeroon.
Saimaan alueen ELY-keskukset seuraavat tulvatilanteen etenemistä ja jatkavat tiedottamista yhteistyössä Tulvakeskuksen ja alueen pelastuslaitosten kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaakkois-Suomen ELY-keskus:
Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntö, alueellinen tulvatieto (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso)
Johtava vesitalousasiantuntija Tapio Tuukkanen, p. 0295 029 225
Vesitalousasiantuntija Jarmo Kivi, p. 0295 029 211
Etelä-Savon ELY-keskus:
Alueellista tietoa (Etelä-Savo)
Johtava vesitalousasiantuntija Varpu Rajala, p. 0295 024 224
Pohjois-Savon ELY-keskus:
Alueellista tietoa (Pohjois-Savo)
Johtava vesitalousasiantuntija Tuulikki Miettinen, p. 0295 026 828
Vesitalousasiantuntija Jussi Härkönen, p. 0295 026 202
Vesitalousasiantuntija Ilkka Maksimainen, p. 0295 026 823
Pohjois-Karjalan ELY-keskus:
Alueellista tietoa (Pohjois-Karjala):
Vesitalousasiantuntija Teppo Linjama, p. 0295 026 199
Johtava asiantuntija Mauri Keränen, p. 0295 027 691
ELY-keskusten sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Tulvakeskus/Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Vesistöennusteet
Hydrologi Juho Jakkila, p. 0295 251 215
Ryhmäpäällikkö Ari Koistinen, p. 0295 251 287
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)syke.fi
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Hailuodon liikennejärjestelyt normaalin lauttaliikenteen estyessä jäätilanteen vuoksi lauttaväylällä19.12.2024 14:12:09 EET | Tiedote
Hailuodon lauttaliikenne saattaa keskeytyä talven aikana lauttaväylällä jääolosuhteista johtuen. Jääolosuhteiden ennustaminen on vaikeaa, mutta mahdolliseen poikkeustilanteeseen on tärkeä varautua ennakolta. ELY-keskus on selvittänyt vaihtoehtoisia tapoja järjestää liikenne poikkeustilanteessa. Palvelutaso olisi merkittävästi normaalitilannetta heikompi, mihin saaren ja mantereen välillä kulkevien on hyvä varautua. Lähiviikkojen liikenne näyttää toistaiseksi kuitenkin sujuvan normaalisti ja säistä riippuu, joudutaanko poikkeusjärjestelyyn turvautumaan lainkaan. ELY-keskus seuraa jäätilanteen kehittymistä.
Kainuun kuuden kunnan viisaan liikkumisen suunnitelma on valmistunut19.12.2024 13:12:26 EET | Tiedote
Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Suomussalmen ja Ristijärven kuntien sekä Kuhmon kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa yhteistyössä laadittu viisaan liikkumisen suunnitelma on valmistunut. Suunnitelman tavoitteena on lisätä kävelyn ja pyöräliikenteen kulkumuoto-osuutta sekä edistää koko suunnittelualueen liikenneturvallisuutta.
Kontaktpunktsmyndigheten för förnybar energi har uppdaterat handboken för sökande18.12.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande
En reviderad version av handboken om tillståndsförfaranden och andra administrativa förfaranden i samband med produktionsanläggningar för förnybar energi har publicerats 26.11.2024. Den första versionen som gavs ut år 2021 har uppdaterats i stor utsträckning med avsikt ändringar i lagstiftningen och praxis. Den svenskspråkiga uppdaterade versionen av handboken kommer ut i början av år 2025.
Uusiutuvan energian yhteyspisteviranomainen on päivittänyt menettelykäsikirjan18.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupa- ja muut hallinnolliset menettelyt -käsikirjasta on julkaistu päivitetty versio 26.11.2024. Ensimmäistä, vuonna 2021 ilmestynyttä versiota, on päivitetty laajasti muuttuneen lainsäädännön ja käytäntöjen osalta.
Hailuodon lauttaliikenteessä on varauduttava hankaliin talvikuukausiin17.12.2024 13:30:04 EET | Tiedote
Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeessa rakennetulla työpenkereellä on ollut vaikutuksia virtausolosuhteisiin Perämerellä. Muuttuneet virtausolosuhteet ja jäämassojen patoutuminen pengertien eteläpuoliselle merialueelle sekä lauttaväylälle vaikeuttavat merkittävästi lauttaliikennettä. Lisäksi ne käytännössä estävät Hailuodon ja Oulunsalon välisen jäätien turvallisen toteuttamisen tänä talvena. Hailuotolaisten onkin syytä varautua merkittäviin liikenteen poikkeusjärjestelyihin. Parhaillaan selvitetään Hailuodon liikenteen vaihtoehtoisia toteutusmalleja tilanteeseen, jossa lauttaliikenne varsinaisella lauttaväylällä on kokonaan keskeytynyt. Asiasta tiedotetaan lisää lähipäivinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme