Jenni Linturin Äärimmäisellä laidalla on taidokas romaani tyttöjen välisestä ystävyydestä ja kuiskaus ajasta
Kirjailija Jenni Linturin Äärimmäisellä laidalla (Gummerus) on taidokkaan kertojan viides romaani, joka sijoittuu paitsi pääkaupungin äärimmäiselle laidalle myös kahden tytön lapsuuden äärimmäiselle laidalle. Tarinassa Mirkun perhe muuttaa 1970-luvulla betonilähiöön, jossa hyvinvointivaltiota rakennetaan elementtitalo kerrallaan.
![Äärimmäisellä laidalla -kirjan kansikuva](/data/images/public/3579/70240530/cfed37a2-6305-4167-91e3-96bf9f55ba2a-w_720.jpg)
Romaanissa Jenni Linturin esikuvina on toiminut kaksi Äärimmäisen laidan tyttöä, joiden kasvua hän on saanut poikansa kautta seurata läheltä.
– Halusin jähmettää romaaniin kahden tytön ystävyyden lapsuuden äärimmäisellä laidalla, hetkeä ennen nuoruutta, Linturi kertoo.
Linturi kirjoittaa parhaillaan väitöskirjaa historiallisen romaanin tulevaisuudesta. Hänen mielestään historiallisen romaanin kategoriaa pitäisi moninaistaa.
– Jos kirjoittaa historiaan sijoittuvan romaanin, sisältää se nykyään vahvan oletuksen, että kirjoittajalla on joku agenda kirjoittaa historiaa uudelleen. Minulle historiaan sijoittuva romaani on enemmänkin kuiskaus ajasta.
Linturin mukaan historiallista romaania ei pidä nähdä faktan pikkuveljenä, jota verrataan historialliseen kirjoittamiseen.
– Kuorimalla pois näkemyksellisyyden pääsee syvemmälle ja lähemmäs ihmistä. Huutamalla ei pääse syvälle. Kirjoittajana yritän kerätä rohkeutta olla sanomatta mitään. Tuntuu, että se on teko, joka vaatii eniten rohkeutta tässä ajassa.
Jenni Linturi (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja tutkija. Linturin esikoisromaani Isänmaan tähden (2011) oli ehdolla Finlandia-palkinnon sekä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Linturin teokset ovat saaneet kiittävän vastaanoton ja nostaneet hänet yhdeksi tämän hetken kiinnostavimmista kotimaisista kirjailijoista. Äärimmäisellä laidalla on hänen viides romaaninsa.
Jenni Linturi: Äärimmäisellä laidalla
222 sivua
Ilmestynyt painettuna kirjana ja e-kirjana
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina PietiläTuottajaGummerus
Puh:040 7792942pauliina.pietila@gummerus.fiKuvat
Gummerus
Vuonna 1872 perustettu Gummerus on Suomen vanhin yleiskustantamo. Toteutamme edelleen perustajamme Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Ennakkotiedote: Tabuja rikkova romaani antaa äänen naisen raivolle ja halulle – Elina Airion Hekuma ilmestyy 5.8.20.6.2024 08:32:31 EEST | Tiedote
Elokuussa ilmestyvä Hekuma (Gummerus) on taitavan kirjailijan vaikuttava ja raju romaani naisen väkivallasta. Sote-alalla työskentelevän kirjailijan toinen teos tarttuu yhteen aikamme tabuista. Airion kieli ja kuvasto vangitsevat lukijan.
Ennakkotiedote: Mistä liiallinen miellyttäminen johtuu ja miten siitä pääsee eroon? Johanna Pohjolan Vapaaksi miellyttämisestä on ensimmäinen kotimainen tietokirja aiheesta19.6.2024 09:13:34 EEST | Tiedote
Johanna Pohjolan Vapaaksi miellyttämisestä – Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille (Gummerus) on ensimmäinen kotimainen tietokirja liiallisesta miellyttämisestä. Se purkaa miellyttämisen juurisyitä, joihin liittyy pelkoa, häpeää ja syyllisyyttä, tarjoaa vertaistukea ja valottaa myös ilmiön neurobiologista puolta. Vapaaksi miellyttämisestä ilmestyy 31.7.
Finlandia-palkitun Siiri Enorannan ravisteleva romaani luontosuhteen murtumisesta18.6.2024 14:34:56 EEST | Tiedote
Siiri Enorannan aikuiselle yleisölle kirjoitettu Keuhkopuiden uni (Gummerus) on dekadenttia fantasiaa. Romaani vie lukijansa uuteen maailmaan ja pohtii vallan, luontosuhteen, riippuvuuden ja manipuloinnin teemoja. Moninkertaisesti palkittu Enoranta tutkii omintakeisissa teoksissaan rakkauden ja kuoleman ikiaikaisia arvoituksia. Keuhkopuiden uni ilmestyy 5.8.2024
ENNAKKOTIEDOTE: Antti Röngän romaani sanoittaa omat rajat rikkovaa kiltteyttä ja milleniaalisukupolven ahdistusta17.6.2024 10:53:38 EEST | Tiedote
Antti Rönkä nousi kotimaisen kaunokirjallisuuden kiinnostavimpien nimien joukkoon jo esikoisteoksellaan Jalat ilmassa (Gummerus, 2019). Lahjakkaan prosaistin kolmas romaani Kiltti poika (Gummerus) kuvaa milleniaalisukupolven yksinäisyyttä ja alati yltyvää ahdistusta. Omakohtaisista aineksista ammentava teos ilmestyy 26.8.
Ennakkotiedote: Miltä avioliitto näyttää, kun sen läpivalaisee molempien osapuolten näkökulmasta? Ruotsalainen avioero ilmestyy 29.7.14.6.2024 13:00:54 EEST | Tiedote
Jokaisessa erossa on kaksi puolta. Supersuositun Bonusperhe-sarjan käsikirjoittajan Moa Herngrenin läpimurtoromaani Ruotsalainen avioero (Gummerus) ilmestyy suomeksi 29.7.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme